Visuveden avattava silta kuvattuna 17. kesäkuuta.
Mirka Viita-aho
Visuveden silta saatiin kuntoon keskiviikko-iltana, tie- ja vesiliikenne sujuu jälleen normaalisti
Visuveden kääntösiltaa korjattiin jälleen keskiviikkona hydrauliikkavian vuoksi.
Korjaustyöt alkoivat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kun tarvittavat varaosat korjausta varten oli saatu paikalle.
Korjaustöitä jouduttiin kuitenkin vielä jatkamaan keskiviikkona. Työt aloitettiin kello 16, valmista tuli noin kello 21. Töissä oli kolmesta neljään Väyläviraston urakoitsijan työntekijää.
– Siltaa koekäytettiin ja säädeltiin lopuksi. Ihan kuntoon jäi silta, vahvisti Väyläviraston asiantuntija Sami Rasa torstaiaamuna.
Tie- ja vesiliikenne Visuveden sillalla sujuu nyt normaalisti.
Visuveden avattavassa sillassa oli toimintahäiriöitä viime perjantaista lähtien.
Ajoneuvoliikenne jumiutui perjantaina noin kolmeksi tunniksi. Liikenne katkesi hetkeksi myös lauantaiaamuna. Silta oli suljettuna ajoneuvoliikenteeltä noin 45 minuutin ajan.
Siltaa ei avattu vesiliikenteelle varaosia odotellessa.Pienemmät alukset pääsivät kulkemaan väylää pitkin sillan alta, mutta korkeille huviveneille siltaa ei avattu.
Tie- ja vesiliikenne Visuveden sillalla sujuu nyt normaalisti.
Visuveden silta on Kaivoskannan kanavalla sijaitseva avattava silta. Sen kaukokäyttö tapahtuu Muroleen kanavalta.
Korjaus: Vaihdettu torstai keskiviikoksi klo 9.43. Lisäksi poistettu klo 11.20. lause: "Vasta keskiviikkona päivällä silta avattiin hetkeksi Tarjannetta varten." Tarjanne liikennöi vasta tänään torstaina normaalisti.