Voimapesän kokoontuminen Visuvedellä keväällä 2019.
Irina Tuomainen
Voimapesät – ikäihmisten kohtaamispaikat alkavat jälleen
Kylien eläkeikäisten kohtaamispaikat Voimapesät alkavat jälleen pitkän tauon jälkeen maanantaina 3. elokuuta, jolloin kokoonnutaan Väärinmajassa. Voimapesien toiminta laitettiin tauolle maaliskuussa koronavirusepidemian vuoksi.
Ohjaaja Mirka Koskela kertoo, että Voimapesien tapahtumissa huomioidaan turvavälejä ja on mahdollisuudet käsien pesuun sekä käytetään käsidesiä.
Kyselyjä Voimapesien alkamisesta on tullut jonkin verran.
–·Luulen, että näitä odotetaan tosi paljon, mutta sittenhän sen näkee, kuinka väki lähtee mukaan, Koskela pohtii.
Voimapesät kokoontuvat kylissä niin, että maanantaisin ne vuorottelevat Väärinmajassa (parillisina viikkoina) ja Tuuhosella (parittomina viikkoina), tiistaisin tavataan kirkonkylällä, keskiviikkoisin Muroleessa ja torstaisin Visuvedellä. Nämä kaikki alkoivat jo tällä viikolla. Tuuhosen ensimmäinen Voimapeskerta on 10. elokuuta ja Pekkalan koulun tapaaminen 20. elokuuta, jonka jälkeen myös se jatkuu torstaisin.