Ih­mi­nen on luon­nos­taan ute­li­as olen­to. Hän mie­lel­lään ha­vain­noi ym­pä­ris­tö­ään. Sekä jär­jes­tää sitä mie­les­sään. Kiin­nos­tus he­rää, asi­at aset­tu­vat pai­koil­leen. Tuo tuol­la kuu­luu osa­na kou­lu­mat­kaa­ni. Liit­tyy mai­se­maan, jon­ka ää­rel­lä mie­le­ni rau­hoit­tuu.

Tämä ei kui­ten­kaan rii­tä. Me tar­vit­sem­me tär­kei­siin asi­oi­hin, ih­mi­siin ja jut­tui­hin lä­hei­sem­män suh­teen. Jot­ta niis­tä tu­li­si osa elä­määm­me. Et­tä saam­me nii­hin var­si­nai­sen hen­ki­lö­koh­tai­sen suh­teen. Täl­löin niis­tä tu­lee meil­le tämä täs­sä, lä­hei­siä.

Tä­män saa­vut­ta­mi­seen tar­vi­taan roh­keut­ta. Niin­pä ih­mi­sen kan­nat­taa ol­la mie­lel­tään ava­ra­kat­sei­nen ja myös avoin uu­sil­le tuu­lil­le. Ota ne hal­tuun. An­taa ute­li­ai­suu­den voit­taa. Se pois­taa vää­ri­nym­mär­ryk­siä, vir­he­kä­si­tyk­siä ja en­nak­ko­luu­lo­ja. Yleen­sä maa­il­ma on kau­niim­pi ja hie­nom­pi paik­ka kuin luu­lem­me, meil­tä pi­tää vain löy­tyä miel­tä lä­hes­tyä sitä ja tu­tus­tua sii­hen. Sy­väl­li­ses­ti. Muu­ten elä­män­pii­rim­me jat­ku­vas­ti vain pie­ne­nee ja koko ym­pä­röi­vä to­del­li­suus on vain tuo maa­il­ma tuol­la ei­kä enää tämä täs­sä.

Olem­me juu­ri aloit­ta­neet paas­to­na­jan. Sen tar­koi­tuk­se­na on aut­taa mei­tä luo­pu­maan tur­has­ta ja kes­kit­ty­mään oleel­li­seen. Oleel­li­sen kes­kit­ty­mi­nen­kin on lo­pul­ta tur­haa, jos sii­hen ei si­säl­ly uu­den löy­tä­mi­nen. Myös tu­tuis­ta asi­ois­ta ja hen­ki­löis­tä. Tar­vit­sem­me ky­kyä löy­tää nii­hin uu­den­lai­sen, lä­hei­sem­män suh­teen.

Ja näin on myös kris­ti­nus­kon lai­ta. Ju­ma­la ei ole vain tuo tuol­la yl­hääl­lä tai­vaas­sa ei­kä Raa­ma­tun si­säl­tö vain tuol­loin mui­noin ta­pah­tu­nei­ta asi­oi­ta. Ju­ma­la voi tul­la lä­hel­lem­me, ha­lu­aa sitä ja hä­nen ar­mos­taan voi tul­la elä­määm­me tur­va, joka an­taa roh­keu­den ja voi­man kat­soa avoi­min mie­lin uut­ta ja kau­kais­ta­kin. Niin sitä, mis­tä Raa­mat­tu pu­huu, tule tämä ilo, joka tuo on­nen elä­mään, tä­hän ja nyt.

Sik­si paas­to­nai­ka­na kan­nat­taa muis­taa kir­jai­li­ja Mika Wal­ta­rin Kie­ku ja Kai­ku -sar­ja­ku­vaan kir­joit­ta­mat vii­saat sa­nat: ”Tär­kein­tä ei ole ta­va­ra, vaan mie­li al­tis, ava­ra.” Se aut­taa mei­tä luo­maan uu­den suh­teen ym­pä­ris­tööm­me. Paas­to on sii­hen et­sik­ko­ai­ka. Käyt­tä­kääm­me se hy­väk­sem­me.