Oli­pa hy­vät löy­lyt, huo­kaan, kun pa­laan sau­nas­ta pyy­he hius­ten ym­pä­ril­lä. Oli au­tu­as­ta is­tua lau­teil­la tu­ja­kan löy­lyn läm­mös­sä ja unoh­taa maa­il­ma – ja ko­ro­na­vi­rus! Eh­kä se ei to­si­aan­kaan pidä läm­mös­tä – tä­män tie­don paik­kan­sa­pi­tä­vyyt­tä kyl­lä epäi­len, sil­loin­han Suo­mes­sa oli­si jo­kai­sel­la jo vas­ta­lää­ke val­mii­na.

Mut­ta unoh­de­taan vi­rus, pu­hu­taan Várba­lo­gin mö­kin sau­nan­kiu­kaas­ta, joka on uu­si, saa­tiin käyt­töön juu­ri en­nen jou­lua. Nau­tin sen an­ta­mis­ta löy­lyis­tä var­maan sen­kin ta­kia, et­tä muis­tan kaik­ki ne han­ka­luu­det, joi­ta sen hank­ki­mi­ses­sa oli.

Ta­ri­na al­kaa vii­me ke­säs­tä. Ke­sä­puu­tar­hu­rit oli­vat ko­toi­sin Ruo­ve­den seu­dul­ta, he ajoi­vat Un­ka­riin omal­la au­tol­laan ja lu­pa­si­vat ot­taa mu­kaan kiu­as­ki­viä, en­ti­set oli­vat jo van­ho­ja. Os­tin ne ja pak­ka­sim­me ne koh­ta ete­lää koh­ti suun­taa­vaan au­toon. Mah­tui­si tä­hän kiu­as­kin, kävi mie­les­sä­ni, mut­ta en toh­ti­nut pu­kea aja­tus­ta sa­noik­si.

Kun ke­sä­puu­tar­hu­ri sit­ten pur­ki ki­viä van­has­ta kiu­kaas­ta, hän to­te­si, et­tä se oli pa­la­nut niin puh­ki, et­tei sii­hen kan­nat­tai­si uu­sia ki­viä la­toa. Oli os­tet­ta­va uu­si kiu­as. Et­sin ne­tis­tä tie­toa, löy­sin so­pi­van mer­kin ja soi­tin mök­ki­ni lä­hi­tie­nool­la Itä­val­lan puo­lel­la ole­vaan suu­reen rau­ta­kaup­paan ti­la­tak­se­ni va­lit­se­ma­ni kiu­kaan.

– Ei, ei meil­lä ole kiu­kai­ta.

– Et­te­kö voi­si ti­la­ta sel­lai­sen, jos an­nan teil­le tar­kat tie­dot mer­kis­tä?

– Ei meil­lä ole mi­tään yh­teyk­siä kiu­as­fir­moi­hin. Va­li­tan!

Pa­la­sin ne­tin ää­reen, et­sin Wie­nis­sä ole­vien sau­na- ja kyl­py­huo­ne­tar­vi­ke­liik­keit­ten pu­he­lin­nu­me­rot ja soi­tin yh­teen toi­sen­sa jäl­keen. Ai­na sama tu­los: niil­lä oli vain säh­köl­lä läm­pi­ä­viä kiu­kai­ta. Vii­mei­nen lii­ke, suu­ri Wie­nin ul­ko­puo­lel­la si­jait­se­va fir­ma oli val­mis ti­laa­maan kiu­kaan Suo­mes­ta, heil­lä oli hy­vät yh­tey­det Har­vi­aan.

Odo­tin ja vii­mein sain vies­tin, et­tä kiu­kaa­ni oli saa­pu­nut. Ajoin liik­kee­seen, ek­syin mat­kal­la pa­has­ti, navi pet­ti, kier­sin ym­py­rää, mut­ta lo­pul­ta löy­sin liik­keen. Kiu­as nos­tet­tiin au­to­ni ta­ka­kont­tiin. Seu­raa­va on­gel­ma oli se, et­ten yk­sin sai­si sitä siel­tä pois, piti odot­taa, et­tä poi­ka­ni en­nät­ti tul­la mu­kaa­ni Várba­lo­giin. Hän sai kiu­kaan raa­hat­tua sau­nan etei­seen. Kur­kis­tim­me pa­ket­tia, vä­hän ou­dol­ta se vai­kut­ti, mut­ta meil­lä ei ol­lut ai­kaa tut­kia sitä tar­kem­min.

Sit­ten sain vie­rai­ta, jot­ka oli­vat kiin­nos­tu­nei­ta uu­des­ta kiu­kaas­ta­ni. Ava­sim­me pa­ke­tin: mer­kil­li­nen kiu­as! Kävi il­mi, et­tä mi­nul­le toi­mi­tet­tu mal­li pi­täi­si asen­taa niin, et­tä tu­li­pe­sän luuk­ku oli­si sau­nan sei­nän ul­ko­puo­lel­la, siis pu­ku­huo­nees­sa, vain it­se kiu­as sau­nan puo­lel­la. Mie­tim­me, voi­sin­ko käyt­tää täl­lais­ta mal­lia, ja vas­taus oli sel­keä: kiu­as oli pa­lau­tet­ta­va. Yh­teis­tuu­min kiu­as kan­net­tiin au­to­ni ta­ka­kont­tiin, vein sen ta­kai­sin liik­kee­seen.

Ku­lui taas viik­ko­ja en­nen kuin sain il­moi­tuk­sen, et­tä uu­si kiu­as oli nou­det­ta­vis­sa. Va­hin­gos­ta vii­sas­tu­nee­na tut­kin sen jo liik­kees­sä, täl­lä ker­taa se oli oi­kea mal­li. Sit­ten vain taas ky­se­le­mään, mil­loin poi­ka­ni eh­ti­si taas avus­ta­jak­si. Mut­ta vaik­ka poi­ka­ni on in­no­kas sau­no­ja, niin kiu­kaan asen­ta­mi­seen hä­nel­lä, kau­pun­gis­sa kas­va­neel­la mie­hel­lä, ei ol­lut val­miuk­sia. Mis­tä siis asen­ta­ja?

Ta­lo­ni maa­lat­tiin syk­syn ku­lu­es­sa, ja en­nen kuin se voi­tiin maa­la­ta, sei­nien kol­hut piti pai­ka­ta. Löy­sin sii­hen teh­tä­vään muu­ra­rin ja sain hä­net suos­tu­tel­luk­si asen­ta­maan kiu­kaan, kun hän ker­ran ta­los­sa oli. Hän epä­röi, sa­noi, et­tei ol­lut elä­mäs­sään kiu­as­ta edes näh­nyt, mi­ten hän sen osai­si asen­taa, mut­ta ta­ju­si sit­ten, et­tei asi­as­sa ol­lut on­gel­maa: sa­vu­tor­vi pai­koil­leen, eris­tyk­set sei­nään, sii­nä kaik­ki. Os­ta­ma­ni sa­vu­tor­vi oli muu­ta­maa sent­tiä lii­an ly­hyt, kiu­as oli pan­ta­va ko­rok­keel­le. Mis­tä ko­ro­ke? Se­kin on­gel­ma rat­ke­si, ja sii­nä se kiu­as nyt sei­soi, ei muu­ta kuin la­to­maan uu­sia kiu­as­ki­viä. Ohi­men­nen sa­no­en: kiu­as­ki­viä oli­si ol­lut Wie­nin sau­na­liik­keis­sä­kin saa­ta­vil­la, nii­tä tar­vi­taan­han säh­kö­kiu­kais­sa­kin, nii­tä siis oli tur­ha Ruo­ve­del­tä as­ti kul­jet­taa.

Polt­te­lin sau­nan­pe­säs­sä tul­ta en­sin vain ko­keek­si näh­däk­se­ni, et­tä kiu­as toi­mi, et­tä savu meni sin­ne min­ne kuu­lui­kin, et­tä ki­vet kuu­me­ni­vat. Ja kuu­me­ni­vat­han ne, no­pe­as­ti. Kun en­sim­mäi­sen ker­ran jos­kus jou­lu­kuus­sa is­tuin lau­teil­la ja hei­tin löy­lyä uu­del­le kiu­kaal­le, se sä­häh­ti niin vi­hai­ses­ti, et­tä ihan säi­käh­din. Löy­lyt oli­vat ma­koi­sat, läm­pö hi­ve­li lui­ta­ni. Siu­nat­tu sau­na!