Vesihuollon alue laajenee Majaniemessä
Visuveden Majaniemen vesihuolto on laajenemassa nykyisen toiminta-alueen ulkopuolelle. Ehtona laajenemiselle on, että kolme kiinteistöä liittyy kunnan vesi- ja viemäriverkostoon. Asiasta päätti tekninen lautakunta 13. elokuuta.
Kiinteistön liittymiskustannus on 7 000 euroa, joka sisältää arvonlisäveron. Mahdollisesti myöhemmin liittyvän osalta maksu on 6 000 euroa, jonka päälle tulee arvonlisävero, eli esimerkiksi 25,5 prosentin arvonlisäverolla hinta on 7 530. Liittymismaksulla verkosto tuodaan 50 metrin etäisyydelle päärakennuksesta.
Vesihuollon laajentaminen edellyttää runkolinjan rakentamista noin 400 metrin matkalta. Runkolinja haarautuu kiinteistönomistajien linjoihin, joita pitää rakentaa yhteensä noin 200 metriä.
Kunnalle jäävä loppukustannus toiminta-alueen laajentamisesta on korkeintaan 20 000 euroa.
Kolme kiinteistöä on ilmaissut halukkuuden osallistua vesihuollon rakentamiseen.
Majaniemessä sijaitsee viisi kiinteistöä, jotka eivät ole liittyneet kunnan vesihuoltoon. Se ei ole vesihuollon toiminta-aluetta, joten kunnalla ei ole velvoitetta laajentaa verkostoa, eikä kiinteistönomistajilla ole velvollisuutta liittyä siihen.
Kolme kiinteistöä on ilmaissut halukkuuden osallistua vesihuollon rakentamiseen, jotta ne voidaan kytkeä kunnan veteen ja viemäriin. Kaksi alueen kiinteistöä ei ole ilmaissut kiinnostusta.
Kunta ei lähtökohtaisesti laajenna vesihuoltoa toiminta-alueen ulkopuolelle, mutta esimerkiksi ympäristönsuojelusyistä näin voidaan tehdä. Teknisen lautakunnan mukaan kiinteistöjen liittäminen vesihuoltoon on perusteltua, sillä pohjaveden laatu on heikkoa niemen kärjessä eikä imeytyskenttiä saa rakentaa, joten käytännössä ainoat ratkaisut jäteveden suhteen ovat umpisäiliö tai kunnan verkostoon liittyminen.


