Elä­mä on mo­nel­le ny­ky­ään yh­tä sää­tä­mis­tä. Per­heen­jä­se­net ja ys­tä­vät yrit­tä­vät so­vit­taa ai­ka­tau­lu­jaan yh­teen. Toi­set ovat jat­ku­van stres­sin par­taal­la yrit­tä­es­sään ol­la koko ajan mui­den ih­mis­ten ta­voi­tet­ta­vis­sa. Jot­kut ovat al­ka­neet vaa­lia enem­män omaa ai­kaan­sa ja yk­si­tyi­syyt­tään.

Kän­ny­kän voi lait­taa ää­net­tö­mäl­le­kin ja tie­to­ko­neen ruu­dun ei tar­vit­se ol­la koko ajan au­ki. Uu­ti­set, vaik­ka­kin tär­ke­ät, ja uu­sim­mat juo­rut elä­vät omaa elä­mään­sä het­ken il­man mei­tä­kin.

Meil­lä on oi­keus ol­la jos­kus ihan hil­jaa. Vä­lil­lä on il­mei­sen hyvä asia viet­tää ai­kaa it­sem­me kans­sa ja aja­tel­la omi­a­kin aja­tuk­sia. Sa­no­taan, et­tä hil­jai­suus pu­huu meil­le. Kun mie­li on tyh­jä­nä kai­kes­ta sä­läs­tä, se an­taa mah­dol­li­suu­den ju­tel­la rau­has­sa Ju­ma­lal­le ja kuun­nel­la myös Hä­nen pu­het­taan meil­le.

Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la pu­huu meil­le ajoit­tain hy­vin­kin tär­kei­tä asi­oi­ta. Je­re­mi­an kir­jas­sa sa­no­taan: Näin sa­noo Her­ra: - Py­säh­ty­kää ja kat­so­kaa, min­ne olet­te me­nos­sa, ot­ta­kaa op­pia men­neis­tä ajois­ta!

Va­lit­kaa oi­kea tie ja kul­ke­kaa sitä, niin löy­dät­te rau­han. En­si py­hä­nä kir­kos­sa on ai­hee­na et­sik­ko­ai­ka eli ai­ka, jol­loin Ju­ma­la eri­tyi­ses­ti pyy­tää mei­tä kuun­te­le­maan Hän­tä.

Yri­te­tään oi­ke­as­ti ol­la kuu­lol­la. Siu­naus­ta elä­mä­si kaik­kiin va­lin­toi­hin!