Jois­sa­kin kult­tuu­reis­sa pu­hu­taan pa­has­ta sil­mäs­tä, jon­ka tai­kaus­ko­no­mai­ses­ti aja­tel­laan voi­van vai­kut­taa ih­mi­sen elä­mää va­hin­goit­ta­vas­ti, jopa tu­ho­a­vas­ti. Pelk­kä us­ko­mi­nen pa­han sil­män ole­mas­sa­o­loon luo­vut­taa val­lan omas­ta ja lä­heis­ten elä­mäs­tä sen kä­siin, joka yh­tei­sös­sä ker­too pa­han sil­män liik­keis­tä. Us­ko­taan, et­tä paha sil­mä ki­ro­aa ih­mi­siä ja tuo­mit­see hei­tä on­net­to­muuk­siin, it­se­tu­hoon ja kuo­le­maan.

Asu­es­sa­ni Tan­sa­ni­as­sa 1990-lu­vul­la pie­ni lap­si kuo­li, kos­ka ky­län pop­pa­mies ker­toi joen toi­sel­la puo­len pa­han sil­män kat­so­van kaik­kia joen ylit­tä­viä. Kaik­ki, jot­ka ylit­täi­si­vät joen yl­le ra­ken­ne­tun pie­nen puu­sil­lan, kuo­li­si­vat. Las­ta ei us­kal­let­tu tuo­da kir­kon sai­raa­laan ja hän eh­ti kuol­la ali­ra­vit­se­muk­seen.

Ky­läl­lä liik­kui huhu, jon­ka mu­kaan pop­pa­mies koki sai­raa­lan kil­pai­li­ja­naan sai­rai­den pa­ran­ta­ja­na ja oli­si kek­si­nyt te­hok­kaan kei­non oman elin­kei­non­sa tur­vaa­mi­sek­si.

Elä­mäs­säm­me on val­ta­va mer­ki­tys sil­lä, an­nam­me­ko elä­mäm­me hy­vän vai pa­han val­taan. On ai­van eri asia elää ar­kea pa­han pe­los­sa kuin hy­vän Ju­ma­lan kat­seen al­la.

Ju­ma­lan hy­vyys ei pe­lot­te­le ei­kä uh­kai­le. Vai­keu­det ei­vät ole Ju­ma­lan kos­to mei­tä koh­taan, vaan elä­mää, jo­hon va­li­tet­ta­vas­ti kuu­lu­vat myös tus­ka ja ah­dis­tus.

Hyvä kat­se on lem­peä kat­se, joka loh­dut­taa ja an­taa voi­maa.

Vain ar­moo­si heik­ko­jen luot­taa suo

ja us­koa, toi­voa hei­hin luo,

myös mur­hei­den ai­ka­na kan­nat. (Vk 360.)

Kir­joit­ta­ja on Ruo­ve­den seu­ra­kun­nan di­a­ko­nis­sa