Tekijäryhmä Lilli Daruish, Matti Pikkujämsä ja Päivi Vainio.
Vinhan kustantamo julkaisee lastenkirjan
Vinhan kustantamon ensimmäinen lastenkirja Hilla ja muutosten kesä ilmestyy syyskuussa. Samalla avataan Matti Pikkujämsän kirjan kuvitukseen perustuva näyttely Vinhan galleriassa.
Hilla ja muutosten kesä on lapselle ääneen luettava kuvakirja, jossa kivan tarinan avulla käsitellään uusperheen arkea. Vastaavaa kirjaa, jossa lapsiperheammattilaiset kirjoittavat suoraan lapsille, ei vielä markkinoilla ole. Teoksen kirjoittajat ovat erikoistuneet lapsiperheiden auttamiseen ja työskennelleet pitkään perheneuvolassa.
Lilli Daruish on koulutukseltaan kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi ja Päivi Vainio sosiaalityöntekijä sekä uusperheneuvoja. He pitävät säännöllisesti vanhemmille suunnattuja uusperheluentoja. Idea uusperhettä käsittelevään lastenkirjaan tuli asiakasperheiltä sekä luennoille osallistuneilta vanhemmilta.
Matti Pikkujämsä työskentelee kuvitusten, maalauksen, taidegrafiikan ja tekstiilisuunnittelun parissa. Hänet tunnetaan kuvituksista Helsingin Sanomiin ja muotokuvamaalauksista. Pikkujämsä on palkittu kuvittaja, hän on saanut mm. Kuvitustaiteen valtionpalkinnon, Rudolf Koivu -palkinnon ja Vuoden kuvittajapalkinnon. Kirjan kustannustoimittaja on Suvi Nurmi.


