Kuka muis­taa vie­lä Mat­ti-pa­pin? Näy­kin Ma­tin, joka oli ”apu­pap­pi­na”, Ruo­ve­den seu­ra­kun­nan vi­ral­li­se­na apu­lai­se­na 70-lu­vul­la (ny­ky­ään pu­hu­taan seu­ra­kun­ta­pas­to­ris­ta)? Hä­net, jon­ka per­soo­nal­li­sis­ta ot­teis­ta ei­vät ai­van kaik­ki pi­tä­neet, mut­ta jos­ta luul­lak­se­ni ol­tiin ylei­ses­ti ai­na­kin sitä miel­tä, et­tä kun hän saar­na­si, ei kuu­lu­vuu­son­gel­mia ol­lut.

Mat­ti tu­lee usein mie­lee­ni eri­lai­sis­ta yh­teyk­sis­tä, ja eri­tyi­ses­ti muis­tan hä­net sil­loin, kun ol­laan lä­hes­ty­mäs­sä kol­mat­ta sun­nun­tai­ta pää­si­äi­ses­tä, jol­loin kir­kois­sa on mää­rä pu­hua Ju­ma­lan kan­san koti-ikä­väs­tä.

Olin kuu­le­mas­sa, kun hän saar­na­si 45 vuot­ta sit­ten juu­ri tuo­na sun­nun­tai­na Ruo­ve­den kir­kos­sa. (Hyvä ta­va­ton, on­ko sii­tä jo to­si­aan niin kau­an – ei ih­me, et­tei­vät kaik­ki hän­tä muis­ta ei­vät­kä eh­kä ole hä­nes­tä kos­kaan kuul­leet­kaan!)

Mat­ti pu­hui tuos­ta koti-ikä­väs­tä, ikä­vöi­mi­ses­tä tai­vaan ko­tiin, sii­tä, jo­hon päät­tyy myös mo­nen ra­kas­ta­ma ja tois­sa py­hä­nä­kin So­fia Mag­da­le­nan kir­kon verk­ko­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa kuul­tu pää­si­äis­vir­si, kun se pa­nee suu­hum­me sa­nat: ”Ikä­vöit­sen tääl­tä pääs­tä ko­ti­maa­han ikui­seen.”

Hän sa­noi, et­tei Ju­ma­lan kan­san koti-ikä­vän tar­vit­se ol­la sur­ke­aa rui­kut­ta­mis­ta ja pois pää­syn kai­paa­mis­ta – sil­lä ”kun on us­kos­sa, niin on ko­to­na!”

Ei­kä kyse ole myös­kään sii­tä, et­tä tämä us­kos­sa ja si­ten ko­to­na ole­mi­sen pi­täi­si vält­tä­mät­tä ai­na ja joka het­ki ol­la tun­net­ta­vis­sa ja ko­et­ta­vis­sa. Sii­tä­kin Mat­ti pu­hui, ei eh­kä sa­mas­sa saar­nas­sa vaan toi­sel­la ker­taa; muis­te­len, et­tä sil­loin oli puhe sii­tä, saa­ko eh­tool­li­sel­le men­nä, vaik­kei tun­ne ei­kä koe mi­tään eri­tyis­tä. Hän sa­noi, poik­keuk­sel­li­sen ää­nek­kääs­ti jopa hä­nen lau­su­mak­seen: ”Jee­sus Kris­tus koki ris­til­lä mei­dän puo­les­tam­me ai­van riit­tä­väs­ti!”

To­tuu­den Mat­ti-pap­pi sa­noi. Ei tar­vit­se it­se pu­ser­taa it­ses­tään tun­tei­ta ja ko­ke­muk­sia. Ne tu­le­vat Ju­ma­lan lah­ja­na sil­loin ja sil­lä ta­voin kuin hän ha­lu­aa. Saa us­koa ja us­kos­sa ol­la ko­to­na, juu­ri oma­na it­se­nään, Ju­ma­lan rak­kaa­na lap­se­na. Ja sit­ten kun nyt ko­ke­mam­me yk­si koti-ikä­vän muo­to saa vas­tauk­sen­sa, ko­ti­kir­kon ovet taas au­ke­a­vat ja Ju­ma­lan kan­san ruo­ka­pöy­tä ka­te­taan, ei tar­vit­se ky­sel­lä omaa kel­vol­li­suut­taan ei­kä pun­ni­ta us­ko­aan, ko­ke­muk­si­aan tai tun­tei­taan. Saa iloi­ten ja roh­ke­as­ti käy­dä Ju­ma­lan per­heen juh­la­pöy­tään.

Mat­ti-pa­pin siir­ty­mi­ses­tä sin­ne, mis­sä us­ko­mi­nen ja toi­vo­mi­nen vaih­tuu Kris­tuk­sen rak­kau­den ja kirk­kau­den kat­se­le­mi­sek­si, tu­lee en­si maa­nan­tai­na 4.5.2020 ku­lu­neek­si vii­si vuot­ta. Hä­nen ja mui­den mat­kan­sa päät­tä­nei­den puo­les­ta saam­me pyy­tää:

Ikui­nen lepo val­ta­kun­nas­sa­si,

oi Her­ra, läh­te­neil­le lah­joi­ta.

Ai­nai­sen va­lon, Kris­tus, kas­vois­ta­si

suo hei­dän yl­leen lois­taa kirk­kaa­na.

Samp­pa Asun­ta