Vintin illat alkoivat vohveleilla – Lilja pelaa kruunu päässä pingistä synttärijuhlillaan
Nuoret
Nuorisotila Vintti aloitti syyskautensa vohvelintuoksussa. Ensimmäisen Vintin perjantai-illan pieni juhlallinen kohokohta oli se, kun viime keväänä nuorten ja ohjaaja Waltteri Isotalon yhdessä suunnittelema nimikyltti ripustettiin paikalleen keittiötilan pöydän yläpuolelle.
– Aloitettiin tekeminen marraskuussa viime vuonna ja saatiin valmiiksi ennen kesää, kertoo Isotalo.
Hänelle taiteelliset ja luovat projektit ovat tärkeitä, niitä hän haluaa tuoda lisää nuorisotyöhönkin.
– Ne ovat itselle olleet onnistumisen ja hyvän mielen lähteitä, sanoo Isotalo.
Yhdessä tehty Vintin kyltti pääsee keskeiselle paikalle.
Sirkku Somero
Vintti on nuorille avoinna kahtena iltana viikossa. Perjantaisin ovat tervetulleita nuoret kutosluokkalaisista alle 18-vuotiaisiin eli yläkoulu- ja lukioikäisiin. Ovet ovat avoinna kello 18-21.
Tiistaisin mukaan pääsevät myös vitosluokkalaiset, aukioloaika on lyhyempi, kello 16–18.
Ohjaajana toimiva Sanna Leponiemi kertoo, että nuorten kanssa on mukavaa ja hyvin harvoin tulee mitään kärhämää tai muutakaan ongelmaa.
Veikka Kangaspusu ja Jaakko Holkko pelasivat perjantaina nuorisotila Vintin syyskauden avajaisissa biljardia. Aika usein nuorisotilassa käyvillä pojilla oli yksi kehitysehdotus: – Ehkä pidemmät aukiolot voisi olla.
Sirkku Somero
Syyskaudella nuorisotilan toiminta jatkuu entiseen tapaan. Pääosassa on kavereiden kanssa hengailu. Pelihuoneessa napsuu pingigispallo, biljardipöydän vihreällä pinnalla kolisevat pallot. Ne ovatkin monen suosikkipelit.
Nuorisotilan vetäjinä ovat Sannan ja Waltterin lisäksi etsivän nuoristoyön Tuomas Kärki ja vapaa-aikaohjaaja Jukka Majala.
– Sillä porukalla tätä pyöritellään.
Hulavanteen pyörittäminen oli yksi Vinttibingon tehtävistä.
Sirkku Somero
Avajaisiltana ohjelmassa on myös Sannan ideoima Vinttibingo, jossa pitää suorittaa erilaisia tehtäviä ja kerätä niistä kuponkiin merkintöjä. Tehtävänä voi olla vitsin kertominen, hulavanteen pyörittäminen tai kivi-paperi-sakset-pelin pelaaminen.
Jos saa täyden bingorivin, voittaa täytelakupötkön.
Vohvelinpaistovuorossa Sanna Lepomäki.
Sirkku Somero
Vohvelinpaistovuorossa oleva Sanna Leponiemi sanoo, että täällä kukin saa olla sellainen kuin on ja tehdä niitä juttuja, jotka kiinnostavat.
– Tällä kertaa teemme kyselyn, jossa nuoret saavat ehdottaa ohjelmaa ja muuta, mitä haluaisivat täällä tehdä.
Suurimman suosion saa yövintti, muita ehdotuksia ovat muun muassa pizzaperjantai, pakohuone ja kakkusota. Joku haluaa leipoa, toinen leikkiä piilosta rakennuksessa.
Pingis on yksi suosikkiviihdykkeitä Vintillä. Pelaamassa Lilja Holkko ja Kaisa Perttula.
Sirkku Somero
Perjantai oli erityinen päivä Lilja Holkolle. Hän sai päähänsä pienen kruunun sen kunniaksi, että täyteen on tullut 14 vuotta!
Kaverit Kaisa Perttula, Ellinoora Virtanen ja Ella Haavisto järjestivät yllätyssynttärit nuorisotilassa.
Oikea syntymäpäivä tosin oli jo elokuussa, mutta sitä päätettiin vielä juhlistaa erityisesti täällä Vintillä.
Kivointa on tyttöjen mielestä biljardin pelaaminen ja lautapelit.
– Yövintti olis kiva! Sellaisia on ollut ja olis kiva, jos järjestettäisiin taas, sanoo Kaisa.
Syksyssä eritysesti Ella ja Ellinoora odottavat paint ball-retkeä.


