Väyläviraston kartalle on merkitty parannettavat Aitovuoren ja Tarastenjärven eritasoliittymät sekä Tasanteen ja Suinulan kohdille rakennettavat uudet eritasoliittymät.
Väylävirasto
Ysitien parannus alkaa näkyä maastossa ensi vuonna – aktiivinen rakentamisvaihe kestää kolmisen kesäkautta
Ysitien parantaminen nelikaistaiseksi Tampereen Alasjärven ja Kangasalan Käpykankaan välillä on mahdollista aloittaa suunnitelmien puolesta melko nopeasti. Näin arvioi Pirkanmaan ely-keskuksen Tienpidon suunnittelu -yksikön päällikkö Tero Haarajärvi.
Ely-keskus on edistänyt hanketta aktiivisesti ja toivonut sen nousua toteutuslistalle jo vuosia. Hankkeen rakennuttaa ja aikatauluttaa Väylävirasto.
Rakentamissuunnitelma laaditaan sitten, kun urakoitsija on kilpailutettu. Jos kilpailutus saadaan käynnistettyä alkuvuodesta, Haarajärven mukaan on mahdollista, että tietyö alkaa ensi vuoden lopulla. Todennäköisempää on kuitenkin, että töiden aloitus menee keväälle 2027.
Ysitien varren maastossa alkaa kuitenkin tapahtua jo sitä ennen.
– Ensi vuoden alkupuolella käynnistetään maantietoimitus, jossa otetaan maa-alueet haltuun valtiolle. Sen jälkeen puuston poisto on mahdollista. On harkittava, lähdetäänkö puustoa poistamaan ennen urakkaa vai yhdistetäänkö se jotenkin urakkaan.
Ehkä sitten vielä neljäntenä vuonna tehdään jotain viimeistelytöitä.
Alasjärven ja Käpykankaan välin valmistuminen vie Haarajärven arvion perusteella todennäköisesti kolme kesää.
– Ehkä sitten vielä neljäntenä vuonna tehdään jotain viimeistelytöitä, mutta luulisin, että aktiivinen rakentamisvaihe kestää kolme kesäkautta.
Haarajärven mukaan toteutusta on todellakin odotettu.
– Vaikka nyt vähän aikaa vielä kestää ennen kuin oikein kunnolla päästään rakentamaan, niin hienoa, että hanke etenee.
Ysitie levennetään nelikaistaiseksi 13 kilometrin matkalta. Tieosuudella voi ajaa silloin satasta.
Uutta moottoritietä on Alasjärveltä Suinulaan 10 kilometriä. Noin 3 kilometrin pituinen tieosuus Suinulasta Käpykankaalle rakennetaan keskikaiteelliseksi nelikaistaiseksi tieksi.
Aitovuoren ja Tarastenjärven eritasoliittymät parannetaan ja Tasanteen ja Suinulan kohdille rakennetaan uudet eritasoliittymät.
Valtiolta rahoituspäätöksen myötä 135 miljoonan euron investointi käynnistyy. Valtion osuus arvioiduista rakennuskustannuksista on 109 miljoonaa, Tampereen kaupungin 15 miljoonaa ja Kangasalan kaupungin 4 miljoonaa.
Parantamissuunnitelman hyväksymispäätös on kuulutettu nähtäville 2. tammikuuta asti.
Alasjärven ja Käpykankaan välin jälkeen on vuorossa Ysitien parantaminen Käpykankaalta Orivedelle.
Alasjärven ja Käpykankaan välin jälkeen on vuorossa Ysitien parantaminen Käpykankaalta Orivedelle.
Sen tiesuunnitelman teko on Haarajärven mukaan melko lailla loppuvaiheessa. Tiesuunnitelman valmistuminen menee ensi vuoden alkupuolelle, jonka jälkeen se lähtee lausuntokierrokselle ja asetetaan nähtäville.
Lue aiempi juttu tästä linkistä.


