Kirkkovaltuuston kokouksen aluksi veisattii virttä. Läsnä oli 11 kirkkovaltuutettua ja 4 varavaltuutettua.
Anu Kuivasmäki
Kirkkovaltuusto keskusteli yhdistymisajatuksista ja ohjausryhmän työstä
Ruoveden kirkkovaltuusto sai kokouksessaan torstaina tiedoksi Tampereen Hiippakunnan tuomiokapitulin ohjausryhmäpäätöksen. Kapituli perusti 16. elokuuta ohjausryhmän selvittämään mahdollista Virtain ja Ruoveden seurakuntien yhdistymistä.
Aiemmin samana päivänä Ruoveden seurakunnan kirkkoneuvosto valitsi seurakunnan omat edustajat ohjausryhmään.
He ovat (varajäsen): Helena Korppoo (Irja Kärkelä), Jouni Neste (Terhi Lahtinen), Janne Lahtinen (Pekka Pirttijärvi) sekä työntekijöiden edustajaksi Auli Vienola (Harri Tastula). Vt. kirkkoherra Jukka Taskinen ja talouspäällikkö Lilli Vuorensivu ovat mukana virkansa perusteella.
Tuomiokapitulin edustajat ovat talouden asiantuntija Mika Piittala ja lääninrovasti Jari Kemppainen. Lääninrovasti toimii ohjausryhmän puheenjohtajana. Virrat valitsee omat edustajansa 14. syyskuuta.
Ohjausryhmän tehtävänä on selvittää molempien seurakuntien näkökulmat seurakuntajaon muuttamisen edellytyksistä. Lisäksi ohjausryhmän tehtävään kuuluvat seurakuntalaisten, työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kuuleminen sekä riittävä tiedotus.
Ohjausryhmän tulee laatia neuvottelujen pohjalta seurakuntia varten aloite seurakuntajaon muutoksesta, liitossopimuksesta sekä muodostaa kanta seurakuntaliitoksen tarkoituksenmukaisuudesta ja aikataulusta huhtikuun 2024 loppuun mennessä.
Liitos syntyy siinä tapauksessa, jos molemmat sanovat kyllä.
Vt. kirkkoherra Jukka Taskinen alusti kirkkovaltuuston keskustelua korostamalla Ruoveden seurakunnan itsenäistä roolia.
– Pitäkää mielessä, että Ruovedellä tämä asia päätetään Ruoveden osalta. Sitten kuunnellaan, mitä Virroilla päätetään ja katsotaan mikä on lopputulos. Liitos syntyy siinä tapauksessa, jos molemmat sanovat kyllä. Liitosta ei synny, jos toinen sanoo kyllä ja toinen ei tai molemman sanovat ei, selvitti Taskinen ja korosti päätöksenteon avoimuutta ja demokraattisuutta.
Myös seurakuntalaiset otetaan prosessiin mukaan.
– Tässä salissa varmaan tulee olemaan tilaisuuksia, joihin kutsutaan seurakuntalaisia keskustelemaan asioista. Että jokainen seurakuntalainen voi kokea, että asia käsitellään avoimesti.
Omaa rooliaan ohjausryhmässä molempien seurakuntien kirkkoherrana Taskinen pitää vaativana.
– Haluan vain rohkeasti sanoa, että olen niin tasapuolinen kuin ihminen pystyy olemaan. Se on vähän kuin diplomaatin testi minun osaltani.
Vt, kirkkoherra Jukka Taskinen ja kirkkovaltuuston puheenjohtaja Helena Korppoo osallistuivat myös keskusteluun ohjausryhmän tehtävistä ja tavoitteista.
Anu Kuivasmäki
Kirkkovaltuuston jäsen Pentti Havanka korosti Ruoveden seurakunnan säilymistä itsenäisenä.
– Uskon, että Ruoveden päättäjissä seurakunnassa ei ole ainuttakaan sellaista, joka haluaisi, että me menisimme yhteen. Me voimme tehdä yhteistyötä, mutta yhteen ei mennä. Tämä on minun ehdoton kantani, Havanka sanoi.
Hän arveli saman kannan olevan vahvoilla myös Virroilla.
Varavaltuutettu Tapio Vaali piti tärkeänä, että ohjausryhmä saa rauhassa valmistella asiaa.
– Maailma on kovasti muuttunut. Kyllä seurakunnassakin on katsottava asioita ihan avoimesti ja ruohonjuuritasolta ja sitten tehdä niitä päätöksiä, jotka ovat seurakuntalaisille oikeita. Se on meidän tehtävä, hän lisäsi.
Valtuutettu Arja Häkli oli samoilla linjoilla. Asioita pitää selvittää, mutta pitää myös huoli siitä, että ihmisille annetaan oikeaa tietoa.
– Kysymys on myös mahdollisuuksista, joita saattaa tulla eteen. Koen, että tämä on asiallista.
Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Helena Korppoo muistutti, että heinäkuun alussa voimaan tullut uusi kirkkolaki, korostaa aiempaa selkeämmin seurakunnan jäsenen osallistumismahdollisuuksia. Se määrää myös selkeästi, että kirkkovaltuusto käyttää seurakunnan päätösvaltaa.
– Me emme ole kriisiseurakunta, niin että päätös menisi tuomiokapitulolle. Ruoveden kirkkovaltuusto aikanaan asian päättää.
Me emme ole kriisiseurakunta, niin että päätös menisi tuomiokapitulolle.
Valtuutettu Jali Kontuniemi piti tärkeänä, että selvitetään aiempien liitosten vaikutuksia.
– Paljonko on tullut taloudellista hyötyä, paljonko muuta hyötyä yhteenliittymisestä on ollut, hän määritteli.
– Kun kaksi seurakuntaa menee yhteen, niin toisen täytyy olla se pääseurakunta. Sekin pitää selvittää etukäteen, Kontuniemi lisäsi.
Jali Kontuniemen (keskellä) mielestä ohjausryhmän olisi hyvä selvittää myös jo aiemmin tehtyjen liitosten hyvät ja huonot puolet. Vierellä oikealla Heikki Maunu ja vasemmalla Outi Mikkonen ja Tapio Vaali.
Anu Kuivasmäki
Valtuutettu Pekka Pirttijärvi esitti, että huomioon pitäisi ottaa myös Mänttä-Vilppulan tilanne.
– Siellä on muutaman vuoden kuluttua taloudellisesti on vaikeaa. Esitän tässä vaiheessa ohjausryhmälle monipuolista yhteistyötä Ruoveden, Virtain ja Mänttä-Vilppulan kanssa, Pirttijärvi sanoi
Kirkkovaltuutettu Janne Lahtisen mukaan moni on Havangan Pentin kanssa samaa mieltä itsenäisyydestä, mutta ennusteiden mukaan talousongelmia on tulossa.
– Toiminnan kulut yhdistettynä väheneviin seurakuntalaisiin ja verotuloihin. Siinä se pitkän aikavälin ongelma on, ei akuutti, mutta pitkän aikavälin ongelma.
Lahtisen mukaan on mietittävä seurakunnan kannalta strategiset asiat, eli miten turvata kaikki toiminnat ja palvelut.
– Itse pyrin olemaan aika avoin siinä, että mitä hyvää on mahdollisessa liitoksessa ja mitä hyvää on pysyä itsenäisenä ja mitä se kaikkein tärkein, eli se varsinainen toiminta säilytetään
Ei voi kuin toivoa ohjausryhmälle sekä Virroille että Ruovedelle paljon voimaa ja viisautta.
Kirkkovaltuuston varajäsenelle Outi Mikkoselle liitosselvityksen ajankohta ei tullut yllätyksenä. Hänen mielestään kysymysten aika on kuitenkin vasta seurakuntalaisten kuulemisten yhteydessä.
– Siihen asti ei voi kuin toivoa ohjausryhmälle sekä Virroille että Ruovedelle paljon voimaa ja viisautta. Teette varmasti parhaanne!