Ru­tii­nien täyt­tä­män tal­vi­kau­den jäl­keen on pääs­ty ke­sään ja lo­mal­le. Kau­he­al­la vim­mal­la on teh­ty räs­ti­hom­mia ja var­mis­tel­tu, et­tei­vät it­sel­tä te­ke­mät­tä jää­neet työt kaa­du työ­ka­ve­rei­den nis­kaan. Sa­maan ai­kaan on kuu­mei­ses­ti suun­ni­tel­tu ja ai­ka­tau­lu­tet­tu sitä iha­nan ren­tout­ta­vaa lo­maa, joka kul­man ta­ka­na odot­taa.

Ru­tii­nien täyt­tä­män tal­vi­kau­den jäl­keen on pääs­ty ke­sään ja lo­mal­le. Kau­he­al­la vim­mal­la on teh­ty räs­ti­hom­mia ja var­mis­tel­tu, et­tei­vät it­sel­tä te­ke­mät­tä jää­neet työt kaa­du työ­ka­ve­rei­den nis­kaan. Sa­maan ai­kaan on kuu­mei­ses­ti suun­ni­tel­tu ja ai­ka­tau­lu­tet­tu sitä iha­nan ren­tout­ta­vaa lo­maa, joka kul­man ta­ka­na odot­taa.

Ke­vät­tä se oli jos­kus 80-lu­vul­la, kun ala-as­teel­la ol­les­sa­ni ko­koon­nuim­me aa­mul­la ki­vi­kou­lun pi­haan li­pun­nos­toon ja lau­la­maan Si­ni­ris­ti­lip­pum­me -lau­lua. Mi­nua har­mit­ti, kos­ka lau­lua ei ol­tu har­joi­tel­tu en­kä sitä osan­nut.

Ke­vät­tä se oli jos­kus 80-lu­vul­la, kun ala-as­teel­la ol­les­sa­ni ko­koon­nuim­me aa­mul­la ki­vi­kou­lun pi­haan li­pun­nos­toon ja lau­la­maan Si­ni­ris­ti­lip­pum­me -lau­lua. Mi­nua har­mit­ti, kos­ka lau­lua ei ol­tu har­joi­tel­tu en­kä sitä osan­nut.

Nau­tin rau­has­ta ja hil­jai­suu­des­ta en­kä ole ol­len­kaan pa­hoil­la­ni sii­tä, et­tä vä­lil­lä meil­lä tääl­lä Suo­mes­sa on kyl­mää ja pi­me­ää. Se an­taa hy­vän syyn ve­täy­tyä omiin oloi­hin­sa.

Nau­tin rau­has­ta ja hil­jai­suu­des­ta en­kä ole ol­len­kaan pa­hoil­la­ni sii­tä, et­tä vä­lil­lä meil­lä tääl­lä Suo­mes­sa on kyl­mää ja pi­me­ää. Se an­taa hy­vän syyn ve­täy­tyä omiin oloi­hin­sa.

Mo­nen meis­tä elä­mä py­säh­tyi het­kek­si, kun saim­me kuul­la, et­tä Vesa-Mat­ti Loi­ri on kuol­lut. Tie­to ei tul­lut täy­sin yl­lät­tä­en, mut­ta sil­ti se py­säyt­ti. Muu­ta­ma viik­ko tä­män uu­ti­sen jäl­keen lä­hes koko maa­il­ma py­säh­tyi, kun uu­ti­nen ku­nin­ga­tar Eli­sa­be­tin kuo­le­mas­ta saa­vut­ti mei­dät. Mi­nul­le tie­don toi van­hin poi­ka­ni is­tu­es­sa­ni sau­nan lau­teil­la. Muis­tan tuon het­ken var­mas­ti ai­na.

Mo­nen meis­tä elä­mä py­säh­tyi het­kek­si, kun saim­me kuul­la, et­tä Vesa-Mat­ti Loi­ri on kuol­lut. Tie­to ei tul­lut täy­sin yl­lät­tä­en, mut­ta sil­ti se py­säyt­ti. Muu­ta­ma viik­ko tä­män uu­ti­sen jäl­keen lä­hes koko maa­il­ma py­säh­tyi, kun uu­ti­nen ku­nin­ga­tar Eli­sa­be­tin kuo­le­mas­ta saa­vut­ti mei­dät. Mi­nul­le tie­don toi van­hin poi­ka­ni is­tu­es­sa­ni sau­nan lau­teil­la. Muis­tan tuon het­ken var­mas­ti ai­na.

Ih­mi­sen elä­mää mää­rit­tää hy­vin pit­käl­ti se kuin­ka pal­jon hä­nel­lä on ra­haa. Jos sitä on, voi teh­dä it­sel­leen mie­lui­sia asi­oi­ta, har­ras­taa, mat­kus­tel­la. Mo­nes­ti sel­lai­sel­la ih­mi­sel­lä, jol­la on ra­haa, on myös työ­paik­ka ja työ­ka­ve­rei­ta.

Ih­mi­sen elä­mää mää­rit­tää hy­vin pit­käl­ti se kuin­ka pal­jon hä­nel­lä on ra­haa. Jos sitä on, voi teh­dä it­sel­leen mie­lui­sia asi­oi­ta, har­ras­taa, mat­kus­tel­la. Mo­nes­ti sel­lai­sel­la ih­mi­sel­lä, jol­la on ra­haa, on myös työ­paik­ka ja työ­ka­ve­rei­ta.

Paas­to­a­mi­nen ei lie­ne ny­ky­ai­ka­na ko­vin yleis­tä ta­val­lis­ten ih­mis­ten kes­kuu­des­sa. Van­haan ai­kaan las­ki­ai­nen oli mer­kit­tä­vä päi­vä, jol­loin vii­mei­sen ker­ran en­nen pää­si­äis­tä her­ku­tel­tiin ja mitä enem­män ras­vaa ruu­as­sa oli, sen pa­rem­pi.

Paas­to­a­mi­nen ei lie­ne ny­ky­ai­ka­na ko­vin yleis­tä ta­val­lis­ten ih­mis­ten kes­kuu­des­sa. Van­haan ai­kaan las­ki­ai­nen oli mer­kit­tä­vä päi­vä, jol­loin vii­mei­sen ker­ran en­nen pää­si­äis­tä her­ku­tel­tiin ja mitä enem­män ras­vaa ruu­as­sa oli, sen pa­rem­pi.