Ruo­ve­del­lä on piin­ty­nyt tapa rat­kais­ta asi­oi­ta juo­ru­a­mal­la. Sii­hen si­säl­tyy myös se, et­tä oma mie­li­pi­de muo­dos­te­taan sen mu­kaan, ke­nen kans­sa ei ha­lu­ta ol­la sa­maa miel­tä. Iki­van­hat juo­rut hait­taa­vat edel­leen naa­pu­ri­suh­tei­ta.

Ruo­ve­del­lä on piin­ty­nyt tapa rat­kais­ta asi­oi­ta juo­ru­a­mal­la. Sii­hen si­säl­tyy myös se, et­tä oma mie­li­pi­de muo­dos­te­taan sen mu­kaan, ke­nen kans­sa ei ha­lu­ta ol­la sa­maa miel­tä. Iki­van­hat juo­rut hait­taa­vat edel­leen naa­pu­ri­suh­tei­ta.

Olet­ko avan­nut kark­ki­pus­sin ai­na vää­rin? Vai olet­ko sol­mi­nut ken­gän­nau­hat ai­na vää­rin? Olet eh­kä kä­vel­lyt ai­na vää­rin.

Olet­ko avan­nut kark­ki­pus­sin ai­na vää­rin? Vai olet­ko sol­mi­nut ken­gän­nau­hat ai­na vää­rin? Olet eh­kä kä­vel­lyt ai­na vää­rin.

Ri­to­nie­men kar­ta­noon tuli ko­ti­o­pet­ta­jak­si Ru­ne­ber­gin jäl­keen nuo­ri yli­o­pis­to-opis­ke­li­ja Nii­lo Kus­taa Malm­berg. Kar­ta­non omis­ta­ja tuol­loin oli Erik Gus­taf av Eneh­jelm. Nii­lo Kus­taa so­lah­ti sää­ty­läis­nuor­ten seu­ra­e­lä­mään su­ju­vas­ti.

Ri­to­nie­men kar­ta­noon tuli ko­ti­o­pet­ta­jak­si Ru­ne­ber­gin jäl­keen nuo­ri yli­o­pis­to-opis­ke­li­ja Nii­lo Kus­taa Malm­berg. Kar­ta­non omis­ta­ja tuol­loin oli Erik Gus­taf av Eneh­jelm. Nii­lo Kus­taa so­lah­ti sää­ty­läis­nuor­ten seu­ra­e­lä­mään su­ju­vas­ti.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­ta muis­tam­me, kuin­ka Mag­da­lan Ma­ria sei­soi hau­dan suul­la ja it­ki. Hän et­sii Her­raan­sa. Et­si, mut­tei heti löy­tä­nyt.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­ta muis­tam­me, kuin­ka Mag­da­lan Ma­ria sei­soi hau­dan suul­la ja it­ki. Hän et­sii Her­raan­sa. Et­si, mut­tei heti löy­tä­nyt.

Pie­nen seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jä­nä olen tot­tu­nut te­ke­mään mil­loin mi­tä­kin seu­ra­kun­ta­e­lä­mään liit­ty­vää työ­tä, jo­hon mi­nul­la ei ole opin­to­jen tuo­maa pä­te­vyyt­tä.

Pie­nen seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jä­nä olen tot­tu­nut te­ke­mään mil­loin mi­tä­kin seu­ra­kun­ta­e­lä­mään liit­ty­vää työ­tä, jo­hon mi­nul­la ei ole opin­to­jen tuo­maa pä­te­vyyt­tä.

Ot­si­kon huu­dah­duk­ses­ta mie­leen nou­see hel­pos­ti kuva hen­ken­sä puo­les­ta ar­moa kai­paa­vas­ta ih­mi­ses­tä, joka on jol­la­kin ta­voin jou­tu­nut ala­kyn­teen. Ar­mon an­ta­mi­nen ja päl­kä­häs­tä pää­se­mi­nen ovat sil­loin jon­kun sel­lai­sen kä­sis­sä, joka on ano­jaan­sa pa­rem­mas­sa ase­mas­sa. Hän voi ol­la rik­kaam­pi, vah­vem­pi tai vii­saam­pi. On­net­to­maan ase­maan jou­tu­neen asi­at, jopa lop­pu­e­lä­mä, ovat sil­loin hä­nen kä­sis­sään, jol­ta ar­moa ano­taan. Ar­mon ano­ja ei voi ti­lan­tees­sa teh­dä it­sen­sä hy­väk­si ko­vin­kaan pal­jon. Ru­koil­la kor­kein­taan hil­jaa mie­les­sään.

Ot­si­kon huu­dah­duk­ses­ta mie­leen nou­see hel­pos­ti kuva hen­ken­sä puo­les­ta ar­moa kai­paa­vas­ta ih­mi­ses­tä, joka on jol­la­kin ta­voin jou­tu­nut ala­kyn­teen. Ar­mon an­ta­mi­nen ja päl­kä­häs­tä pää­se­mi­nen ovat sil­loin jon­kun sel­lai­sen kä­sis­sä, joka on ano­jaan­sa pa­rem­mas­sa ase­mas­sa. Hän voi ol­la rik­kaam­pi, vah­vem­pi tai vii­saam­pi. On­net­to­maan ase­maan jou­tu­neen asi­at, jopa lop­pu­e­lä­mä, ovat sil­loin hä­nen kä­sis­sään, jol­ta ar­moa ano­taan. Ar­mon ano­ja ei voi ti­lan­tees­sa teh­dä it­sen­sä hy­väk­si ko­vin­kaan pal­jon. Ru­koil­la kor­kein­taan hil­jaa mie­les­sään.