Opettajanhuoneen pöydälle oli tuotu vanhoja luokkakuvia. Niitä tutkivat Annika (vas.) ja Nelli Heinonen sekä Mikko, Laura ja Emilia Moksunen, kaikki entisiä tai nykyisiä oppilaita.
Terhi Kääriäinen
Yhteiskoulun juhla oli täynnä kohtaamisia ja yhteisöllisyyttä
Ruovedellä juhlittiin 80-vuotiasta yhteiskoulua viime viikolla kahteen otteeseen. Koulun oma väki kokoontui perjantaina, ja yleisöä oli kutsuttu lauantaiksi.
Vieraat saivat lauantaina halutessaan kierrellä oppitunneilla koko aamupäivän. Samalla voi katsella vanhojen luokkakuvien rivistöä tai tuoretta seinätaulua, johon on koottu kunnan historian merkittävät vuosiluvut.
Koulusihteeri Taija Paussu iloitsi siitä, että koululla on taas rehtori, jolle koulun historia ja juhlaperinteet ovat tärkeitä. Juhlia olikin valmisteltu pitkään, mikä näkyi monipuolisessa ohjelmassa.
Opettaja Hanna-Mari Rahkamo (vas.) ja rehtori Jenni Viitasalo olivat valinneet asukseen Ruoveden kansallispuvun.
Terhi Kääriäinen
Juhlapuhuja Kati Niinistö (vas.) asettui Oivansalissa rehtori Jenni Viitasalon viereen.
Terhi Kääriäinen
Opiskelijat lippuvartiossa.
Terhi Kääriäinen
Pääjuhla pidettiin yhtenäiskoulun Oivansalissa.
Terhi Kääriäinen
Yhtenäiskoulun rehtorin Jenni Viitasalon mukaan koulun perustaminen 1945 oli rohkea teko, joka kertoo siitä, että Ruovedellä uskottiin koulutukseen.
Alkutaival ei ollut helppo, sillä maassa vallitsi sotien jälkeen taloudellinen pulakausi. Yhteiskoulussa – sittemmin Ruoveden lukiossa ja yhtenäiskoulussa – on ollut opettajia, jotka ovat katsoneet eteenpäin.
– Koulun tehtävä on edelleen sama: tarjota turvallinen ja kannustava ympäristö, jossa jokainen saa kasvaa omaksi itsekseen. Sivistys, ihmiseksi kasvaminen ja oppimisen ilo ovat arvoja, jotka ovat kantaneet läpi vuosikymmenten, Viitasalo totesi.
Hänestä koulun seinien sisältä on lähtenyt sukupolvia, joille on annettu vahvat juuret.
Lukion rehtori Helena Korkeakoski puhuu.
Terhi Kääriäinen
Juhlapuhujaksi kutsuttu eläinlääketieteen tohtori Kati Niinistö muisteli omia kolmelle vuosikymmenelle ulottuneita kouluaikojaan Ruovedellä.
Hän vietti paljon aikaa Ruhalassa hevosten parissa, ja elämänurakin löytyi samalta alalta.
– Menkää intohimon perässä! hän opasti nykyisiä opiskelijoita.
Lukion rehtori Helena Korkeakoski puolestaan iloitsi täynnä kohtaamisia, muistoja ja yhteisöllisyyttä olleista juhlapäivistä. Hänestä voimme olla ylpeitä kuuluessamme osaksi arvokasta historiaa.
Samaan aikaan ylioppilaaksi valmistuneet Kari Luomaharju (vas.) ja Jarno Setälä esiintyivät juhlassa.
Terhi Kääriäinen
Bändiin oli koottu koulun oppilaita eri vuosikymmeneltä: Ilkka Liettyä (vas.), Veera Herranen, Vesa Hursti, Pasi Manner, Heikki Hursti ja Kari Luomaharju.
Terhi Kääriäinen
Aili Häkli (vas.), Solja Kuukka ja Lilja Holkko kurkistivat menneisyyteen Leena Enorannan kirjoittamien muistojen myötä.
Terhi Kääriäinen
Lukion opiskelijoiden runoesitys.
Terhi Kääriäinen
Henkilökunnan bändi lauloi kappaleet ”Valtatie 66” ja ”Kalliolle kukkulalle”.
Terhi Kääriäinen
Henkilökunnan bändi loppukumarruksissa.
Terhi Kääriäinen
Yhteislauluun liittynyt Samuel Huhta toi juhlaan oppilaskunnan tervehdyksen.
Terhi Kääriäinen
Juhla tarjosi kattauksen nykyisten ja entisten opiskelijoiden taidonnäytteitä.
Estradin valtasi kuusihenkinen bändi, jossa esiintyi oppilaita eri vuosikymmeniltä: Ilkka Liettyä, Pasi Manner, Heikki Hursti, Vesa Hursti, Kari Luomaharju ja Veera Herranen.
Muusta musiikista vastasivat Jarno Setälä kitaralla ja Iida Kangasmäki pianolla, opettaja Jenni Lind säestäjänä sekä henkilökunnan bändi.
Opiskelija Samuel Huhta ja opettaja Laura Vuorinen toivat oppilas- ja opiskelijakuntien tervehdyksen. Opiskelijat lausuivat kirjoittamiaan runoja ja kurkistivat historiaan vanhojen päiväkirjamerkintöjen kautta.
Veera Herranen johdatteli kuulijoita Heikki Asunnan Alkujuuret-runon säkein, ja opettaja Pauliina Rasinmäki-Peltoranta huolehti juontamisesta.
Yhteiskoulun entisistä oppilaista Tuulikki Kaisko (oik.) valmistui ekonomiksi ja Eila Rikkinen päätyi kauppaopiston kautta pankkiuralle.
Terhi Kääriäinen
Kaksi juhlaan osallistunutta entistä oppilasta Eila Rikkinen ja Tuulikki Kaisko ovat pitäneet yhtä kouluajoista lähtien. Pihlajalahdelta kotoisin olevat luokkatoverukset kävivät koulua 1961–69 rehtori Oiva Hernesniemen aikaan luokanvalvojanaan Maissi Manninen.
Koulutyötä tehtiin tuolloin tunnollisesti, vaikka hauskaakin pidettiin. Opettajat olivat erinomaisia, ja heitä kunnioitettiin. Opettajien viljelemät sanonnat elävät mielessä edelleen.
Verratessaan koulunkäyntiä ennen ja nyt he toteavat, että opiskeluun on heidän jälkeensä tullut monta kannatettavaa asiaa: keskustelutaidot vieraissa kielissä, työelämään tutustumisen jaksot ja esiintymistaidon harjoittelu.
Koulun entinen opettaja Eila Löyttyniemi kirjoitti nimensä vieraskirjaan.
Terhi Kääriäinen
Ruoveden kulttuuripitäjän elämää ja ihmisiä esitteli tuore seinätaulu.
Terhi Kääriäinen
Vanhoja luokkakuvia koulun käytävillä.
Terhi Kääriäinen
Kuvaruudulla pyöri vanhoista koulukuvista koostettu esitys.
Terhi Kääriäinen


