Ruoveden aarteet

Usein lä­hel­le on vai­kea näh­dä. Olem­me tot­tu­nei­ta oman eli­nym­pä­ris­töm­me eri­tyis­piir­tei­siin, su­kum­me ta­poi­hin ja lä­heis­ten luon­teen­piir­tei­siin niin hy­vin, et­tä em­me ai­na huo­maa kuin­ka upei­ta ja ai­nut­laa­tui­sia aar­tei­ta saam­me pi­tää lä­hel­läm­me. Kun otam­me etäi­syyt­tä, käym­me vaik­ka pit­käl­lä mat­kal­la tai muu­tam­me muu­al­le, huo­maam­me asi­at toi­ses­sa va­los­sa. Moni on esi­mer­kik­si pa­lan­nut ul­ko­maan­mat­kal­ta Suo­meen täyn­nä ihas­tus­ta ja kii­tos­ta kau­niis­ta ko­ti­maas­ta ja sen luon­nos­ta.

Ruoveden aarteet

Usein lä­hel­le on vai­kea näh­dä. Olem­me tot­tu­nei­ta oman eli­nym­pä­ris­töm­me eri­tyis­piir­tei­siin, su­kum­me ta­poi­hin ja lä­heis­ten luon­teen­piir­tei­siin niin hy­vin, et­tä em­me ai­na huo­maa kuin­ka upei­ta ja ai­nut­laa­tui­sia aar­tei­ta saam­me pi­tää lä­hel­läm­me. Kun otam­me etäi­syyt­tä, käym­me vaik­ka pit­käl­lä mat­kal­la tai muu­tam­me muu­al­le, huo­maam­me asi­at toi­ses­sa va­los­sa. Moni on esi­mer­kik­si pa­lan­nut ul­ko­maan­mat­kal­ta Suo­meen täyn­nä ihas­tus­ta ja kii­tos­ta kau­niis­ta ko­ti­maas­ta ja sen luon­nos­ta.

Toivon tähti

Van­ha pie­ni ja­pa­ni­lai­nen au­to­kot­te­ro­ni hyr­rä­si luo­tet­ta­van kuu­loi­ses­ti pit­kin pien­tä maa­seu­dun kan­ta­tie­tä. Mat­kus­tin juu­ri pa­pik­si vi­hit­ty­nä nuo­re­na mie­he­nä koh­ti en­sim­mäis­tä seu­ra­kun­taa­ni. Mie­tin kaik­kea tu­le­vaa ja sitä, kuin­ka sii­tä sel­vi­äi­sin. Tun­sin epä­var­muut­ta tun­te­mat­to­man tu­le­vai­suu­den edes­sä.

Toivon tähti

Van­ha pie­ni ja­pa­ni­lai­nen au­to­kot­te­ro­ni hyr­rä­si luo­tet­ta­van kuu­loi­ses­ti pit­kin pien­tä maa­seu­dun kan­ta­tie­tä. Mat­kus­tin juu­ri pa­pik­si vi­hit­ty­nä nuo­re­na mie­he­nä koh­ti en­sim­mäis­tä seu­ra­kun­taa­ni. Mie­tin kaik­kea tu­le­vaa ja sitä, kuin­ka sii­tä sel­vi­äi­sin. Tun­sin epä­var­muut­ta tun­te­mat­to­man tu­le­vai­suu­den edes­sä.

Iloista odotusta

Täl­lai­sen lau­seen lä­hes jo­kai­nen lu­ki­ja on kuul­lut jon­kin tär­ke­än tut­ki­muk­sen tai la­bo­ra­to­ri­o­ko­kei­den jäl­keen. Täl­lai­sen pu­he­lun odot­ta­mi­nen on jos­kus hy­vin­kin le­vo­ton­ta, jopa ah­dis­ta­vaa tai pe­lot­ta­vaa. Täl­löin jou­tuu odot­ta­maan tie­toa, joka on ter­vey­den tai tu­le­vai­suu­den kan­nal­ta hy­vin­kin rat­kai­se­va.

Iloista odotusta

Täl­lai­sen lau­seen lä­hes jo­kai­nen lu­ki­ja on kuul­lut jon­kin tär­ke­än tut­ki­muk­sen tai la­bo­ra­to­ri­o­ko­kei­den jäl­keen. Täl­lai­sen pu­he­lun odot­ta­mi­nen on jos­kus hy­vin­kin le­vo­ton­ta, jopa ah­dis­ta­vaa tai pe­lot­ta­vaa. Täl­löin jou­tuu odot­ta­maan tie­toa, joka on ter­vey­den tai tu­le­vai­suu­den kan­nal­ta hy­vin­kin rat­kai­se­va.

Oikeus vir­rat­koon kuin vesi

Toi­si­naan täh­ti­kirk­kaa­na il­ta­na moni meis­tä py­säh­tyy kat­se­le­maan tai­vaal­le le­vit­täy­ty­vää mil­joo­nien täh­tien ku­del­maa. Täh­tien jou­kos­sa saa­tat jos­kus kiin­nit­tää huo­mi­o­si ki­mal­te­le­vaan pien­ten täh­tien ryp­pää­seen, jos­sa täh­tiä näyt­tää ole­van kuin tii­viis­ti ka­saan hei­tet­ty­nä suu­ri jouk­ko. Tuon täh­ti­ku­vi­on täh­tien lu­ku­mää­rää on vai­kea las­kea, sil­lä osa sen täh­dis­tä on hä­din tus­kin pal­jaal­la sil­mäl­lä erot­tu­via. Tuo ar­voi­tuk­sel­li­nen mut­ta kau­nis täh­ti­ku­vio mai­ni­taan jo Raa­ma­tus­sa, Aa­mok­sen kir­jas­sa: ”Hän on luo­nut Seu­la­set... Hän muut­taa pi­mey­den aa­muk­si ja päi­vän yök­si. Hän kut­suu ve­det me­res­tä ja kos­tut­taa niil­lä maan.” On mie­len­kiin­tois­ta py­säh­tyä het­kek­si ajat­te­le­maan, et­tä jo 2700 vuot­ta en­nen mei­dän ai­kaam­me tämä pro­feet­ta on kat­sel­lut sa­maa nä­kyä kirk­kaa­na täh­tiy­ö­nä.

Oikeus vir­rat­koon kuin vesi

Toi­si­naan täh­ti­kirk­kaa­na il­ta­na moni meis­tä py­säh­tyy kat­se­le­maan tai­vaal­le le­vit­täy­ty­vää mil­joo­nien täh­tien ku­del­maa. Täh­tien jou­kos­sa saa­tat jos­kus kiin­nit­tää huo­mi­o­si ki­mal­te­le­vaan pien­ten täh­tien ryp­pää­seen, jos­sa täh­tiä näyt­tää ole­van kuin tii­viis­ti ka­saan hei­tet­ty­nä suu­ri jouk­ko. Tuon täh­ti­ku­vi­on täh­tien lu­ku­mää­rää on vai­kea las­kea, sil­lä osa sen täh­dis­tä on hä­din tus­kin pal­jaal­la sil­mäl­lä erot­tu­via. Tuo ar­voi­tuk­sel­li­nen mut­ta kau­nis täh­ti­ku­vio mai­ni­taan jo Raa­ma­tus­sa, Aa­mok­sen kir­jas­sa: ”Hän on luo­nut Seu­la­set... Hän muut­taa pi­mey­den aa­muk­si ja päi­vän yök­si. Hän kut­suu ve­det me­res­tä ja kos­tut­taa niil­lä maan.” On mie­len­kiin­tois­ta py­säh­tyä het­kek­si ajat­te­le­maan, et­tä jo 2700 vuot­ta en­nen mei­dän ai­kaam­me tämä pro­feet­ta on kat­sel­lut sa­maa nä­kyä kirk­kaa­na täh­tiy­ö­nä.

Toivon merkki

Juu­ri tä­hän ai­kaan moni lu­ki­ja on et­si­nyt va­lai­si­mia ja vaih­ta­nut nii­tä uu­siin. Va­loa tar­vi­taan pi­me­ne­vis­sä il­lois­sa niin pol­ku­pyö­ris­sä kuin ko­deis­sa, pi­hoil­la ja par­vek­keil­la, ret­kil­lä ja len­keil­lä. Huo­nos­sa va­los­sa on vaa­ral­lis­ta kul­kea ja työs­ken­nel­lä. Hy­vin va­lais­tu ym­pä­ris­tö li­sää mer­kit­tä­väs­ti tur­val­li­suut­ta ja viih­tyi­syyt­tä. Pa­ras­ta oli­si tie­tys­ti saa­da au­rin­gon va­loa, mut­ta kun se taas syk­syn tul­len vä­he­nee, on kei­no­va­lo hy­vä­nä apu­na.

Toivon merkki

Juu­ri tä­hän ai­kaan moni lu­ki­ja on et­si­nyt va­lai­si­mia ja vaih­ta­nut nii­tä uu­siin. Va­loa tar­vi­taan pi­me­ne­vis­sä il­lois­sa niin pol­ku­pyö­ris­sä kuin ko­deis­sa, pi­hoil­la ja par­vek­keil­la, ret­kil­lä ja len­keil­lä. Huo­nos­sa va­los­sa on vaa­ral­lis­ta kul­kea ja työs­ken­nel­lä. Hy­vin va­lais­tu ym­pä­ris­tö li­sää mer­kit­tä­väs­ti tur­val­li­suut­ta ja viih­tyi­syyt­tä. Pa­ras­ta oli­si tie­tys­ti saa­da au­rin­gon va­loa, mut­ta kun se taas syk­syn tul­len vä­he­nee, on kei­no­va­lo hy­vä­nä apu­na.

Toisen maailman ääni

Se tun­ne kun joku on lou­kan­nut si­nua. Kuin­ka vah­va­na se hel­pos­ti syö­pyy­kään mie­liim­me. Yleen­sä louk­kaus on teh­ty sa­noil­la, eh­kä vain yh­del­lä. Se on vain sana, sar­ja ään­tei­tä, mut­ta saa ai­kaan maan­vyö­ryn sy­dä­mes­säm­me.

Toisen maailman ääni

Se tun­ne kun joku on lou­kan­nut si­nua. Kuin­ka vah­va­na se hel­pos­ti syö­pyy­kään mie­liim­me. Yleen­sä louk­kaus on teh­ty sa­noil­la, eh­kä vain yh­del­lä. Se on vain sana, sar­ja ään­tei­tä, mut­ta saa ai­kaan maan­vyö­ryn sy­dä­mes­säm­me.