Voittajan puolella
Onko Jumalaa olemassa? Monen on helppo vastata tähän myönteisesti.
No entäs Paholainen? Se on ehkä useimmilla jo samassa sarjassa kuin keijut ja joulupukki!
Tällä viikolla kirkoissa puhutaan Jeesuksesta Pahan vallan voittajana ja kuullaan, kun hän ajoi pois pahoja henkiä (Luuk. 11). Jeesuksella oli suurempi valta kuin Paholaisella. Eräässä kertomuksessa henget siirtyivät sikoihin, jotka ryntäsivät alas rinteeltä (Mark. 5).
Länsimaissa puhe persoonallisesta Pahasta on ristiriitaista. Se näyttäytyy kirkoissakin lähinnä yleisenä maailman pahuudesta puhumisena tai toteamuksena, että tiettyjä sairauksia pidettiin ennen henkien aiheuttamina. Jos joku pitää demoneja todellisina, hänen ajatellaan tarvitsevan psykiatria.
Jeesus kuitenkin erotti sairaudet hengistä. Läpi Raamatun persoonallinen Paha esiintyy henkivaltana, joka vastustaa Jumalaa, mutta jonka vallan Jeesus kuolemallaan voitti. Tämä todellisuus on mukana Raamatussa luomisesta maailman loppuun.
Olen ollut lähetystyössä useissa maissa. Monella modernillakin seudulla Paholaisen todellisuus on normaalia arkea, ja koulutetutkin koettavat suojautua amuleteilla ja rituaaleilla. Kun joku sitten kääntyy Jeesuksen puoleen ja saa syntinsä anteeksi, häntä puhuttelee usein peloista vapautuminen nimenomaan kokemuksena Jeesuksesta Pahan voittajana.
Vanhassa kastekaavassa luterilaisessakin kirkossa suoritettiin perkeleen ulosajaminen ja kummeilta kysyttiin lapsen puolesta seuraavasti:
– Luovutkos pois Perkeleestä? – Minä luovun.
– Ja kaikista hänen teoistansa? – Minä luovun.
– Ja kaikista hänen menoistansa? – Minä luovun.
Kansamme on saanut elää pitkään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kastettuna, eikä äärimmäisiä Jumalalle selänkääntämisen ilmiöitä ole tarvinnut kohdata. Uuspakanuuden myötä tämäkin todellisuus tulee valitettavasti näkymään myös meillä.
Ajattelen, että yksi Paholaisen valheista on saada kristitytkin uskomaan, ettei häntä ole olemassa. Tämä Paavalin kehotus on edelleen ajankohtainen samalla kuin riemuitsemme Pelastajasta, joka kuolemallaan ja ylösnousemisellaan voitti Pahan vallan:
“Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen.” (Ef. 6:11–13)
Liisa Puhalainen
Ruoveden seurakunnan nimikkolähetti, pakolaistyössä Kreikassa