Pirkanmaan yrittäjien toimitusjohtaja Jenni Pöllänen totesi, että yrittäjät ovat aktiivisia myös kunnallisessa päätöksenteossa.
Jyrki Liikka
Valot Päällä Ruovesi! rantautui Vinhan Ylisille: yrittämisen edistämisessä valtuutetut ovat avainasemassa
Runsaan nelituntisen Yrittäjien etkot lauantaina polkaisi käyntiin Ruoveden Yrittäjien puheenjohtaja Paula Rinki. Virallisesti Yrittäjän päivä on 5. syyskuuta.
Ilahduttavasti paikalla oli myös pieni joukko kunnanvaltuutettuja.
Pirkanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Jenni Pöllänen puhui kunnan elinvoiman edistämisen puolesta, mikä edellyttää yrittäjyyden murrosten ymmärtämistä.
Pölläsen mukaan yksinyrittäminen sekä verkostoyrittäjyys yleistyvät. Samaan aikaan yrityskenttä uudistuu, yrityksiä lopetetaan ja yrityksiä perustetaan.
– Valtakunnallisesti kaksi kolmasosaa yksityisen sektorin työpaikoista on pk-yrityksissä. 96 prosenttia yrityksistä on mikroyrityksiä, joissa on alle 10 henkilöä.
Elämme myös aikaa, jolloin monet yrittäjät ikääntyvät ja silloin omistajavaihdosten sujuvuudella on merkitystä. Näkyvä trendi on, että nuorten yrittäjyysinto kasvaa. Myös maahan muuttaneita yrittäjiä on yhä enemmän.
Elinkeinopolitiikka on kunnan ylimmän johdon vastuulla.
– Kunnan on toteuttava kaavoitus avoimesti ja johdonmukaisesti sekä arvioitava päätösten yritysvaikutuksia. Kunnan on hyvä panostaa myös koulutukseen.
Pöllänen huomautti, että yrittäjät ovat kunnan tukipilari, sillä lähipalvelut tekevät kunnasta houkuttelevan ja elävän. Yritykset luovat kuntaan omaa brändiä ja imagoa.
Yrittäjä ja kirjailija Sanna Seiko Salo antoi valtuutetuille kiinnostavan haasteen.
Jyrki Liikka
Kunnanjohtaja Toni Leppänen esitteli kunnan taloutta monien lukujen valossa.
Hän totesi, että ilman yrityksiä kuntaa ei ole. Yritykset tuovat työllisyyttä.
– Historiaa tarkastelemalla voi huomata, että kuntia on perustettu vanhoihin kauppapaikkoihin.
Kunta elää yritysten ja henkilöiden verotuloista. Ruoveden tulot 2023 olivat noin 15 miljoonaa euroa, josta valtionosuuksia on 2,4 miljoonaa.
Kunnassa on tällä hetkellä toimivia yrityksiä 250. Ruovedellä omassa kunnassa töissä käy 65 prosenttia työntekijöistä.
– Oleellista on yritysystävällinen asenne ja se, että asioita viedään eteenpäin yhdessä, Leppänen sanoi.
Elinkeinopäällikkö Tanja Lahti esitteli kunnan uuden logon ja valotti hieman Ruoveden uutta brändiä, joka hyväksytään valtuustossa virallisesti loppuvuoden kuluessa.
Yrittäjien ja toimitusjohtajan arjesta keskustelivat Ulla Keljo, Jarkko Oksala ja Raija Asunta.
Jyrki Liikka
Yrittäjä ja kirjailija Sanna Seiko Salon mukaan kunnan todellinen brändi ei ole logo, sillä se on vain pikseleitä, se on kuva.
– Todellisesta brändistä puhutaan silloin, kun siitä puhutaan selän takana. Mitä ne sanoo siitä Sanna Seiko Salosta selän takana, kun se käy puhumassa jossain hattu päässä. Jääkö siitä positiivinen mielikuva vai ymmärtääkö kukaan, mistä se puhui.
Hän onnitteli tuoreita valtuutettuja ja esitti heille toiveen.
– Olisiko mitenkään mahdollista, että jokainen valtuutettu tutustuisi loppuvuoden aikana vaikka kymmeneen yritykseen. Yrityksen nettisivuihin tai kävisi vaikka kasvotusten kahvittelemassa, mikä ikinä tuntuukin sopivalta.
Sanna Seiko Salo painotti vielä, että jokainen kunnanvaltuuston päätös on myös yrittäjäpäätös.
Sanaselityspelin ohjeita päättäjille antaa Veera Herranen.
Jyrki Liikka
Yrittäjät äänessä -keskustelussa yrittäjyyttä käsittelivät Jyrki Liikan luotsaamana Raija Asunta, Ulla Keljo ja ElmoNet Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Oksala. Yrittäjätarinoiden ohella esiin nousi tuttu aihe: kuntaan olisi rakennettava halli, josta esimerkiksi uudet yritykset saisivat tilaa toiminnalleen.
Sanaselityskisailun voiton vei Anita Viljanmaa ja Kirsi Johansson. Henna Rintanen (vas.) ja Mervi Härkönen (oik.) iloitsevat heidän kanssaan.
Jyrki Liikka
Lähiruokamaistiaisten jälkeen päättäjien sanaselityshaasteeseen osallistui neljä kahden hengen joukkuetta. Noitakäräjät ry:n Veera Herrasen vetämän kisailun tällä kerralla voitti joukkue nimeltä Onnin naiset (Anita Viljanmaa ja Kirsi Johansson).
Veikeän Ruovesi-visan kolmekymmentä kysymystä sai visailijat välillä mietteliäiksi.
Jyrki Liikka
Illan päätti Heikki Itäsen laatima sopivan vaikea Ruovesi-visa.
Vinhan Ylisillä muun muassa Sanna Seiko Saloa oli kuuntelemassa nelisenkymmentä korvaparia.
Jyrki Liikka


