Pasi Vainio sai sarjakuvaneuvoksen arvonimen.
Terhi Kääriäinen
Vinhan kirjakaupan yrittäjä Pasi Vainio sai sarjakuvaneuvoksen arvonimen
Suomen sarjakuvaseura on myöntänyt sarjakuvaneuvoksen arvonimen Pasi Vainiolle.
Perusteluissa kerrotaan, että Pasi Vainio toimi 1980-luvulla uuden polven ligne claire -sarjakuvien maahantuojana (esim. Evert Meulen, Serge Clerc, Yves Chaland) ja Sarjainfon Euroopan-kirjeenvaihtajana. Ollessaan töissä kustantamo Otavassa ja lopulta yhtiön toimitusjohtajana (2009–2022) hän edisti sarjakuvien asemaa Otavan julkaisuvalikoimassa. Mainittavimpia suomennosprojekteja olivat Charlier’n ja Giraud’n Blueberry-sarja kokonaisuudessaan sekä Hergén Tintti-albumien alkuperäiset versiot.
Otava-uransa jälkeen Vainio on ollut pelastamassa Suomen vanhinta kirjakauppaa Ruovedellä. Vinhan kirjakaupasta on nopeasti kehittynyt koko maan tuntema kulttuurikeskus. Myös kustannustoiminta jatkuu kaupan ohessa, eikä sarjakuvia ole unohdettu. Vinha tuottaa sekä alan näyttelyitä että julkaisuja.
Sarjakuvaneuvoksen arvonimen saivat myös Pauli Ruonala, Henry-Paul Ontto-Panula, Reijo Rouvinen.
Suomen sarjakuvaseura myönsi sarjakuvaneuvoksen arvonimet Pasi Vainiolle (vas.), Reijo Rouviselle, Pauli Ruonalalle ja Henry-Paul Ontto-Panulalle.
Henry Söderlund
Vuoden Puupäähattu-tunnustuksen saivat sastamalaiset taiteilijat Aino Havukainen ja Sami Toivonen.
He ovat yhdessä luoneet erittäin korkeatasoisen lastenkirja- ja sarjakuvatuotannon, joka on saanut erinomaisen vastaanoton sekä Suomessa että ulkomailla. Mikä tärkeintä, lukijat ovat ottaneet kirjat innokkaasti omikseen. Havukaisen ja Toivosen teokset kuuluvat jo useamman sukupolven suosikkeihin. Yhdessä he ovat luoneet Tatu ja Patu -sarjan ja kuvittaneet Nopolan sisarusta Risto Räppääjä -sarjaa.
Aino ja Sami on palkittu kirjoistaan useita kertoja, esimerkiksi Finlandia Juniorilla, Tietopöllöllä, Kaarina Helakisa -palkinnolla ja viimeksi Pro Animalia – eläinoikeuspalkinnolla.


