Kunta varasi uuden palolaitoksen rakentamiselle tontin. Pirhan aloittama palolaitoksen rakentamisen kilpailutus on keskeytetty, koska Ruoveden kunnan tonttipäätöksestä on valitettu hallinto-oikeuteen.
Terhi Kääriäinen
Valitus palolaitoksen tontista viivästyttää uuden paloaseman rakentamisen aikataulua
Kunta on osoittanut tontin uuden paloaseman rakentamista varten. Päätöksestä tehtiin oikaisuvaatimus, jonka mukaan paloasema häiritsee läheistä asuinaluetta. Kun oikaisuvaatimus hylättiin kunnanhallituksessa, on tästä päätöksestä valitettu hallinto-oikeuteen. Valitus vähintäänkin viivästyttää paloaseman rakentamista.
– Asia on jäissä, kommentoi kunnanjohtaja Toni Leppänen.
Hallinto-oikeus on pyytänyt kunnanhallitukselta lausuntoa valituksessa esitettyihin vaatimuksiin.
Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastusalueen johtaja Teemu-Taavetti Toivonen sanoo, että valitus on harmillinen, koska rakentaminen viivästyy.
– Meidän henkilöstön, sopimuspalokunnan ja tietysti kuntalaisten näkökulmasta viivästyminen on harmillinen asia. Kun kunta haki tontin, me lähdimme samaan aikaan etupainotteisesti toimimaan, aloitimme kilpailutuksen paloaseman rakentamisesta. Kilpailutus on nyt keskeytetty ja odotetaan, mitä tontin osalta tapahtuu, sanoo Toivonen.
Ruoveden kunnanhallitus on varannut uuden paloaseman rakentamiseen tontin Joensuuntien ja Kangasraitin kulmasta läheltä kantatie 66:n risteystä. Tonttivaraus tehtiin 6. lokakuuta. Kunnanhallituksen päätöksestä yksityishenkilö teki oikaisuvaatimuksen, jonka kunnanhallitus hylkäsi 3. marraskuuta.
Kunnanhallituksen päätöksestä valituksen Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle tehnyt vaatii, että päätös paloaseman tonttivarauksesta kumotaan lainvastaisena ja palautetaan uuteen käsittelyyn. Sijaintipaikkaa tulisi julkisesti arvioida uudelleen kaavanmukaisuuden, pohjavesivaikutusten näkökulmasta ja arvioitava olisi myös vaikutuksia liikenteeseen ja asuinalueeseen. Valituksessa pyydetään myös päätöksen täytäntöönpanokieltoa.
Tonttivarauspäätös ja sen perusteella etenevä Pirhan paloaseman rakennushanke ovat valittajan mukaan voimassaolevan asemakaavan vastaisia ja syntyneet virheellisessä järjestyksessä. Päätös on tehty puutteellisin selvityksin, ilman vaikutusten arviointia ja ilman, että osallisille on annettu todellista mahdollisuutta osallistua päätöksentekoon. Asukkaat ovat lukeneet lehdestä naapuriin rakentuvasta merkittävästä ympäri vuorokauden toiminnassa olevasta julkisesta rakennuksesta.


