Pohjois-Pirkanmaalla toimii kolme sote-palveluja Pirkanmaan hyvinvointialueelle tuottavaa yritystä. Nyt palveluja halutaan uudistaa yhteiskilpailutuksella. Pirhan aluehallitus saa esityksen asiasta pöydälleen 29. lokakuuta.
Pirha
Pohjois-Pirkanmaan sote-palvelut halutaan kilpailuttaa yhtenä kokonaisuutena – Omaksi toiminnakseen Pirha ei niitä havittele
Pirkanmaan hyvinvointialue suunnittelee hankkivansa Pohjois-Pirkanmaan sote-palvelut tulevaisuudessa kilpailuttamalla alueen palvelut yhtenä kokonaisuutena. Asiasta päättää Pirhan aluehallitus ensi maanantaina .
Ensi askeleena aluehallitukselle esitetään Parkanon ja Kihniön palvelut tuottavan Kolmostien Terveys Oy:n palvelusopimuksen purkamista. Myös Keiturin Soten tulevaisuutta puntaroidaan kilpailutusta suunnitellessa.
– On erittäin suuri mahdollisuus ja todennäköistä, että koko alueen palvelutuotanto kilpailutetaan. Se voisi johtaa myöhemmin siihen, että Keiturin Soten toiminta ja myös lopulta yhtiö olisi mahdollista alas ajaa, sanoo Pirhan konsernipalvelujohtaja Juhani Sand, tiedotustilaisuudessa tänään.
– En nyt lähde tätä sen pidemmälle spekuloimaan, koska olennaista on se, että tulee linjaus siitä, että aluetta tarkastellaan kokonaisuutena ja lähdetään hakemaan yhteistä ratkaisua, hän lisää.
Se voisi johtaa myöhemmin siihen, että Keiturin Soten toiminta ja myös lopulta yhtiö olisi mahdollista alas ajaa.
Hyvinvointialueella on Pohjois-Pirkanmaalla kolme eri ulkoistussopimusta. Palveluntuottajina toimivat Ruovedellä ja Virroilla hyvinvointialueen kokonaan omistama Keiturin Sote sekä Pihlajalinnan konserniin kuuluvat ja Pirhan osittain omistamat Kolmostien Terveys Parkanossa ja Kihniöllä sekä Mäntänvuoren Terveys Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella. Yhtiöiden sopimukset poikkeavat toisistaan. Ne siirtyivät hyvinvointialueelle vuoden 2023 alussa.
Nykyisten palveluntuottajien toimintaa on analysoitu eri tavoin tämän vuoden aikana. Selvityksissä on todettu, että alueen toimintamallit suhteessa väestöpohjaan ovat hallinnollisesti raskaita, eivätkä ne tue riittävästi hyvinvointialueen strategisia tavoitteita yhdenvertaisista palveluista. Analyysien perusteella Pohjois-Pirkanmaan sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannustehokkuus on heikko, jos palveluja verrataan kuntakohtaisiin ja hyvinvointialueen keskimääräisiin kustannuksiin.
– Kolmen yhtiön sopimusten liikevaihto on 100 miljoonan euron suuruusluokkaa. Kun se laitetaan muuhun hyvinvointialueen kontekstiin, kulut ovat Pirhan näkökulmasta yhden sairaalapalveluiden toimialueen kokoinen kokonaisuus, Juhani Sand valottaa.
Kolmen yhtiön alueella asukkaita on yhteensä alle 30 000.
– Tuo väestöpohja on suurin piirtein samaa suuruusluokkaa kuin Lempäälän kunnan kokonaisuus, hahmottelee Sand.
Kilpailutuksessa määritellään tarkemmin ne palvelut, joita jatkossa hankitaan ulkoiselta tuottajalta.
Hyvinvointialue haluaa kilpailutuksella ennen kaikkea selkiyttää alueen palvelujen yhtiömuotoista tuottamista ja turvata asukkaiden yhdenvertaisuuden koko Pirkanmaalla.
– Kilpailutuksessa määritellään tarkemmin ne palvelut, joita jatkossa hankitaan ulkoiselta tuottajalta, toteaa hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola.
Omaksi toiminnaksi Pirkanmaan hyvinvointialue ei Pohjois-Pirkanmaan palveluita havittele.
– Hyvinvointialue toimii strategiansa mukaisesti monituottajamallilla ja haluamme palvelujen tuottamisessa edistää erilaisia kumppanuuksia sekä toimivia markkinoita. Olemme arvioineet, että riski henkilöstön saatavuudesta olisi nykytilanteessa liian suuri, jos ottaisimme myös kaikki Pohjois-Pirkanmaan palvelut omaksi tuotannoksi hyvinvointialueelle, perustelee Erhola.


