Riistakeskuksen tilastojen mukaan kartalle merkityt hirvieläinvahingot vuosina 2019 ja 2020. Kuvakaappaus Ramboll Finland Oy:n visualisoinnista.
Riistakeskus/Ramboll Finlan Oy
Peura- ja kauriskolarit lisääntyneet, hirvitörmäyksiä vähemmän kuin ennen
Riistaeläinvahinkoja on ilmoitettu Ruovedellä kolmisenkymmentä vuodessa.
Tomi Nippala kertoo, että koska hirvikanta on heikko, hirvivahinkojen määrä on siksi vähentynyt. Eniten törmäyksiä sattuu metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen kanssa, sillä niiden kanta on vahvistunut.
Hirvieläinonnettomuuksia sattui Riistakeskuksen tilaston mukaan 60 kappaletta vuosina 2019–2020. Näistä hirvikolareita oli 12, metsäkauriita 31 ja valkohäntäpeuroja 14.
Kauriskolareita on Mustajärventiellä tiheästi Matosuontien ja Parosperäntien välisellä alueella, jossa kahden viime vuoden aikana on sattunut peräti viisi törmäystä. Toinen tihentymä on Jäminkipohjan keskustan tuntumassa.
Hirvikolareita on eniten kantatie 66:n varrella Visuvedellä ja Jäminkipohjassa.
Hirviveläinonnettomuutta voi yrittää ennakoida reagoimalla hirvistä varoittavaan merkkiin. Onnettomuuskartalla hirvivaroitusalueella on tapahtunut 6 onnettomuutta. Hereillä pitää pysytellä muuallakin. Esimerkiksi Visuvedellä Laakantien risteyksen lähellä tapahtui viime vuonna kaksi hirvikolaria. Samoin Pihlajalahdella Mäyräjärventien risteyksen tuntumassa on kahden viime vuoden aikana sattunut kaksi törmäystä hirveen.
Tomi Nippalalta on pyydetty ehdotuksia hirvivaroitusmerkkien paikaksi ja hän kertoo niitä antaneensa.
– Teiskontien alkupäähän ja Jäminkipohjasta Ruoveteen päin sekä Kuruntielle merkit ovat tulleet.
Hirvimerkkien lisäksi tienvarteen ovat ilmestyneet peuroista varoittavat merkit.
– Ainakin Väärinmassa on jo merkki peurankuvalla, sanoo Nippala.
Hän toivoo riistan ruokintapaikkojen valintaan harkintaa.
– Tien viereen niitä ei pitäisi perustaa.


