Ko­ti­paik­ka­kun­nal­leen lo­mai­le­maan tu­le­vil­la on usein ta­pa­na käy­dä van­han ko­ti­pi­tä­jän­sä hau­taus­maal­la. Siel­lä kier­re­tään su­ku­lais­ten ja tut­tu­jen hau­dat, mut­ta kä­vel­lään ja kat­sel­laan myös muu­ten.

Myös sa­tun­nai­set kirk­ko­maal­le poik­ke­a­vat ovat ke­säi­sin tut­tu näky hau­taus­mail­la. Osa tu­lee ihan vain kier­te­le­mään, mut­ta pal­jon on hei­tä­kin, jot­ka tu­le­vat jon­kun jul­ki­suu­des­ta tu­tun hen­ki­lön vii­meis­tä le­po­si­jaa et­si­mään.

Kaik­kien tiet kul­ke­vat jos­kus sen vii­mei­sen ker­ran kirk­ko­maan port­tien si­sä­puo­lel­le, ku­ten vir­res­sä 243 lau­le­taan, mut­ta pal­jon on lii­ken­net­tä por­teis­ta ulos­kin. Hau­taus­maat on toki py­hi­tet­ty vai­na­jil­le, mut­ta yh­tä pal­jon ne ovat mei­tä elä­viä var­ten. Kau­niit kuk­kais­tu­tuk­set, hoi­de­tut nur­mi­a­lu­eet ja pui­den var­jos­sa ole­vat pen­kit sen ker­to­vat.

Tu­tul­la hau­taus­maal­la kä­vel­les­sä tu­lee mo­nes­ti kul­jet­tua ai­na sa­mo­ja reit­te­jä. Ru­tii­neis­ta poi­ke­tes­sa ja rau­has­sa ki­vi­ri­ve­jä kat­sel­les­sa mie­leen nou­see mo­nen­lai­sia aja­tuk­sia.

Van­has­sa su­ku­hau­das­sa reu­na­ki­vien ra­jaa­mal­la alu­eel­la vie­rek­käi­set pie­net ris­tit ker­to­vat ka­rua kiel­tään. Koh­ta jo sil­mään osuu kivi, joka ker­too al­laan le­pää­vän vai­na­jan saa­vut­ta­neen hy­vin­kin kor­ke­an iän, jos­sa on eh­ti­nyt näh­dä pal­jon. On pie­niä ki­viä, jois­sa on yk­si nimi ei­kä hau­dal­la näy­tä ku­kaan käy­neen vuo­siin. Vas­taa­vas­ti löy­tyy sel­väs­ti su­ku­hau­doik­si aja­tel­tu­ja paik­ko­ja, joi­den suu­res­sa ki­ves­sä ei ole kuin yk­si nimi ja se­kin jo vuo­si­kym­men­ten ta­kaa.

Jos­kus ki­veen ha­kat­tu­ja ni­miä lu­kies­sa al­kaa hy­myi­lyt­tää, kun puo­li­soi­den ni­met osu­vat niin haus­kas­ti yh­teen tai etu­ni­mi ja su­ku­ni­mi so­pi­vas­ti täy­den­tä­vät toi­si­aan.

Meil­lä Ruo­ve­del­lä on kau­nis ja mo­ni­puo­li­nen hie­nos­ti hoi­det­tu hau­taus­maa. Suu­ri kii­tos sii­tä kuu­luu siel­lä niin sa­tees­sa kuin paah­tees­sa­kin ah­ke­roi­vil­le työn­te­ki­jöil­le.

Tänä vuon­na hau­taus­maal­lam­me uut­ta on pie­ni niit­ty­a­lue huol­to­ra­ken­nuk­sen lä­hel­lä eri­tyi­ses­ti pö­lyt­tä­vien hyön­teis­ten ilok­si. Käy­kää­hän kat­so­mas­sa!

Ee­va-Kai­sa Pa­lo­vii­ta

vt. kant­to­ri