Käsi pystyyn kuka on kova jännittämään! Minun kaksi kättä eivät riitä.
Jännitän etukäteen ja aikana ja vielä jälkikäteenkin, että mitä tuli tehtyä tai sanottua ja näkikö kukaan.
Muutama viikko sitten sosiaalisessa mediassa tuli vastaan alamäkipyöräilyn chicken line kilpailukutsu. Eli siis jänistäjille tarkoitettu hömpöttelykilpailu alamäkipyöräilyssä. Ajatus oli täräyttävän kiehtova.
Piti ilmoittautua.
Tapahtuman lähestyessä tuli mieleen, että ajettavan reitin vaikeusaste on punainen eli haastava. Olen ikilaahaja maastopyöräilyssä eli liimaan etusormeni jarrukahvoille, ellei pyörän keula ole menossa ylämäkeen. Tästä syystä suosin helppoja reittejä.
Paniikki paheni, mitä lähemmäksi hömpötyspäivä tuli. Vatsani muljahteli inhottavasti työpäivien päätteeksi, kun ajatukset lopulta molskahtelivat tulevaan viikonloppuun.
Tiukan viikon tiimellyksessä oli komennettava itsensä pakkaamaan auto jo torstaina, jotta matkaan päästään heti perjantaina, kun kaikkien työviikko on ohi.
Saavuimme pelipaikalle perjantai-iltana ja vastassa on mutaisia ja vielä mutaisempia pyöräilijöitä, jotka jonottavat ainoalle pyörän pesupisteelle. Isojen poikien eli alamäkipyöräilyn Suomi Cupin ajajien rata oli kuulemma mutaränni, eikä hömpöttelijöiden ratakaan valanut uskoa koitokseen, kun keksimme lasten kanssa kuningasidean lähteä iltahämärässä kiipeämään kisarataa ylöspäin. Vastaan tuli mutaa, jyrkkää mutkaa, tolkuttomalta pimeässä vaikuttava jyrkänne ja tietenkin vanha vihollinen, droppi eli pudotus, joka sekin näytti kasvaneen sitten viime näkemältä.
Olin keväällä tehnyt tarkempaa tuttavuutta kyseiseen droppiin. Olin ottanut huolellisia maanäytteitä sen laskeutumispaikalta. Siihen puuhun, joka liittyi myös epäonnistuneeseen dropin ajamiseen, oli ilmestynyt kesän aikana oranssi pehmuste.
Pelko ja siihen kytkeytyvät jännitykset saavat aikaan mahtavia mielen kynnyksiä, joista yli pääseminen on välillä tuskan ja työn takana. Minulla oli vastassa lauantaiaamuna kaksi kynnystä. Ensimmäinen oli se droppi ja sen jäljessä lymyävä huimiin mittapuihin yön aikana kasvanut jyrkänne ja niistä suoriutuminen. Toinen taas hienovaraisempi ja monimutkaisempi ongelma, itse pelon voittaminen.
Olen jo vuoden verran haaveillut, että uskaltaisin osallistua maastopyöräilyn hömpöttelykilpailuihin. Esteiksi olen sepittänyt milloin yleisön edessä jarruttelun nolouden, milloin epäilyksen riittävistä taidoista ja kaikkea siltä väliltä.
Riittävä osaaminen tietenkin on toivottavaa mutta leikkimielisissä kilpailuissa radat ovat helppoja tai helpohkoja ja aikaa harjoitteluun on mukavasti. Saat tutustua ratoihin ennen kisa-ajoa ja hioa hankalia kohtia tai vaikka jalkautua ja taluttaa kaksipyöräinen kinkkisen kohdan ohi.
Nyt opin (jälleen) että apua löytyy kanssahömpöttelijöiltä myös tarpeen mukaan. Eikös tämä päde muuhunkin elämään?
Olemme väistämättä välillä uusien asioiden äärellä. Harvoin olemme kuitenkaan täysin yksin vaan apu on yleensä kysymyksen päässä.
Uudet asiat tuntuvat raastavilta, koska pelkäämme nolaavamme itsemme. Nolostusta pelätessä unohtuu se, jonka voisimme saavuttaa jos puskemme pelon pois tieltämme. Tässä tapauksessa pelon takaa paljastui vallatoman ilon ja itsetunnon vahvistusruiskeen lisäksi arvokas kokemus uuden oppimisesta ja itsensä voittamisesta.
Tunsin itseni voittajaksi jo laskettuani kuumottavan radan ensimmäisen kerran. Kisalaskuilla sain keskittyä vain siihen tunteeseen, jota osallistuminen ja kokemus herättivät. Minulla ei ollut tarvetta saavuttaa tiukkaa aikaa radalla, koska osallistuminen ja haastavien ja pelottavien radan kohtien selvittäminen olivat jo tavoitteeni itsessään. Ilman kilpailua ja sen virittämää pientä pakkoa, en olisi uskaltanut haastaa itseäni huristelemaan pudotuksia, vaan olisin tyytynyt edelleen helppoihin polkupätkiin.
Pääsin kynnysten yli ja käytännössä myös niiden pudotustenkin. Dropit selätin huolellisella ennakoinnilla. Suunnittelin vauhtini sen mukaan, että minulla oli hallinnan kokemus huristelusta. Radan varren yleisö saattoi pitkästyä mutta tälle kokemukselle pystyn jatkossa rakentamaan vauhdikkaampia ajoja. Harrastushaasteista selviäminen valaa uskoa myös selviämiseen arjen nolostuksen peloista eli niistä kynnyksistä, jotka estävät meitä tekemästä mainioita asioita.
Luetuimmat
Tuoreimmat
Vaahtoava koski Pihlajalahdella.
Esko Lahtinen
Pidetään valot päällä, Ruovesi!
Sirkku Somero
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste