Totuuden Henki

”To­tuu­den Hen­ki, joh­da sinä mei­tä”. Tämä yk­si tun­ne­tuim­mis­ta vir­sis­täm­me on mo­nel­le myös hy­vin lä­hei­nen. It­sel­le­ni se tuli ai­ka­naan tu­tuk­si eri­tyi­ses­ti kou­lu­lais­ju­ma­lan­pal­ve­lus­ten kaut­ta. Lu­ku­vuo­den työ aloi­tet­tiin pyy­tä­mäl­lä Ju­ma­lan Hen­gen joh­da­tus­ta ja neu­voa opis­ke­luun. Vaik­ka kou­lu­jen seu­raa­van lu­ku­vuo­den al­kuun on vie­lä ai­kaa, ”To­tuu­den Hen­ki” kuu­luu myös en­si sun­nun­tain vir­si­va­li­koi­maan.

Totuuden Henki

”To­tuu­den Hen­ki, joh­da sinä mei­tä”. Tämä yk­si tun­ne­tuim­mis­ta vir­sis­täm­me on mo­nel­le myös hy­vin lä­hei­nen. It­sel­le­ni se tuli ai­ka­naan tu­tuk­si eri­tyi­ses­ti kou­lu­lais­ju­ma­lan­pal­ve­lus­ten kaut­ta. Lu­ku­vuo­den työ aloi­tet­tiin pyy­tä­mäl­lä Ju­ma­lan Hen­gen joh­da­tus­ta ja neu­voa opis­ke­luun. Vaik­ka kou­lu­jen seu­raa­van lu­ku­vuo­den al­kuun on vie­lä ai­kaa, ”To­tuu­den Hen­ki” kuu­luu myös en­si sun­nun­tain vir­si­va­li­koi­maan.

Tur­val­li­silla vesillä

Tänä ke­vää­nä joku ohi­kul­ki­ja on ken­ties pan­nut mer­kil­le lai­va­ran­nan kirk­ko­ve­ne­kop­pe­lis­ta lei­jai­le­van tuo­reen ter­van tuok­sun. Ar­vo­kas kirk­ko­ve­ne on saa­nut pin­taan­sa pe­rin­tei­sen suo­jauk­sen, joka var­mis­taa ve­neen säi­ly­mi­sen ja käyt­tö­kel­poi­suu­den. Läm­min kii­tos kai­kil­le tal­koo­lai­sil­le ar­vok­kaas­ta työs­tän­ne tär­ke­än pe­rin­teen yl­lä­pi­tä­mi­sek­si!

Tur­val­li­silla vesillä

Tänä ke­vää­nä joku ohi­kul­ki­ja on ken­ties pan­nut mer­kil­le lai­va­ran­nan kirk­ko­ve­ne­kop­pe­lis­ta lei­jai­le­van tuo­reen ter­van tuok­sun. Ar­vo­kas kirk­ko­ve­ne on saa­nut pin­taan­sa pe­rin­tei­sen suo­jauk­sen, joka var­mis­taa ve­neen säi­ly­mi­sen ja käyt­tö­kel­poi­suu­den. Läm­min kii­tos kai­kil­le tal­koo­lai­sil­le ar­vok­kaas­ta työs­tän­ne tär­ke­än pe­rin­teen yl­lä­pi­tä­mi­sek­si!

Ystäviä ja tuttavia

Ajat­te­len van­ho­ja ys­tä­vi­ä­ni. Heis­tä mo­net ovat vie­lä fa­ce­book- ka­ve­rei­ta­ni, mut­ta yh­teyt­tä en ole pi­tä­nyt hei­hin enää vuo­siin. Joil­ta­kin saa­tan saa­da syn­ty­mä­päi­vä­on­nit­te­lun, kos­ka tämä so­si­aa­li­sen me­di­an pal­ve­lu sii­tä heil­le ys­tä­väl­li­ses­ti muis­tut­taa. Ai­em­min olem­me eh­kä ja­ka­neet pal­jon­kin elä­män suu­ria asi­oi­ta, ilo­ja ja su­ru­ja. Nyt ys­tä­vä on enää nimi pa­pe­ril­la tai tie­to­ko­neen näyt­tö­ruu­dul­la. Elä­mä on men­nyt eteen­päin, ei­kä van­ho­ja enää muis­tel­la.

Ystäviä ja tuttavia

Ajat­te­len van­ho­ja ys­tä­vi­ä­ni. Heis­tä mo­net ovat vie­lä fa­ce­book- ka­ve­rei­ta­ni, mut­ta yh­teyt­tä en ole pi­tä­nyt hei­hin enää vuo­siin. Joil­ta­kin saa­tan saa­da syn­ty­mä­päi­vä­on­nit­te­lun, kos­ka tämä so­si­aa­li­sen me­di­an pal­ve­lu sii­tä heil­le ys­tä­väl­li­ses­ti muis­tut­taa. Ai­em­min olem­me eh­kä ja­ka­neet pal­jon­kin elä­män suu­ria asi­oi­ta, ilo­ja ja su­ru­ja. Nyt ys­tä­vä on enää nimi pa­pe­ril­la tai tie­to­ko­neen näyt­tö­ruu­dul­la. Elä­mä on men­nyt eteen­päin, ei­kä van­ho­ja enää muis­tel­la.

Vaikealle matkalle, oikealle tielle

Tiet tääl­lä Ruo­ve­del­lä ovat mo­nin pai­koin mut­kai­sia ja mä­ki­siä. Sitä ne oli­vat var­sin­kin joi­ta­kin vuo­si­kym­me­niä sit­ten. Esi­mer­kik­si van­ha Paar­lam­min mu­se­o­tie an­taa meil­le nuo­rem­mil­le hy­vän kä­si­tyk­sen sii­tä, min­kä moni vart­tu­neem­pi hy­vin muis­taa it­se­kin. Tuon tien var­rel­la on help­po ku­vi­tel­la tal­vi­ke­lil­lä ylä­mä­keen juut­tu­nut kuor­ma-au­to tai pol­ku­pyö­rää ta­lut­ta­en mä­keä ylös pon­nis­te­le­va kul­ki­ja jos­kus 60- lu­vul­la.

Vaikealle matkalle, oikealle tielle

Tiet tääl­lä Ruo­ve­del­lä ovat mo­nin pai­koin mut­kai­sia ja mä­ki­siä. Sitä ne oli­vat var­sin­kin joi­ta­kin vuo­si­kym­me­niä sit­ten. Esi­mer­kik­si van­ha Paar­lam­min mu­se­o­tie an­taa meil­le nuo­rem­mil­le hy­vän kä­si­tyk­sen sii­tä, min­kä moni vart­tu­neem­pi hy­vin muis­taa it­se­kin. Tuon tien var­rel­la on help­po ku­vi­tel­la tal­vi­ke­lil­lä ylä­mä­keen juut­tu­nut kuor­ma-au­to tai pol­ku­pyö­rää ta­lut­ta­en mä­keä ylös pon­nis­te­le­va kul­ki­ja jos­kus 60- lu­vul­la.

Perillä

Tal­vi on tul­lut luok­sem­me lu­mi­ses­sa asus­saan. Mo­nen mie­li on pi­ris­ty­nyt puh­taan­val­koi­ses­sa mai­se­mas­sa ul­koi­lus­ta tai las­ten lu­mi­leik­kien seu­raa­mi­ses­ta. Tal­vi­ses­sa mai­se­mas­sa mie­li­kin tun­tuu va­loi­sam­mal­ta ja ke­vy­em­mäl­tä.

Perillä

Tal­vi on tul­lut luok­sem­me lu­mi­ses­sa asus­saan. Mo­nen mie­li on pi­ris­ty­nyt puh­taan­val­koi­ses­sa mai­se­mas­sa ul­koi­lus­ta tai las­ten lu­mi­leik­kien seu­raa­mi­ses­ta. Tal­vi­ses­sa mai­se­mas­sa mie­li­kin tun­tuu va­loi­sam­mal­ta ja ke­vy­em­mäl­tä.

Jumalan puhe­lin­nu­mero

Kä­ve­len ka­dul­la omis­sa aja­tuk­sis­sa­ni, kun vas­taa­ni tu­lee tum­mai­hoi­nen eng­lan­tia pu­hu­va nai­nen mat­ka­lauk­ku­ja pe­räs­sään ve­tä­en. Hän on sel­väs­ti it­sel­leen ou­dos­sa kau­pun­gis­sa, näyt­tää osoi­tet­ta muis­ti­vih­kos­saan ja ky­syy sen si­jain­tia. En osaa opas­taa hän­tä ko­vin tar­kas­ti, mut­ta yri­tän neu­voa hä­nel­le tie­tä oi­ke­aan suun­taan.

Jumalan puhe­lin­nu­mero

Kä­ve­len ka­dul­la omis­sa aja­tuk­sis­sa­ni, kun vas­taa­ni tu­lee tum­mai­hoi­nen eng­lan­tia pu­hu­va nai­nen mat­ka­lauk­ku­ja pe­räs­sään ve­tä­en. Hän on sel­väs­ti it­sel­leen ou­dos­sa kau­pun­gis­sa, näyt­tää osoi­tet­ta muis­ti­vih­kos­saan ja ky­syy sen si­jain­tia. En osaa opas­taa hän­tä ko­vin tar­kas­ti, mut­ta yri­tän neu­voa hä­nel­le tie­tä oi­ke­aan suun­taan.