Tyt­tö­se­nä lei­kim­me pi­hal­la leik­kiä, jos­sa hyp­pe­lim­me val­miik­si piir­tä­miim­me as­kel­pe­siin vä­lil­lä yh­del­lä, vä­lil­lä kah­del­la ja­lal­la. Mui­ta­kin as­kel­leik­ke­jä oli, ku­ten puis­ton puu­pölk­ky­jen pääl­lä kä­ve­lyä ja loik­ki­mis­ta ris­tiin ras­tiin. Tal­vel­la tar­kas­te­lim­me ken­kiem­me lu­mi­jäl­kiä ja koi­rien tas­sun­jäl­kiä. Ny­kyi­sin olen kiin­nos­tu­nut enem­män­kin hir­ven- ja kau­riin­jäl­jis­tä.

Ad­ven­tin ai­ka­na mei­tä kut­su­taan huo­maa­maan as­ke­leet, jot­ka kul­jet­ta­vat mei­tä jou­lua koh­ti. Ne ovat Ju­ma­lan rak­kau­den as­ke­lia, joi­ta pit­kin on tur­val­lis­ta kul­kea. Ne avaa­vat sy­dän­täm­me ym­mär­tä­mään, et­tä Ju­ma­lan as­ke­leet kan­ta­vat mei­tä, vaik­ka it­sel­täm­me lop­pui­si­vat voi­mat.

Mat­kal­la jou­luun meil­tä saat­taa jos­kus unoh­tua, et­tä jou­lu on mei­tä var­ten, em­me­kä me jou­lua var­ten. Jo­ka­vuo­ti­sen jou­lu­mat­kan tai­ka on mie­les­tä­ni juu­ri­kin sii­nä, et­tä saam­me vä­sy­nei­nä, rik­ki­näi­si­nä ja syn­ti­si­nä ih­mi­si­nä odot­taa en­ke­lin rie­mul­lis­ta il­moi­tus­ta maa­il­maan syn­ty­nees­tä Va­pah­ta­jas­ta. Riit­tää, et­tä avaam­me Her­ral­le sy­dä­mem­me oven ja jou­lu voi tul­la.

29Kris­tus, tule, lah­joi­ta

Hen­ki Pyhä sy­dä­mee­ni

kir­kas­ta­maan si­nua,

joh­dat­ta­maan as­ke­lee­ni.

Kuu­le har­ras pyyn­tö­ni:

Jee­sus, tule luok­se­ni! Vk. 9;5

Au­li Num­men­maa

di­a­ko­nis­sa