Kir­joit­ta­es­sa­ni tätä har­taut­ta sain soi­ton äi­dil­tä­ni - isä oli saa­nut sy­dän­koh­tauk­sen.

Mo­net ru­kouk­set läh­ti­vät tuol­loin Ju­ma­lan puo­leen ko­to­na ja What­sApp -lis­toil­la. En voi­nut ol­la nä­ke­mät­tä ti­lan­tees­sa yli­luon­nol­lis­ta joh­da­tus­ta sii­nä, et­tä äi­ti oli pai­kal­la soit­ta­mas­sa am­bu­lans­sia, vaik­ka oli nor­maa­lis­ti juu­ri tuol­loin pois ko­toa. Ja sii­nä, et­tei isä ol­lut läh­te­nyt pur­jeh­dus­ki­saan, vaik­ka yleen­sä oli sen kes­ki­viik­koi­sin teh­nyt.

Isä voi nyt hy­vin -kii­tos Ju­ma­lan ja no­pe­an lää­ke­tie­teel­li­sen avun.

Täl­lä vii­kol­la kir­kois­sa pu­hu­taan Jee­suk­ses­ta pa­ran­ta­ja­na. Moni meis­tä on ko­ke­nut to­dek­si vii­kon psal­min 146 sa­nat:

“Her­ra pääs­tää van­gi­tut kah­leis­ta, hän an­taa so­keil­le näön ja nos­taa maa­han pai­ne­tut ja­loil­leen.”

Ki­pu­jen ää­rel­lä usein käym­me kaik­kein ai­doim­mat kes­kus­te­lut Ju­ma­lan kans­sa: vil­pit­tö­mim­mät pyyn­nöt, kat­ke­rim­mat pet­ty­myk­set, kau­his­tut­ta­vim­mat pe­lot ja hel­pot­tu­neim­mat kii­tok­set. Yk­si vai­keim­mis­ta us­kon tes­teis­tä lie­nee sen ää­rel­lä, mik­sei Kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la pa­ran­na jo­kais­ta vie­lä täs­sä ajas­sa. Ja kui­ten­kin vä­lil­lä Hän sen te­kee, ih­meel­li­ses­ti­kin.

Lä­he­tys­työs­sä­kin sel­lai­sia ti­lan­tei­ta on ol­lut usei­ta. Muis­tan erään­kin les­ki­rou­van pyyn­nön jo etei­ses­sä­ni kes­kel­lä Aa­si­aa.

“Voi­sit­ko ru­koil­la ys­tä­vä­ni­kin puo­les­ta? Toin hä­net mu­ka­na­ni, kos­ka ru­kouk­se­si vii­me vii­kol­la toi­mi ja ma­ha­ki­pu­ni läh­ti! Pa­ran­tai­si­ko tei­dän kris­tit­ty­jen Ju­ma­la myös hä­net?”

Rou­va oli käy­nyt luo­na­ni myy­mäs­sä kä­si­töi­tään ja va­li­tel­lut sa­mal­la ter­veys­huo­li­aan. En ym­mär­tä­nyt lää­ke­tie­tees­tä, mut­ta ru­koil­la saa­toin. Rou­va suos­tui mie­li­hy­vin ja pa­ran­nut­tu­aan al­koi et­siä Ju­ma­laa.

Ih­mei­den si­jaan suu­rin­ta to­dis­tus­ta Jee­suk­sen pa­ran­ta­vas­ta voi­mas­ta ovat it­sel­le­ni kui­ten­kin ol­leet ne het­ket, kun olen saa­nut kes­kus­tel­la pal­jon me­net­tä­nei­den, mut­ta sil­ti elä­mäs­tään Ju­ma­lal­le kii­tol­lis­ten van­hus­ten kans­sa. Kat­ke­ruu­den si­jaan he ovat sy­väs­ti ra­kas­ta­neet Ju­ma­laa, vaik­ka puo­li­so oli­si kuol­lut pit­kä­ai­kai­sen sai­rau­den uu­vut­ta­ma­na, lap­set on­net­to­muu­des­sa ja omi­a­kin kroo­ni­sia ki­pu­ja oli­si ol­lut vuo­si­kym­me­niä. Jee­sus oli ol­lut nii­den kes­kel­lä pa­ran­ta­mas­sa sär­ky­nyt­tä sy­dän­tä ja an­ta­nut rau­han ja luot­ta­muk­sen.

Omal­la koh­dal­la­ni­kin ni­me­no­maan elä­män ki­vut ovat joh­ta­neet kaik­kein lä­him­mäk­si Ju­ma­laa. Sil­loin kun ei ole ol­lut enää omia rat­kai­su­ja on voi­nut vain huu­taa: “Jee­sus, au­ta ja pe­las­ta! ”Sil­loin on kuul­lut ja to­dek­si ko­ke­nut:

"Tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat. Minä an­nan teil­le le­von.” (Matt. 11:28)

Lii­sa Pu­ha­lai­nen

Ruo­ve­den srk:n ni­mik­ko­lä­het­ti