Heidi Köngäs kävi tapaamassa lukijoitaan Vinhan kirjakaupassa pari viikkoa sitten.
Sirkku Somero
Ylistyslaulu hiljaiselle suomalaisnaiselle
Kirjat
Heidin Köngäksen uusi romaani Mirjami sijoittuu talvisodan aikaan. Sota on kotirintamallakin joka hetki läsnä, vaikka emme ole taistelujen keskellä.
– Sota-ajasta ja sodasta on kirjoitotteu paljon, mutta yleensä rintamalta ja taisteluista. Haluan tuoda näkyväksi nämä hiljaiset naiset, sen mitä kaikkea he sodan aikana vaikeissa olosuhteissa tekivät, kertoo Heidi Köngäs
Mirjami on katveessa olleen naisen tarina. Sodan toiminta ja huomio on muualla, mutta naisten työ on pitää kotirintamalla arki pyörimässä puutteen, kuolemanuutisten ja sairaudenkin keskellä. Köngäs uskoo, että monilla suomalaisilla on kokemuksia tällaisista sisukkaista, vaatimattomista ihmisistä.
Taustatyötä on pitänyt tehdä paljon, jotta mennyt aika alkaa elää. Materiaalia hän on saanut sukunsa kertomuksista ja joistain dokumenteista.
– Olen lukenut jonkin verran kirjeenvaihtoa ja äitini muistivihkoja.
Köngäs korostaa, että mikään sota-ajan perhekronikka Mirjami ei kuitenkaan ole.
– Oikeat ihmiset ovat vain esikuvia, tarina on fiktiivinen.
Kirjoittaessaan Köngäs sanoo eläytyneensä aikaan paljon voimakkaammin kuin silloin, kun on kuullut tuon ajan eläneiden ihmisten tapahtumista kertoneen.
– Oli paljon asioita, joista äiti oli kertonut, mutta vasta kirjoittaessa kaikki tuntui voimakkaammalta. Olin kuullut asioista monta kertaa, mutta en ymmärtänyt, miten kovia paikkoja eteen tuli: lottavartiot sankarihaudoilla, johon laskettiin monta nuorten naisten ystävää ja tuttua. Elämän ja kuoleman läheisyys. Kovat sairausepidemiat ja ruuan vähyys, kun edes korttiannoksia ei saanut.
Mirjami on yksityistä historiaa, jossa tärkeää on se, mitä ympärillä tapahtuu.
– Ihmiset eivät ole kuitenkaan kiiltokuvia. Heidän välillään on jännitteitä.
Sandran periaatteena kasvatuksessa on se, että ruokaa täytyy olla ja että kotiin voi aina tulla. Sandran pojat tuovat perheensä Helsingin pommituksista turvaan. Romaanin tapahtumapaikkoina ovat muun muassa Mänttä, Tampere, Helsinki, Vilppula ja Ruovesi. Romaanissa kertojina vuorottelevat eri-ikäiset naiset: välillä äänessä on Mirjami, joskus hänen sisarensa tai äitinsä.
Kirjailija kertoo, että sekä Sandran että Mirjamin tarinat ovat eläneet hänen mielessään vuosia ennen muotoutumistaan kirjaksi.
– Mirjamista kirjoitin ensimmäisiä kertoja vuonna 2003, aihe on siis levännyt pitkään. Välillä kirjoitin muita romaaneita, Dora Doran ja Hertan.
Kuluvan vuoden alusta eläkkeellä ollut Heidi Köngäs kertoo, että nyt on aikaa keskittyä kirjoittamiseen.
– Tuntuu kivalta, kun olen saanut kirjailijan uran vauhtiin. Aiheita mielessäni on niin paljon valmiina!
Mirjami ilmestyi 5. syyskuuta, ja kirjailijan syksy kuluukin kiertueella lukijatapaamisissa ja keskustelutilaisuuksissa. Parasta aikaa näytelmäsovitus Sandrasta kiertää maata, syksyn aikana se nähdään Itä-Suomessa. Sandra-näytelmän on nähnyt jo yli 4 000 katsojaa.
Olin kuullut asioista monta kertaa,
mutta en ymmärtänyt, miten kovia paikkoja naistenkin eteen tuli.
Kuka
Heidi Köngäs
Elokuvaohjaaja ja tuottaja, kirjailija.
Romaanit: Luvattu (2000), Vieras mies (2002), Hyväntekijä (2006), Jokin sinusta (2008), Dora, Dora (2012), Hertta (2015), Sandra (2017), Mirjami (2019). Otava.
Ohjannut useita draamasarjoja ja tv-elokuvia.
Palkittu Venla-, Koura- ja Telvis-palkinnoilla. Hänen ohjaamansa Sisko Istanmäen romaaniin perustuva elokuva Liian paksu perhoseksi sai Special Prix Europa -palkinnon Berliinissä 1998.


