– Kirk­ko­her­ran­vi­ras­tos­sa, pas­to­ri Hon­ka­nen.

– Hei! Mä oon Roby An­ders­son sta­dis­ta. Mua ei pa­ra­ne muu­ten se­kot­taa Ro­nyyn. Se on mun broi­di sii­tä tsemp­pa­reis­ta, tee­vee sar­jas­ta, jos ti­ät­te…

– Hmm, vai niin.

– Mä soi­tan mun isoi­sän ku­a­le­mas­ta. Strii­ma­taan­ko teil­lä hau­tauk­sia? Mul on ny vä­hän han­ka­la ti­lan­ne, kun ne siel­tä il­mot­ti, et­tä mut­sin fai­ja on ku­al­lu. Ja pi­täis jär­jes­tää hau­ta­jai­set. Tai oi­kees­taan ne il­mot­ti hau­taus­toi­mis­tos­ta mut­sil­le. Mut se o ny ol­lu Ba­ha­ma­saa­ril­la vähä nin­ku loma-ja työ­kei­kal­la jo pari vuot­ta. Mä ny sit­ten hoi­te­len näi­tä Ei­no-vaa­rin hau­tau­sa­si­oi­ta. Mut mul on vä­hän kii­rei­tä seu­raa­vien viik­ko­jen ai­ka­na, ja kun en mä sitä äij…, mei­naa Ei­noa, oi­kee tun­te­nuk­kaan.

– Kyl­lä meil­lä mes­su­ja, mut­tei hau­ta­jai­sia, ei ai­na­kaan vie­lä, strii­ma­taan…

– Eiks se ny mi­ten­kä on­nis­tus. Vaa­ri oli meil­le niin tär­keä. Tois­sa jou­lu­na, niin ja mel­kein ai­na jou­lun ai­kaan, meis­tä siä joku muu­ton­kin kävi. Eiks siä oo ke­tään? Kai ne ny siä lan­del­la­kin joku osaa täm­mö­se hoi­taa. Ei se tart­te muu­ta ku stän­din ja ka­pu­lan, ja tie­tys­ti jon­kun, joka lait­taa ka­mat koh­dal­leen. Se Ei­no oli mei­naa kir­kon jä­sen­kin ihan koko elä­män­sä ajan. Saa­tas tääl­lä näh­dä se sit­ten li­ve­nä.

– Ym­mär­rän.

– Mui­ta su­ku­lai­sia ei oo. Mut ois­han se kiva saa­da jo­tain tal­teen, kun ei ite mil­lään pääs­tä. NIn­ku jo sa­noin ni on täs­sä kai­ken­lais­ta. No-mun täy­tyy funt­sia, kun täs­sä en­nä­tän. Tie­dot­han te sait­te Ei­nos­ta siel­tä hau­taus­toi­mis­tol­ta. Pa­la­taan! Kun hom­mat hoi­tuu, asia jo­ten­ki sel­vi­ää.

– Pa­la­taan, siis nä­ke­miin.

Ih­mi­sar­voa mi­ta­taan Uk­rai­nas­sa ja lä­hem­pä­nä­kin. On hei­tä­kin, joi­den lä­hin omai­nen on vi­ra­no­mai­nen. Kirk­ko ei pys­ty enää vas­taa­maan kaik­kien ih­mis­ten tar­pei­siin ja eri­tyis­toi­vei­siin. Ei sii­hen ole tar­vet­ta­kaan. Sil­lä us­kon­not­to­muus ei ole va­paut­ta, usein se on ih­mi­syy­den ja elä­män mer­ki­tyk­sen ka­dot­ta­mis­ta.

Kirk­koa tar­vi­taan, jot­ta ih­mi­set ei­vät huk­kui­si sii­hen ti­laan, mi­hin ovat jou­tu­neet. Kuo­le­ma ei saa ot­taa mei­tä saa­liik­seen. Jo­kai­nen seu­ra­kun­nan ko­koon­tu­mi­nen on tär­keä. Hau­taan siu­naa­mi­nen­kin on pie­ni ju­ma­lan­pal­ve­lus. Sii­nä ju­lis­te­taan li­ve­nä puu­tar­ha­hau­dan ih­met­tä, elä­män voit­toa kuo­le­mas­ta: Kris­tus on ylös­nous­sut, to­ti­ses­ti ylös­nous­sut! Si­nul­le­kin.