”Oi, kuinka ihana on huonees, Jumala!”
Kirkonkellot
Näillä sanoilla alkaa virsi 200, josta tehdyllä musiikkivideolla ruovesiläisistä nuorista koottu kuoro osallistui ansiokkaasti virsivideokilpailuun yli 30 vuotta sitten. Videolla näkyi kuvaa ainakin kirkosta, rippikoulusta ja kirkkovenesoudusta.
Ensimmäisenä virren sanoista tulee mieleeni kirkkorakennus ja sen kauneus. Varsinkin, kun meillä Ruovedellä todellakin on kaunis kirkko! ”Onpa tämä suuri ja valoisa!” oli siitä yleisin kuultu luonnehdinta sisään astuvilta ihmisiltä, kun aikanaan olin kirkossa muutamana kesänä oppaana.
Me nykyajan ihmiset olemme tottuneet näkemään suuria tiloja muutenkin, mutta kuinka valtavalta kirkon on täytynyt näyttää niiden ihmisten silmissä, joiden oma asuinsija oli monesti vain yhden huoneen suuruinen. On täytynyt olla melkoinen kokemus pitäjäläisille saada astua ensimmäistä kertaa uuteen kirkkorakennukseen!
Olen viettänyt paljon aikaani kirkossa, katsellut sen massiivisia rakenteita ja ihmetellyt miten nopeasti se aikanaan rakennettiin. Lyhyeltä tuntuu myös aika kirkon rakentamisen suunnittelun aloittamisesta siihen, kun itse työt jo päästin aloittamaan. Uskallan väittää, että jos nykyään ryhdyttäisiin vastaavaan ponnistukseen, ei kahdessa vuodessa oltaisi vielä perustuksia kaivamassa. Ja nykyään sentään kaikki tieto kulkee ihmiseltä toiselle hetkessä!
No, tässä projektissa kävikin sitten niin, että kun kirkko 1778 oli vihitty käyttöön tuli Tukholmasta 1790 ilmoitus, että kirkkoa ei saa rakentaa. Olisi pitänyt tehdä kivikirkko, kun puisilla oli paha taipumus palaa. Siunausta on kirkollamme onneksi ollut, ettei tulipalo ole sitä kohdannut.
Kun toimeen tartuttiin työmaalla, ei siinäkään tuhrattu turhaan rakennusmiesten kallista aikaa. Peruskiven muurauksesta ensimmäiseen jumalanpalvelukseen kului vain vajaa vuosi. Sekin tuntuu ihmeelliseltä. Hirret kun on tietenkin kaadettu ja veistetty käsipelillä, tuotu työmaalle hevosella ja nostettu paikalleen ilman koneita. Seurakunnan historiatiedoista selviää, että työmaalla on ahertanut yli 500 miestä, kolmessa porukassa kolmen päivän jaksoissa. Harmillista, että kameroita ei tuohon aikaan vielä ollut.
Mitenkähän työhön määrätyt miehet suhtautuivat annettuun tehtäväänsä? Oliko jupinaa siitä, että kaikkea ne herrat keksivät ja että olisi sitä ollut hommia omissakin nurkissa? Vai kokivatko miehet ylpeyttä siitä, että saivat olla mukana näin merkittävässä projektissa? Tuskin he kuitenkaan pystyivät ymmärtämään kuinka pysyvän jäljen he seurakunnan elämään ja koko kunnan kylänraitille saivat aikaan.
Paras kiitos edeltäville polville on, että vaivalla ja huolella rakennettu kirkko pysyy kunnossa ja sitä käytetään. Toivottavasti siellä taas joskus saadaan vapaasti kokoontua!
Eeva-Kaisa Paloviita
vt. kanttori