EU:n vih­re­än siir­ty­män ra­ho­jen ja­ka­mi­sen koh­ta al­ka­es­sa mei­hin koh­dis­te­taan en­nen­nä­ke­mä­tön pai­ne os­taa uut­taa, hank­kia li­sää lait­tei­ta ja täyt­tää elin­pii­rim­me kai­ken­lai­sil­la esi­neil­lä.

Tätä ei kui­ten­kaan maan­pii­ri va­hin­goit­tu­mat­ta kes­tä. Sik­si tar­vi­taan täy­sin uut­ta lä­hes­ty­mis­ta­paa.

Muu­ten voi käy­dä to­teen se, mis­tä pro­feet­ta Aa­mos va­roit­ti: He myy­vät re­hel­li­sen ra­has­ta, ja köy­hän ken­kä­pa­ris­ta. He pol­ke­vat hei­kot maan to­muun ja aja­vat vä­hä­va­rai­sen asi­at um­pi­ku­jaan. (Aam. 2:6–7)

Fos­sii­lis­ten polt­to­ai­nei­den tuo­ma var­ma ja hal­pa ener­gia on to­tut­ta­nut mei­dät elä­män­ta­paan, joka ei ole kes­tä­vä. Se tu­lee tien­sä pää­hän vii­meis­tään sil­loin kun hel­pos­ti hyö­dyn­net­tä­vät fos­sii­li­set ai­neet lop­pu­vat maan kuo­res­ta. Eli muu­ta­man vuo­si­kym­me­nen pääs­tä.

Täl­tä kan­nal­ta hank­keet esi­mer­kik­si soi­ja­va­paan Suo­men luo­mi­sek­si ovat erit­täin kan­na­tet­ta­via. Juu­ri fos­sii­li­set polt­to­ai­neet ovat mah­dol­lis­ta­neet meil­le maa­il­man, jos­sa pa­pu­ja voi rah­da­ta toi­sel­ta puo­lel­ta maa­pal­loa tän­ne. Se on jär­je­tön­tä, var­sin­kin jos nii­tä tuo­daan eläin­ten re­huk­si.

Tämä on mal­li, jos­ta mei­dän on pak­ko ope­tel­la pois.

Sik­si on ou­toa, et­tä sitä EU-ra­haa ai­o­taan ja­kaa ta­va­roi­den ja asi­oi­den val­mis­ta­jil­le. Jot­ta ih­mis­kun­ta voi­si tuot­taa enem­män esi­nei­tä maan kuo­ren raa­ka-ai­neis­ta. Täs­sä voi hel­pos­ti käy­dä to­teen pro­feet­ta Aa­mok­sen uh­ka­ku­va:Käy kun mie­hen, joka pa­ke­ni lei­jo­naa, mut­ta koh­ta­si kar­hun – Kun hän pää­si ko­tiin ja no­ja­si sei­nään, hän­tä puri käär­me. (Aam. 5:19)

To­si­a­si­as­sa mei­dän oli­si kas­va­tet­ta­va oma­va­rai­suut­tam­me. Tu­le­va ener­gi­a­köy­hyys tu­lee pa­kot­ta­maan tä­hän, mut­ta on hyvä aloit­taa jo nyt. Tämä on tär­keä yh­teis­kun­nal­li­nen ky­sy­mys.

Sil­ti jo­kai­sen yk­si­lön­kin kan­nat­taa miet­tiä oma­va­rai­suut­taan. En­nen muu­ta mei­dän kan­nat­taa ar­vos­taa ruo­kaa ja ruu­an tuot­ta­jia.

On kui­ten­kin mo­nia mui­ta­kin asi­oi­ta, ku­ten vaa­te­o­ma­va­rai­suu­den li­sää­mi­nen. Se on tie kes­tä­väm­pään elä­män­ta­paan, ni­me­no­maan yk­si­lön ta­sol­la.

Näin on mah­dol­li­suus siir­tyä ku­lut­ta­mi­ses­ta käyt­tä­mi­seen. Se opet­tai­si mei­tä ar­vos­ta­maan elä­mää ja asi­oi­ta ym­pä­ril­läm­me. Me tar­vit­sem­me maan elon­ke­hää ja meil­lä on lupa sitä käyt­tää. Mut­ta me em­me voi vain ku­lut­taa sitä.

Täs­tä syys­tä me tar­vit­sem­me apos­to­li Paa­va­lin unel­moi­maa yh­teis­kun­taa, jos­sa: Sil­lä, joka oli koon­nut pal­jon, ei ol­lut lii­kaa, ei­kä sil­tä, joka oli koon­nut vä­hän, puut­tu­nut mi­tään. (2.Kor. 8:15).

Vil­le Vauh­ko­nen

pas­to­ri