Kirkonkellot
Olemme saaneet kuulla ilouutisen, että naalin pesintä on pitkästä aikaa onnistunut Suomessa. Se on hienoa, olkoonkin, että Suomen naalikanta on vain Ruotsin ja Norjan naalikannan häntä eikä erityisen uhanalainen.
Naalien tärkeää ravintoa on suurpedoilta, erityisesti susilta, jääneet haaskat. Koska näitä petoja ei Suomessa enää poronhoitoalueella käytännössä ole, on naalin elämä vaikeutunut maassamme huomattavasti. Nykyinen pesintäkin pohjautui keinohaaskoihin.
Vastaava esimerkki löytyy linnustostamme. Karjatalouden muutosten seurauksena ovat Suomessa vähentyneet navetan takana haisevat lantatunkiot. Tämä on vaikuttanut suuresti kärpästen määrään, ja sitä kautta romahduttanut käytännössä kaikkien lintukantojen kokoa.
Tässä muutama esimerkki siitä, miten suuresti ihminen vaikuttaa ympärillään olevaan luonnon elämään ja muuttaa siitä. Myös tiedostamattaan. Siksi meidän on syytä ottaa hyvin vakavasti Luojalta saamamme tehtävä viljellä ja varjella elämää lähellä ja kaukana.
Meidän on syytä viljellä, emme voi luottaa siihen, että aina löytyy kaikkea kaupan pakastealtaasta. Sen sijaan meidän on paremmin ymmärrettävä, mistä ruoka oikeastaan tulee lautasellemme. Siten me osaamme myös arvostaa ja kunnioittaa elollista ympärillämme.
Meidän on myös varjeltava elämää, katsoa ettemme typeryydessämme, ajattelemattomuudessamme tai ahneuksissamme tee sellaista, joka säteilee laajasti ja pitkälle ravintoketjussamme. Myös sellaisilla teoilla, jotka eivät kohdistu luomakuntaan suoraan, kuten alun esimerkit todistavat. Se on meidän erityinen vastuumme.
Se on kuitenkin myös meidän hyvinvointimme tae, sillä kyseessä on myös elämän perustotuus. Vain sen syvällä ymmärryksellä voi toteutua virren 59 sanat: ”Nälästä varjele Herramme, siunaa kylväjät maamme.”
Kinkeriperine on leimannut ja muovannut suomalaista yhteiskuntaa. Lukukinkereille ihmisiä rohkaistiin painetun sanan pariin ja sitä myöten laaja-alaisempaan osallisuuteen yhteiskunnassa.

Saamme viettää Ruovedellä noitakäräjäviikkoa. Ilojuhlaa siitä, että pitäjämme on ollut sellainen, että yli kolmeen ja puoleensataan vuoteen ketään ei Ruovedellä ole poltettu noitana.

Johanneksen evankeliumista muistamme, kuinka Magdalan Maria seisoi haudan suulla ja itki. Hän etsii Herraansa. Etsi, muttei heti löytänyt. "Missä Hän on? Mihin Hänet on viety? Ensin Marian elämänsisältö kammottavalla tavalla teloitettu Golgatalla, nyt oli vielä hautakin tyhjä. Voiko lyötyä vielä enempää lyödä?

Joulun odotus tiivistyy näihin päiviin. Vielä on ehkä valmisteluja jäljelle, kiirettä, stressiä, askaretta ja kaikenlaista puuhaa, mutta kohta se lakkaa. Hiljaisuus laskeutuu ja alkaa juhlapyhät. Niitä valmistaudumme asianmukaisella hartaudella viettämään Jumalan suuremmaksi kunniaksi, toivottavasti.

Ensi lauantaina tuhannet ja taas tuhannet hautakynttilät valaisevat syksyn pimeää marrasta. Niiden liekit kurottautuvat hentoina ja hauraina taivasta kohti, ja kertovat näin ihmisen muistista.
Ensi lauantaina tuhannet ja taas tuhannet hautakynttilät valaisevat syksyn pimeää marrasta. Niiden liekit kurottautuvat hentoina ja hauraina taivasta kohti, ja kertovat näin ihmisen muistista.
Johanneksen evankeliumista muistamme, kuinka Magdalan Maria seisoi haudan suulla ja itki. Hän etsii Herraansa. Etsi, muttei heti löytänyt. "Missä Hän on? Mihin Hänet on viety? Ensin Marian elämänsisältö kammottavalla tavalla teloitettu Golgatalla, nyt oli vielä hautakin tyhjä. Voiko lyötyä vielä enempää lyödä?
Johanneksen evankeliumista muistamme, kuinka Magdalan Maria seisoi haudan suulla ja itki. Hän etsii Herraansa. Etsi, muttei heti löytänyt. "Missä Hän on? Mihin Hänet on viety? Ensin Marian elämänsisältö kammottavalla tavalla teloitettu Golgatalla, nyt oli vielä hautakin tyhjä. Voiko lyötyä vielä enempää lyödä?
Luetuimmat
Tuoreimmat
Osittainen kuunpimennys kuvattiin 28.10.2023 klo 23.14.
Esko Lahtinen
Vuoden noidan syytelista on pitkä.
Terhi Kääriäinen
Uutiset
Elämänmeno
Kulttuuri
Pääkirjoitus
Kolumnit
Blogit
Kirkonkellot
Yleisöltä
Lukijan kuva
Jätä ilmoitus Ruovesi-lehteen
Ruovesi-lehden mediakortti
Jätä ilmoitus Teisko-Aitolahti-lehteen
Teisko-Aitolahti-lehden mediakorttii
Pohjoisviitta-lehden mediakorttii
Rekisteriseloste
Tilaa Ruovesi-lehti
Osoitteenmuutos Ruovesi-lehti
Tilaa Teisko-Aitolahti
Osoitteenmuutos Teisko-Aitolahti
Ruoveden Sanomalehti Oy • Honkalantie 2 • 34600 Ruovesi •
Puh. 03 476 1400 • Rekisteriseloste