Pirkanmaan vedet ovat nyt tavanomaista matalammalla.
Saara Ignatius, Pirkanmaan ely-keskus
Vesi on nyt tavanomaista matalammalla Pirkanmaalla
Vesitilanne on nyt lokakuussa Pirkanmaalla kuivahko etenkin maakunnan pohjoisosissa. Säännöstellyissä järvissä vedenkorkeudet ovat kuitenkin tavanomaisella tasoilla, kertoo Pirkanmaan ely-keskus tiedotteessaan.
Järvien vedenpinnat ovat maakunnan luonnontilaisilla järvillä ajankohtaan nähden pääosin keskimääräisellä tasolla tai sitä alempana. Maakunnan pohjoisosissa suurten järvien vedenpinnat ovat 15–25 senttimetriä keskimääräistä alempana. Eteläosissa maakuntaa ollaan lähempänä keskimääräisiä korkeuksia.
Kesä-heinäkuun vaihteessa erityisesti eteläisellä Pirkanmaalla sademäärät olivat huomattavasti keskimääräistä suurempia, mikä nosti vedenpintoja. Loppukesästä sateita oli puolestaan hieman totuttua vähemmän, ja tavanomaisen alkusyksyn vuoksi vedenpinnat eivät ole nousseet keskiarvoa korkeammalle. Luonnontilaisten järvien vedenkorkeudet nousevat yleensä syksyllä sateiden myötä.
– Vähäiseksi jäänyt kevättulva ja alkukesän matalat vedenkorkeudet näkyvät alueen suurissa järvissä edelleen. Juhannuksen tienoon sateet kyllä helpottivat tilannetta, mutta eivät riittäneet kaikkialla kääntämään vesistöjen yleistä kuvaa. Tämän vuoksi vedenkorkeudet esimerkiksi Tarjannevedellä, Keurusselällä ja Pihlajaveden reitillä ovat yhä matalat, toteaa vesitalousasiantuntija Niko Nurhonen tiedotteessa.
Pirkanmaalla on onnistuttu säännöstelyssä kaikilta osin suositusten mukaisesti.
Pirkanmaan keskeisten järvien säännöstelysuosituksia seurataan vuosittaisella katsauksella. Keskeisiä säännösteltäviä järviä ovat Näsijärvi, Vanajavesi, Pyhäjärvi, Rautavesi-Kulovesi ja Kyrösjärvi.
Näille on laadittu säännöstelysuositukset, joiden tarkoituksena on vähentää säännöstelystä aiheutuvia haittoja ja parantaa sopeutumista muuttuvaan ilmastoon.
Vuoden 2025 katsauksen mukaan säännöstely on onnistunut suositusten mukaisesti Pirkanmaan keskeisillä säännösteltävillä järvillä. Säännöstelyssä on otettu huomioon vallitseva vesitilanne ja erilaisia vesien käytön ja tilan näkökulmia. Suositusten mukainen säännöstelylupien päivittäminen on saatu päätökseen Näsijärvellä, Pyhäjärvellä ja Kyrösjärvellä.
− Säännöstelysuositukset ovat tärkeä työkalu, jotta säännöstelystä aiheutuvat haitat luonnolle ja virkistyskäytölle olisivat mahdollisimman vähäiset. Kun kesäajan vedenkorkeudet pysyvät suositellulla tasolla, on vesien virkistyskäytölle paremmat edellytykset. Suositusten mukaisella säännöstelyllä pystytään myös varautumaan riittävästi vesistötulviin sekä säilyttämään vesivoiman edellytykset, kertoo vesitalousasiantuntija Sini Heikkilä Pirkanmaan ely-keskukselta ja jatkaa:
− Viime vuosina Pirkanmaalla on onnistuttu säännöstelyssä kaikilta osin suositusten mukaisesti. Tämä mahdollistaa myös säännöstellyn veden alapuolisten vesistöjen hyvät vesiolosuhteet.
Vesistön säännöstelyssä vesistön vedenkorkeuksia ja virtaamia muutetaan luonnonmukaisesta patojen vesivoimalaitosten tai muiden rakenteiden avulla. Säännöstely voi palvella vesivoiman tuotantoa tai tulvien ehkäisyä tai sillä voidaan edistää vesiliikennettä, vedenhankintaa, vesistön virkistyskäyttöä, kalanviljelyä, maankuivatusta tai vesiensuojelua. Vesistön säännöstelyyn tarvitaan vesilain mukainen lupa.


