Tänä vuon­na Vuo­den ky­lä­toi­mi­ja­na pal­kit­tiin Es­ko Ku­jan­pää, 81, Kaa­naan ky­läyh­dis­tyk­ses­tä.

Ku­jan­pää on toi­mi­nut ky­läyh­dis­tyk­sen teh­tä­vis­sä jo 40 vuo­den ajan.

Ve­to­vas­tuus­sa hän oli 21 vuot­ta.

Pe­ruu­te­taan en­sin 1980-lu­vun al­kuun. Siel­tä löy­tyy al­ku­pis­te.

Ku­jan­pään äi­ti oli syn­ty­jään Ve­si­lah­del­ta ja ky­lä­reis­suil­la tuli jos­kus puhe sii­tä, et­tä siel­lä ky­lä­toi­min­ta on hy­vin ak­tii­vis­ta.

– Poh­dim­me, et­tä ky­läyh­dis­tys voi­si hy­vin toi­mia tääl­lä­kin, muis­te­lee Ku­jan­pää.

Kaa­naas­ta koot­tiin po­ruk­ka ja teh­tiin ret­ki Ve­si­lah­del­le.

– Me­nim­me lin­ja-au­tol­la ja haas­tat­te­lim­me ky­läyh­dis­tyk­sen vä­keä. Otim­me sel­vää, mitä kaik­kea voi teh­dä ja mi­ten voi anoa avus­tuk­sia.

Mi­nua kiin­nos­ti vie­dä paik­ka­kun­nan kaik­kia tou­hu­ja eteen­päin.

Kaa­naan ky­läyh­dis­tyk­sen pe­rus­ta­va ko­kous jär­jes­tet­tiin pian ret­ken jäl­keen.

– Ko­kouk­ses­sa yk­si isän­tä sa­noi, et­tä pe­rus­te­taan vaan, mut­ta mis­sään ta­pauk­ses­sa sitä ei re­kis­te­röi­dä, sil­lä sit­ten ru­pee me­ne­mään mak­su­ja, Ku­jan­pää ker­too.

Ei­kä sitä re­kis­te­röi­ty.

– Yh­dis­tys oli 21 vuot­ta re­kis­te­röi­mät­tä, mut­ta toi­mi hie­nos­ti. Olen yhä mu­ka­na, mut­ta nyt nuo­rem­mat saa­vat ve­tää toi­min­taa.

Kun rem­miin as­tui nuo­rem­pi väki, nimi muu­tet­tiin Kaa­naan ky­läyh­dis­tys ry:ksi.

En ole kos­kaan aja­tel­lut ole­va­ni neu­vo­nan­ta­ja. Olen it­se saa­nut neu­vo­ja.

Al­kuun pääs­tiin, ano­muk­sia laa­dit­tiin ja nii­hin tuli myön­tei­siä vas­tauk­sia.

– Tal­vel­la teh­tiin va­lais­tu latu, saim­me han­kit­tua käy­te­tyt pyl­väät ja va­lai­si­met. La­dut ovat tär­kei­tä har­vaan asu­tus­sa pai­kas­sa, tal­vet ovat pit­kiä ja pi­mei­tä.

La­tu­ja teh­tiin mo­nes­sa ky­läs­sä sa­moil­la ko­neil­la.

Ke­säl­lä taas jär­jes­tet­tiin eri ky­läyh­dis­tys­ten vä­lil­lä leik­ki­mie­li­siä kil­pai­lu­ja.

Lintujen ruokinta on Kujanpäälle tärkeää. ”Joskus linnut koputtavat ikkunaan, kun ruoka on lopussa. Vien niille jyviä vaikka yöllä”, Kujanpää kertoo.

Jyrki Liikka

Yk­si piir­re Ku­jan­pääs­sä on sin­nik­kyys.

– Mi­nua kiin­nos­ti vie­dä paik­ka­kun­nan kaik­kia tou­hu­ja eteen­päin.

Esi­mer­kik­si kun moot­to­ri­sa­hat tu­li­vat mark­ki­noil­le, jär­jes­tet­tiin ai­ka­moi­set tal­koot.

– Kaa­doim­me pui­ta ja veim­me ky­län van­hem­mil­le kui­via hal­ko­ja. Se idea meni heti läpi, kun esi­tin sitä, Ku­jan­pää to­te­aa.

Nyt Ku­jan­pääl­lä on sy­dä­men­tah­dis­ta­ja ei­kä käy­vään moot­to­ri­sa­haan ei saa kos­kea.

Kaa­naan hen­ki oli koko ajan, kun jo­kin hom­ma saa­tiin al­kuun.

Toi­si­naan jon­kun piti ot­taa yh­teyt­tä päät­tä­jiin. Se joku oli Ku­jan­pää.

– Mi­nut vel­voi­tet­tiin ot­ta­maan yh­teyt­tä ja minä otin yh­teyt­tä.

Ku­jan­pään pu­hees­sa vi­lah­taa usein sana yh­teis­tou­hu. Asi­oi­ta edis­tet­tiin ai­na po­ru­kal­la.

– En ole kos­kaan aja­tel­lut ole­va­ni neu­vo­nan­ta­ja. Olen it­se saa­nut neu­vo­ja, Ku­jan­pää sa­noo.

Lop­pu­jen lo­puk­si yh­des­sä te­ke­mi­nen on yk­sin­ker­tais­ta ja sel­ke­ää.

– Se Kaa­naan hen­ki oli koko ajan, kun jo­kin hom­ma saa­tiin al­kuun. Toi­von, et­tä Kaa­naan kylä säi­lyy ja tääl­lä ele­tään jat­kos­sa­kin mei­dän jäl­keem­me.

Jos­tain se Ku­jan­pään yh­teis­työ­ky­ky kum­pu­aa.

– Eh­kä se on tul­lut sii­tä, kun olen kak­so­se­na syn­ty­nyt. Mi­nul­la on sa­ma­ni­käi­nen kak­sois­ve­li.

Ky­sees­sä lie­nee te­ho­kas pa­ri­val­jak­ko.

– Nyt sinä sen kek­sit!

– Ei kun sinä, toi­mit­ta­ja vas­taa.

– Minä vaan ker­roin, niin se on! Mi­nul­la oli kä­den­tai­to­ja, kä­si­työ oli 10. Jou­ko taas oli las­ken­nos­sa pa­rem­pi. Pää­tim­me kaik­ki asi­at yh­des­sä ja pe­la­sim­me yh­des­sä kaik­ki pal­lo­pe­lit.

Es­kon toi­nen nimi on En­sio ja vel­jen­sä on Jou­ko Jo­han­nes.

– Jos­kus poh­din, et­tä mi­ten meil­le on an­net­tu ni­met. Se­kin sel­vi­si: minä olen syn­ty­nyt en­sim­mäi­se­nä, tuu­maa Ku­jan­pää.