Vuoden varrelta: Venepaikkaa haettiin, mutta kesämökki siitä tuli
Kivenheiton päässä Visuveden kanavasta tehdään kesämökin viimeistelytöitä. Luonnonmukaisella rautavihtrillillä käsitelty lamellihirsi harmaantuu kauniisti. Vielä on päättämättä ikkunankarmien sävy.
Kesämökin emäntä Liisa Groth on kirkkaankeltaisen kannalla.
– Toistaiseksi olen noin pliisulla värillä kieltäytynyt maalaamasta, sanoo isäntä Jukka Luttinen, jonka mieleen olisi perinnemaalien tähkän sävy.
Vaikka kesämökki on upouusi, pariskunta on hurahtanut vanhoihin esineisiin ja rakennuksiin.
Kun he menivät aikoinaan yksiin, he tulivat lomailemaan Liisan sukumökille Visuveden Susisaareen.
– Sen piti olla lemmenloma, Liisa selvittää.
– Mutta rupesin korjaamaan saunan kattoa, Jukka täydentää.
Keinutuolista seurataan talvisin lintulaudan elämää.
Terhi Kääriäinen
Oikeastaan Liisa Groth ja Jukka Luttinen etsivät venepaikkaa Susisaareen veneilyä varten, mutta he katsastivat laajalti myös mökkivalikoimaa ja päätyivät lopulta Liisalle tuttuihin maisemiin.
Liisa vietti lapsena isovanhemmillaan kaikki kesät Susisaaressa. Aikuisena hän totesi saarimökin lapsiperheelle hankalaksi. Vanha mökki paloi salaman iskusta 2000-luvun alussa, ja tilalle pystytettiin uusi.
Liisa ja Jukka ostivat mökkitontin Visuveden Majatieltä syksyllä puolitoista vuotta sitten. Susisaaren mökistä valittiin uuteen mökkiin sen parhaat puolet. Talvi suunniteltiin ja viime kesä rakennettiin. Rakentamisen byrokratia hoitui heistä ongelmitta.
Honkarakenteen hirsitalopaketin pystyttivät ammattimiehet.
Yhteensä 50 neliön päärakennus koostuu 30-neliöisen mökin tuvasta ja kahdesta makuukamarista. Ulko-ovesta astutaan sivuseinistä avoimelle katetulle käytävälle, jonka toisella puolella on saman katon alla vielä puulämmitteinen sauna ja vierashuone. Kauemmaksi on pystytetty puusee, jonne haluttiin mukavuutta sähkölämmityksellä.
Päämökin lämmitys hoituu varaavalla takalla ja ilmalämpöpumpulla. Espanjasta kuljetettu antiikkikamiina asennetaan vierashuoneeseen.
Mökissä on viemäri, mutta kantoveden tilalle on tarkoitus tehdä ensi kesänä kaivo.
Kuultovalkoisella maalatut sisäseinät ympäröivät vanhantyylistä kalustusta. Keittiöseinämällä on patinoituneista höyläpenkistä ja kirjoituspöydästä tehdyt alakaapit, jotka odottavat vielä maalausta. Iso kaapisto on koulusta.
Tuvassa on isot ikkunat järvelle. Liisan mukaan verhoja ei laiteta, sillä näkymä on kaunis ja säleverhot voi tarvittaessa laskea alas.
Toiveissa on nähdä Tarjanteen lipuvan ohi taas ensi kesänä. Rannassa pesii joutsenia, ja harmaahaikaraa odotellaan.
Keittiön alakaapit on koottu vanhasta höyläpenkistä ja kirjoituspöydästä. Niiden pinnat aiotaan vielä kunnostaa.
Terhi Kääriäinen
Pihasta he haluavat luonnontilaisen ja helppohoitoisen. Rannan pajukko on toki pidettävä kurissa.
– Pari kasvilavaa, joihin tomaattia ja kesäkurpitsaa. Mustikkaa, kanervaa, pensasmustikkaa, hunajamarjaa, saskatoonia, mansikoita sinne tänne. Pihassa on yksi päärynäpuu, Liisa luettelee.
– Ei yhtään neliötä leikattavaa nurmikkoa, Jukka kaavailee.
Timjamin he antavat levitä vapaasti kanervikkoon.
Koska muuta rakentamista ja korjaamista oli niin paljon, kesämökin kohdalla he päätyivät rakentamaan uuden.
Jukka Luttinen oli vielä pari vuotta sitten kolmen vanhan talon loukussa: Hän hankki Muoniosta purkukuntoisen talon ja laittelee sitä viikon lomillaan. Taiston talolla Orivedellä he pyörittävät antiikkiliikettä, kun kerran huutokaupasta tuli aikoinaan hankittua antiikkiliikkeen kyltti. Liisan entisestä työpaikasta, palvelukodista Mäntässä he luopuivat eläköidyttyään.
Tontilla on Kotkan sataman vartiokoppi arviolta 60-luvulta. Sinne tulee Jukan verstas, jossa korjataan ja entisöidään vanhaa.
Harrastuksiin kuuluu kalastaminen, ja Jukka myöntää olevansa halkoholisti, jolle viivasuoria halkopinoja ei ole koskaan liikaa.
– Liiteri täytyy tehdä, Jukka miettii.
– Ja laituri, Liisa jatkaa.
Visuveden mökillä viihdytään ja viivytään. Liisa tekee edelleen kerran viikossa psykiatrin töitä Orivedellä. Jukka oli työurallaan asumiseen liittyvissä konttoritöissä muun muassa nuorisoasuntoliitossa ja asunnottomuussäätiössä, mutta on nykyään uppoutunut vain käytännön rakentamiseen.
Julkaistu ensimmäisen kerran 18.3.2020.


