Se tun­ne kun joku on lou­kan­nut si­nua. Kuin­ka vah­va­na se hel­pos­ti syö­pyy­kään mie­liim­me. Yleen­sä louk­kaus on teh­ty sa­noil­la, eh­kä vain yh­del­lä. Se on vain sana, sar­ja ään­tei­tä, mut­ta saa ai­kaan maan­vyö­ryn sy­dä­mes­säm­me.

En­tä ko­ke­muk­se­si sil­loin kun joku pyy­tää si­nul­ta suo­raan, kier­te­le­mät­tä ja se­lit­te­le­mät­tä an­teek­si? Yk­si sana saa ai­kaan hel­po­tuk­sen ja huo­jen­nuk­sen tun­teen. Jopa louk­kauk­sen­kin voi unoh­taa, jos an­teek­si­pyyn­tö tun­tuu re­hel­li­sel­tä ja vil­pit­tö­mäl­tä. Yk­si sana on jäl­leen saa­nut pal­jon ai­kaan.

Sa­nat ovat voi­mak­kai­ta työ­ka­lu­ja, joi­ta meil­lä jo­kai­sel­la on käy­tös­säm­me. Niil­lä voim­me sa­tut­taa, lou­ka­ta, re­piä ja rii­del­lä. Nii­den avul­la voim­me myös pa­ran­taa, hoi­taa, roh­kais­ta ja loh­dut­taa. Hu­ma­nis­tis­ten tie­tei­den kes­kuu­des­sa on syn­ty­nyt ko­ko­nai­nen te­o­ria, konst­ruk­ti­vis­mi, joka liit­tyy juu­ri tä­hän. Yk­sin­ker­tais­tet­tu­na ja tii­vis­tet­ty­nä sen mu­kaan koko yh­teis­kun­nal­li­nen to­del­li­suus ra­ken­tuu mei­dän ih­mis­ten vä­li­ses­sä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa sel­lai­sek­si kuin me sen pu­heil­lam­me ja muul­la vies­tin­näl­läm­me ra­ken­nam­me.

Myös Ruo­ve­den pai­kal­lis­ta elä­män­ta­paa voi tar­kas­tel­la tätä taus­taa vas­ten. Olem­me jo­kai­nen vas­tuus­sa sii­tä, et­tä ra­ken­nam­me omil­la sa­noil­lam­me yh­tei­söä, jos­sa on hyvä ja tur­val­lis­ta elää. Omia pu­hei­taan ja laa­jem­min­kin omaa vies­tin­tään­sä voi tar­kas­tel­la sii­nä mis­sä vaik­ka ruo­ka­va­li­o­taan tai ko­tin­sa si­sus­tus­ta. Voi­sin­ko ol­la omal­ta osal­ta­ni ra­ken­ta­mas­sa yh­tei­söä, joka nos­tai­si epä­on­nis­tu­neen tai ereh­ty­neen jäl­leen ja­loil­leen, mur­tai­si yk­si­näi­syy­den muu­re­ja tai toi­si kes­kel­lem­me an­teek­si­an­ta­mus­ta ja kes­ki­näis­tä kun­ni­oi­tus­ta? Voi­sin­ko omal­ta osal­ta­ni pi­tää suu­ni vii­saas­ti kiin­ni sil­loin kun tun­nen hou­ku­tus­ta pa­han pu­hu­mi­seen, pe­rät­tö­mien pu­hei­den le­vit­tä­mi­seen tai rii­dan kyl­vä­mi­seen?

Te­hok­kaat jouk­ko­vies­ti­met käyt­tä­vät sa­nan val­taa, joka on usein yk­sit­täi­sen kan­sa­lai­sen sa­no­ja voi­mak­kaam­pi. Nii­den pu­hei­ta ja vies­te­jä koh­taan voim­me aset­taa sa­man ky­sy­myk­sen: Mil­lais­ta to­del­li­suut­ta ne ra­ken­ta­vat sa­noil­laan, pu­heil­laan ja koko vies­tin­näl­lään? Mil­lai­sen pu­heen kuu­le­mi­nen tai teks­tin lu­ke­mi­nen ra­ken­taa mi­nua ih­mi­se­nä? On­ko ka­na­via, joi­den ään­tä on syy­tä hil­jen­tää tai jopa vai­en­taa ko­ko­naan? Mit­kä päi­vit­täin ku­lut­ta­mis­ta­ni jouk­ko­vies­tin­nän tuot­teis­ta roh­kai­se­vat mi­nua us­koon ja toi­voon?

Kris­ti­tyn on syy­tä muis­taa, et­tä elä­mäs­sä täy­tyy kuu­lua myös Ju­ma­lan sa­nan, hä­nen ää­nen­sä. Us­ko Ju­ma­laan vah­vis­tuu kes­kel­läm­me kuu­lu­vien sa­no­jen, ru­kous­ten ja lau­lu­jen voi­mas­ta. Niil­lä ra­ken­nam­me yh­des­sä sitä to­del­li­suut­ta, jos­sa Ju­ma­lan lu­pauk­siin voi luot­taa ja hä­neen kan­nat­taa us­koa. Nii­tä ää­niä kan­nat­taa vah­vis­taa kes­kel­läm­me ja nii­tä kan­nat­taa kuun­nel­la eri­tyi­sen tar­kas­ti. Nii­tä voi myös it­se nos­taa esil­le, vaik­ka­pa ru­kouk­sen sa­noin. Yk­si sel­lai­nen löy­tyy tun­ne­tus­ta vir­res­tä 600:

Kun pa­han val­ta kas­vaa ym­pä­ril­lä,

vah­vis­ta ää­ni toi­sen maa­il­man,

niin et­tä uu­den vir­ren sä­ve­lil­lä

kuu­lem­me kan­sa­si jo lau­la­van.