Hyvä Paimen kulkee kans­sam­mme

En­si py­hä­nä vie­te­tään Hy­vän pai­me­nen sun­nun­tai­ta. Aja­tuk­se­na on, et­tä Jee­sus on hyvä pai­men, joka pi­tää huol­ta lam­pais­taan. Hyvä pai­men an­taa tar­vit­ta­es­sa jopa hen­ken­sä lam­mas­ten­sa edes­tä näi­tä puo­lus­ta­es­saan. Jee­sus an­toi­kin hen­ken­sä mei­dän puo­les­tam­me so­vit­taak­seen mei­dän syn­tim­me. Tuo rak­kau­den­te­ko kir­kas­tui ylös­nou­se­muk­sen aa­mus­sa. Hyvä Pai­men joh­dat­taa mei­dät kuo­le­man läpi pe­ril­le tai­vaan kirk­kau­teen.

Hyvä Paimen kulkee kans­sam­mme

En­si py­hä­nä vie­te­tään Hy­vän pai­me­nen sun­nun­tai­ta. Aja­tuk­se­na on, et­tä Jee­sus on hyvä pai­men, joka pi­tää huol­ta lam­pais­taan. Hyvä pai­men an­taa tar­vit­ta­es­sa jopa hen­ken­sä lam­mas­ten­sa edes­tä näi­tä puo­lus­ta­es­saan. Jee­sus an­toi­kin hen­ken­sä mei­dän puo­les­tam­me so­vit­taak­seen mei­dän syn­tim­me. Tuo rak­kau­den­te­ko kir­kas­tui ylös­nou­se­muk­sen aa­mus­sa. Hyvä Pai­men joh­dat­taa mei­dät kuo­le­man läpi pe­ril­le tai­vaan kirk­kau­teen.

Meillä on toivo, meillä on Kristus

Kat­se­lin pi­me­ä­nä pak­ka­syö­nä täh­ti­tai­vaal­le ja mie­tin mil­lai­nen tai­vas Uk­rai­nas­sa mah­taa nä­kyä. Nä­kyy­kö siel­lä tai­vaal­la lain­kaan enää täh­tiä vai vain sa­vua ja tul­ta. Kuun­te­lin kirk­kaa­na ke­vät­tal­ven päi­vä­nä tu­le­van lin­tu­kon­ser­tin en­si­sä­ve­liä ja to­te­sin su­rul­li­ses­ti, et­tä lin­nun­lau­lu tai­taa Uk­rai­nas­sa ol­la täl­lä erää hil­jen­ty­nyt. Uu­ti­set so­das­ta al­ka­vat elää omaa elä­mään­sä si­säl­läm­me.

Meillä on toivo, meillä on Kristus

Kat­se­lin pi­me­ä­nä pak­ka­syö­nä täh­ti­tai­vaal­le ja mie­tin mil­lai­nen tai­vas Uk­rai­nas­sa mah­taa nä­kyä. Nä­kyy­kö siel­lä tai­vaal­la lain­kaan enää täh­tiä vai vain sa­vua ja tul­ta. Kuun­te­lin kirk­kaa­na ke­vät­tal­ven päi­vä­nä tu­le­van lin­tu­kon­ser­tin en­si­sä­ve­liä ja to­te­sin su­rul­li­ses­ti, et­tä lin­nun­lau­lu tai­taa Uk­rai­nas­sa ol­la täl­lä erää hil­jen­ty­nyt. Uu­ti­set so­das­ta al­ka­vat elää omaa elä­mään­sä si­säl­läm­me.

Pimeässä loistaa Kris­tuk­sen valo

En­si sun­nun­tai­ta kut­su­taan kir­kos­sam­me kynt­ti­län­päi­väk­si. Nimi tu­lee jo niin­kin kau­kaa kuin kes­ki­a­jal­ta, jol­loin kynt­ti­län­päi­vä­nä vi­hit­tiin käyt­töön vuo­den ai­ka­na kir­kos­sa käy­tet­tä­vät kynt­ti­lät.

Pimeässä loistaa Kris­tuk­sen valo

En­si sun­nun­tai­ta kut­su­taan kir­kos­sam­me kynt­ti­län­päi­väk­si. Nimi tu­lee jo niin­kin kau­kaa kuin kes­ki­a­jal­ta, jol­loin kynt­ti­län­päi­vä­nä vi­hit­tiin käyt­töön vuo­den ai­ka­na kir­kos­sa käy­tet­tä­vät kynt­ti­lät.

Kris­tal­li­vir­ran rannalle

Py­häin­päi­vä on kai­pauk­sen päi­vä. Se on kii­tol­li­suu­den päi­vä. Se on mur­tu­neen mie­len ja sär­ky­neen sy­dä­men päi­vä.

Kris­tal­li­vir­ran rannalle

Py­häin­päi­vä on kai­pauk­sen päi­vä. Se on kii­tol­li­suu­den päi­vä. Se on mur­tu­neen mie­len ja sär­ky­neen sy­dä­men päi­vä.

Anna toivoa, Herra

Toi­vot­to­muus vie ih­mis­tä alas­päin ma­sen­nuk­sen syö­ve­rei­hin, siel­lä haa­vei­ta ei juu­ri näy tai ne tun­tu­vat ole­van ai­van lii­an kau­ka­na. Van­ha sa­non­ta "toi­vo kan­taa" pi­tä­nee paik­kan­sa. Jos toi­voa ei näy tai kaik­ki toi­vo on jo men­nyt, ih­mi­nen on it­sen­sä kans­sa pu­las­sa tai pa­has­ti hu­kas­sa.

Anna toivoa, Herra

Toi­vot­to­muus vie ih­mis­tä alas­päin ma­sen­nuk­sen syö­ve­rei­hin, siel­lä haa­vei­ta ei juu­ri näy tai ne tun­tu­vat ole­van ai­van lii­an kau­ka­na. Van­ha sa­non­ta "toi­vo kan­taa" pi­tä­nee paik­kan­sa. Jos toi­voa ei näy tai kaik­ki toi­vo on jo men­nyt, ih­mi­nen on it­sen­sä kans­sa pu­las­sa tai pa­has­ti hu­kas­sa.

Jumala on lähellä

Ihas­te­len ruu­dun läpi al­ku­ke­sän kau­neut­ta. Pie­nel­lä kais­ta­leel­la ta­lon ja ran­nan vä­lis­sä on koi­vua, pih­la­jaa, haa­paa, män­tyä, kuus­ta ja ka­ta­jaa. Osa puis­ta on jo vuo­si­kym­me­niä van­ho­ja, osa vas­ta kas­vun­sa alus­sa ja lo­put sil­tä vä­lil­tä.

Jumala on lähellä

Ihas­te­len ruu­dun läpi al­ku­ke­sän kau­neut­ta. Pie­nel­lä kais­ta­leel­la ta­lon ja ran­nan vä­lis­sä on koi­vua, pih­la­jaa, haa­paa, män­tyä, kuus­ta ja ka­ta­jaa. Osa puis­ta on jo vuo­si­kym­me­niä van­ho­ja, osa vas­ta kas­vun­sa alus­sa ja lo­put sil­tä vä­lil­tä.