Painostamisyritykset kannattaa katkaista
Yleisöltä
Julkisen sanan neuvosto on ratkaisussaan 7.4.2021 todennut, että Ruovesi-lehdellä on ollut journalistiset perusteet nimien julkaisemiselle korona-altistumisuutisoinnissa sekä että jutut olivat sävyltään neutraaleja ja lehti noudatti uutisoinnissaan hienotunteisuutta. Päätös asettaa outoon valoon Ruoveden kunnanhallituksen 14.12.2020 tekemän päätöksen viedä Ruoveden kunta osapuoleksi altistumisuutisointiasiaan. Kunnallisveronmaksajille olisi syytä avata tämän kunnanhallituksen päätöksen perustelut.
Lienee selvää, että Ruoveden kunnalla ei ole yksityisyyden piiriin kuuluvia terveydellisiä asioita, koska Ruoveden kunta ei ole yksityishenkilö. Vielä kun kunnanhallitus päätti lähestyä nimenomaan lehtiyhtiön hallitusta, herää epäilyjä siitä, pyrittiinkö epäasialliseen ja tuomittavaan painostamiseen ja sen yritykseen. Siitä voi joutua pahimmillaan vahingonkorvausvastuuseen. Siksi myös tarkastuslautakunnan olisi minusta syytä ottaa kantaa siihen, oliko kunnanhallituksen 14.12.2020 tekemä päätös Ruoveden kunnan edun mukainen. Ruoveden kunta on siis julkisoikeudellinen yhteisö.
Varmaa on, että jos sivutamme kunnallisveronmaksajien rahoilla tapahtuvan aiheettoman painostamisen olankohautuksella, tulee tällainen toimintatapa yleistymään. Siksi se kannattaa katkaista alkuunsa. JSN:n päätös kannattaa lukea huolella ja kokonaisuudessaan.
Itse altistumisuutisoinnin kohteiden toiminnasta minulla ei ole huomautettavaa. Se on ollut ihan hyvää. On täysin ymmärrettävää, että asia harmitti ja harmittaa heitä kovasti. Olisi harmittanut minua itseäni. Mutta kunnanhallitus on kuntalaisten edustaja, sen tulisi toimia tämän vastuun mukaisesti.
Lehtiyhtiön hallitukselle sen sijaan suurkiitokset. Se ei suostunut käsittelemään asiaa, joka ei sille kuulunut. Tämä on suurenmoisesti toimittu inhottavassa tilanteessa. Kunnanhallitus voi ottaa lehtiyhtiön hallitukselta oppia. Ruoveden menestyksen ja kukoistuksen tae on korkeaa journalistista moraalia harjoittava paikallislehti. Olemme onnekkaita, kun meillä on sellainen, jatkossakin.
Ville Vauhkonen
kunnallisveronmaksaja