Kesä on Suo­mes­sa täyn­nä va­loa ja elä­mää. Luon­to an­taa kaik­kein pa­ras­taan, jär­vet kut­su­vat kau­neu­del­laan, pel­loil­la kas­vaa uu­si sato ja moni saa pi­tää kai­paa­man­sa ke­sä­lo­man. Juu­ri kes­ki­ke­sän het­keen osuu ju­han­nus – Jo­han­nes Kas­ta­jan muis­to­päi­vä.

Jo­han­nes Kas­ta­ja oli Her­ran edel­lä­kä­vi­jä, tien­rai­vaa­ja, joka kut­sui ih­mi­siä pa­ran­nuk­seen, eli ole­maan val­miit kään­tä­mään aja­tuk­sen­sa ja te­kon­sa päin­vas­tai­seen ja odot­ta­maan Ju­ma­lan il­mes­ty­mis­tä. Hän eli erä­maas­sa, yk­sin­ker­tai­ses­ti, Ju­ma­lan ään­tä kuun­nel­len. Hä­nen elä­män­sä vies­ti oli: "Hän, Kris­tus, on tu­los­sa – teh­kää ti­laa hä­nel­le sy­dä­mis­sän­ne." Ju­han­nuk­sen ai­kaan, va­lon kes­kel­lä, myös meil­le avau­tuu usein ai­kaa py­säh­tyä ja le­vä­tä.

Jee­sus­kin sa­noil­laan muis­tut­taa mei­tä työn ja le­von vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta:

"Tul­kaa mi­nun luok­se­ni, kaik­ki te työn ja kuor­mien uu­vut­ta­mat, minä an­nan teil­le le­von.

Ot­ta­kaa mi­nun ikee­ni har­teil­len­ne ja kat­so­kaa mi­nua: minä olen lem­peä ja nöy­rä sy­dä­mel­tä, niin tei­dän sie­lun­ne saa le­von.

Mi­nun ikee­ni on hyvä kan­taa, ja mi­nun kuor­ma­ni on ke­vyt."

Lepo on yk­si Ju­ma­lan lah­jois­ta, jota me usein lai­min­lyöm­me. Luo­mis­ker­to­muk­ses­sa Ju­ma­la it­se le­pä­si seit­se­män­te­nä päi­vä­nä. Hän aset­ti le­von osak­si elä­män ryt­miä. Ju­han­nus voi ol­la meil­le muis­tu­tus sii­tä, et­tä lepo ei ole heik­kout­ta vaan py­hää – mah­dol­li­suus pa­lau­tua, ol­la läs­nä, kiit­tää, vii­väh­tää Ju­ma­lan läs­nä­o­los­sa.

Siu­nat­tua ja le­vol­lis­ta ju­han­nus­ta jo­kai­sel­le.

Kir­joit­ta­ja on Ruo­ve­den ja Vir­tain seu­ra­kun­tien seu­ra­kun­ta­pas­to­ri