– Tänä keväänä vaatteet ovat värikkäitä, näyttää vaatekaupan yrittäjä Katriina Uunonen.
Anne Kojola
20 vuotta vaatekauppaa
Ruoveden Vaatekauppa täytti eilen 26. toukokuuta pyöreät 20 vuotta.
– Yrittäjäkurssilla ollessani sanoin, etten perusta sellaista yritystä missä tarvitaan henkareita. Ja kuinkas kävikään, nauraa Katriina Uunonen, joka on alusta saakka toiminut Vaatekaupan yrittäjänä.
Juhlakahvit jäävät nyt koronan takia tarjoamatta, mutta tilanne korjataan, kun se on turvallista ja sallittua.
– Juodaan sitten entistä paremmat kahvit, iloinen yrittäjä tokaisi.
Ruoveden Vaatekauppa on palvellut asiakkaita 20 vuoden ajan samassa paikassa ja samalla konseptilla.
– Koko tämän ajan olen kokenut, että tämmöinen firma täällä tarvitaan. Kolme vuotta sitten mietin olisiko aika lopettaa, mutta asiakkaat kannustivat jatkamaan ja olen ollut päätökseen tyytyväinen. Ihmisten kanssa on ihana olla, jo eläkeiässä oleva Katriina Uunonen jatkoi.
Mitään tämän kevään kaltaista yrittäjä ei ole aiemmin kokenut.
– Yhden yön valvoin silloin, kun koronarajoitukset alkoivat ja koko kirkonkylä hiljeni. Ompelu on kuitenkin työllistänyt tänäkin keväänä niin, että olen pärjännyt. Nyt asiakkaita liikkuu jo, ja vaatteetkin tekevät kauppansa. Turvavälit muistetaan jo automaattisesti, hienosti on sujunut senkin suhteen.
Tämä työ on niin mielenkiintoista ja monipuolista.
Lapsesta saakka työntekoon oppinut Katriina Uunonen uskoo, että jos terveyttä ja asiakkaita riittää, niin hän voi jatkaa Vaatekaupan pyörittämistä tulevien vuosien ajan.
– Voin nähdä itseni täällä vielä viiden vuoden päästä, mikäli terveyttä riittää. Tämä työ on niin mielenkiintoista ja monipuolista. Kunhan nyt ensin selvitään tästä koronasta ja päästään normaaliin elämään. Keväältä peruuntunut muotinäytös pidetään kyllä, kunhan tilanne sen sallii, Kati Uunonen lupasi.