Marjut Korkeamäki ja Sirkka Andersson (oik) timanttimaalasivat kortteja. -Tämä tekniikka vei mennessään, Korkeamäki kertoo.
Anne Kojola
Timanttimaalauksessa syntyy kissoja ja pöllöjä – Katso, mitä taitellaan virsikirjasta
Seurakuntakeskus Aatoksessa kuului puheensorina ja pientä paperin kahinaa, kun naiset olivat kokoontuneet askartelemaan paperiruusuja ja timanttimaalausta. Idea kaikille avoimesta askartelupajasta lähti seurakunnan työntekijöiltä Auli Vienolalta, Lilli Vuorensivulta ja Marjut Korkeamäeltä.
– Lilli on taitava ja ahkera askartelemaan, hän on tehnyt muun muassa lukuisia tauluja timanttimaalaustekniikalla. Ajattelimme kutsua kaikki kiinnostuneet mukaan, ja ilahduttavan paljon naisia tulikin, diakoni Auli Vienola kertoo.
– Huomion kiinnitti timantti-sana, heti haluttiin tulla katsomaan mitä se on, kertoivat Maija Tastula, Maija-Liisa Koivunen, Tarja Mikkonen ja Päivi Ikala.
Iloinen puheensorina siivitti paperiruusujen tekoa Aatoksessa.
Anne Kojola
Koivunen oli törmännyt tekniikkaan jo Seinäjoen Kädentaitomessuilla, mutta ensimmäistä kertaa he kaikki olivat sitä kokeilemassa.
– Helppoa tämä on, kun vaan näkee pienellä kirjoitetut numerot, jotta tietää minkävärisen timantin mihinkin asettaa, naiset kertovat.
Heillä oli työn alla kissat, jonka voi ripustaa vaikka avaimenperäksi. Toisen pöydän ääressä samalla tekniikalla tehtiin pöllökuvioisia tarroja.
– Tämän voi liimata vaikka puhelimen kuoriin, Aila Iivonen suunnittelee.
– Kortinkin tästä voisi tehdä, jos maalaisi siihen maisemaa ympärille, Kirsti Penttilä jatkaa.
Marjut Korkeamäki ja Sirkka Andersson maalasivat timanttiensa kanssa kortteja.
– Tämä on niin koukuttavaa puuhaa, jota ei millään malttaisi lopettaa. Rentouttavaa, luovaa, unohtaa arjen kiireet. Hurahdin näihin heti kun kokeilin, Marjut Korkeamäki kertoo.
Käytöstä poistettujen virsikirjojen sivut taipuivat kauniiksi paperiruusuiksi.
Anne Kojola
Yhden pöydän ääressä tehdään paperiruusuja. Niiden askartelun Lilli Vuorensivu oli aloittanut vanhoista biologian kirjoista.
– Nyt meillä on käytössä vanhoja, käytöstä poistettuja virsikirjoja sekä vanhoja nuotteja. Näillä tulee kauniita mustavalkoisia paperiruusuja, Vuorensivu valottaa.
Sorminäppäryyttä vaativa työ vie mennessään ja pian maljakossa onkin jo kimppu valmiita ruusuja. Myös timanttimaalatut kissat tulevat pian valmiiksi.
– Näitähän pitää tilata kotiin lisää, Tarja Mikkonen toteaa hymyillen.
Seurakuntakin aikoo jatkaa askartelupajojen järjestämistä.
– Ennen joulua pidetään ainakin paja missä voi tehdä lasipurkista kynttilälyhdyn ja askarrella tonttuja, Lilli Vuorensivu kertoo.
Ehdotus saa innostuneen kannatuksen askartelijoiden keskuudessa.
– On kiva tulla, kun joku on miettinyt ideat ja materiaalit valmiiksi, Maija Tastula kiteyttää.
Seuraava askartelu pidetään to 16.11.23. klo 15-18.


