Oi­ke­as­taan mis­tä asi­as­ta ta­han­sa voi­daan sa­noa, et­tä se on to­tuus. To­tuuk­sia on mo­nen­lai­sia riip­pu­en sii­tä, kuka nii­tä sa­noo ja mis­tä nä­kö­kul­mas­ta.

Voim­me väit­tää to­tuu­dek­si sel­lais­ta, min­kä luu­lem­me ole­van sitä tai min­kä ha­lu­ai­sim­me ole­van to­tuus. Voim­me myös yrit­tää vää­ris­tää to­tuut­ta tai ker­toa muun­nel­tua to­tuut­ta. Voim­me vai­e­ta­kin to­tuu­des­ta tai pa­e­ta sitä tai jopa unoh­taa sen.

Jos­kus kuu­lee sa­not­ta­van, et­tä oi­ke­aa to­tuut­ta ei ole ole­mas­sa­kaan, vaan se on jo­tain jos­tain vä­lil­tä.

En­tä on­ko ih­mi­sen to­tuu­del­la ja Ju­ma­lan to­tuu­del­la eroa?

Ajat­te­len, et­tä sil­lä on iso ero. Ih­mi­set pu­hu­vat to­tuu­des­ta, mut­ta Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la on To­tuus. Mei­dän to­tuu­tem­me täh­tää usein omaan etuun, mut­ta Ju­ma­lan to­tuu­des­sa ei ole vää­ryyt­tä.

Ih­mis­ten to­tuus voi jos­kus mu­ser­taa mei­dät. Ju­ma­la on sy­dä­mem­me vank­ku­ma­ton toi­vo, joka pi­tää mei­tä pys­tys­sä sil­loin­kin, kun muu poh­ja pet­tää.

Ih­mi­nen kä­sit­tää pal­jon asi­oi­ta, vii­saus­kin voi ol­la toi­si­naan my­kis­tä­vää. Hän ei kui­ten­kaan ole kaik­ki­tie­tä­vä ja kaik­ki­val­ti­as ku­ten Luo­jam­me.

Ju­ma­lan to­del­li­suus on jo­tain ai­nut­laa­tuis­ta, sil­lä

se pi­tää si­säl­lään to­del­li­sen elä­män läh­teen, ian­kaik­ki­suu­den. Ih­mis­ten to­tuus toi­si­naan sa­tut­taa ja ajaa mei­tä epä­toi­voon, mut­ta Ju­ma­la nä­kee sy­dä­mem­me oi­ke­an ti­lan ja on täyn­nä ar­moa ja rak­kaut­ta. Ju­ma­la kut­suu mei­tä ai­na va­loa koh­ti.

Ju­ma­la tie­tä­si siu­nat­koon!

Vii­sau­den läh­de, vie vii­sau­teen.

Tie­tä­ni oh­jaa, kun mat­kaa­ni teen.

Luot­taa voin Isä­ni rak­kau­teen.

Kät­key­dyn suo­jaa­si tur­val­li­seen. (vk 923;2)

Kir­joit­ta­ja on Ruo­ve­den seu­ra­kun­nan di­a­ko­nis­sa