Puu­kon­te­ko on vie­nyt Pasi Mok­su­sen niin men­nes­sään, et­tä maa­nan­tai-il­to­jen kurs­sin ohel­la työ­ka­lut le­vi­te­tään mui­na­kin päi­vi­nä olo­huo­nee­seen. At­te Mok­su­nen läh­ti isän­sä ta­voin puuk­ko­kurs­sil­le kol­me vuot­ta sit­ten.

Kah­dek­sas­luok­ka­lai­sen Aten mie­les­tä isän ja po­jan yh­tei­ses­sä har­ras­tuk­ses­sa on mu­ka­vaa.

– Pait­si jos neu­vo­taan lii­kaa, At­te täs­men­tää.

– Mu­ka­vaa siel­lä on Aten kans­sa puu­ha­ta, Pasi vah­vis­taa omas­ta puo­les­taan.

Mo­lem­pien en­sim­mäi­nen puuk­ko nou­dat­taa sa­maa mal­lia: kah­va vi­sa­koi­vus­ta muu­ta­min vä­ri­ra­doin ja tup­pi vär­jää­mä­tön­tä nah­kaa.

– Puuk­koo­ni olen tyy­ty­väi­nen, mut­ta tup­peen en ole, Pasi ar­vi­oi.

Molempien ensimmäinen puukko noudattaa samaa mallia. Aten tekemä ylempänä, Pasin alempana.

Terhi Kääriäinen

Puuk­koa teh­des­sä en­sin pi­tää päät­tää, mil­lai­sen te­rän ha­lu­aa. Vaih­to­eh­toi­na ovat val­mis terä, puuk­ko­te­räk­ses­tä räl­lä­käl­lä lei­kat­ta­va ja hi­ot­ta­va terä tai ta­ot­tu terä.

Kau­nein ja ar­vok­kain on ku­vi­oi­tu da­mas­cus, jon­ka ku­vi­oi­den syö­vyt­tä­mi­nen vaa­tii hap­poa ja ko­via läm­pö­jä. Tätä ei pys­ty te­ke­mään Ruo­ve­den Opis­ton kurs­si­paik­ka­na toi­mi­van puu­kou­lun vä­li­neil­lä.

Aten mie­les­tä te­rän val­mis­ta­mi­nen on kaik­kein kiin­nos­ta­vin työ­vai­he. Se myös vie eni­ten ai­kaa lu­kui­si­ne hi­o­mi­si­neen.

Pasi pi­tää ta­ko­mi­ses­ta, jota hän on käyt­tä­nyt tois­tai­sek­si vas­ta vii­mek­si val­mis­tu­nee­seen emän­nän­veit­seen. Se­kin läh­ti puuk­ko­te­räk­sen pa­las­ta, jota hän ryh­tyi läm­mit­tä­mään ah­jos­sa ja ta­ko­maan oi­ke­aan muo­toon. Raa­ka-ai­nee­na voi­si käyt­tää myös vaik­ka­pa vii­laa tai laa­ke­ria.

– Ta­ko­mi­nen on yl­lät­tä­vän ras­kas­ta, Pasi sa­noo.

Emännänveistä koristaa kahvan visakoivu.

Terhi Kääriäinen

Kah­van suun­nit­te­li­jal­la on edes­sään vaih­to­eh­to­jen run­saus. Mok­sus­ten puu­kois­sa vuo­rot­te­le­vat vä­ri­käs ak­ryy­li, tuo­hi ja eri puu­laa­dut. Va­lit­tuun ma­te­ri­aa­liin po­ra­taan kes­kel­le rei­kä ja ai­hio pu­jo­te­taan te­rän jat­ko­na ole­vaan pit­kään tap­piin.

Rai­ta­ku­vio syn­tyy li­sää­mäl­lä esi­mer­kik­si päh­ki­nä­puu­pa­las­ten vä­liin ohui­ta kui­tu­le­vy­jä. Tai­dok­kaas­ti vii­meis­tel­lys­sä tuo­hi­kah­vas­sa on kiin­ni­tet­ty epok­si­lii­mal­la 50 ohut­ta ker­ros­ta pääl­lek­käin rai­doik­si.

Kahvan raitakuvio syntyy tuohikerroksista.

Terhi Kääriäinen

Puu­kon val­mis­tut­tua muo­toil­laan nah­kai­nen tup­pi par­ki­tus­ta nau­dan vuo­das­ta. Se on työ­vai­he, joka on eri­tyi­ses­ti Pa­sin mie­leen.

Jos tu­pen ha­lu­aa ku­vi­oi­da kaut­taal­taan, se teh­dään lyö­mäl­lä puns­se­lil­la ta­sai­sel­le pin­nal­le le­vi­tet­tyä vuo­taa. Muut ku­vi­oin­nit teh­dään tup­peen, kun se on jo oi­ke­an muo­toi­nen. At­te näyt­tää te­ke­män­sä tu­pen pin­nas­ta, et­tä jos ko­ris­tel­les­sa ve­tää va­hin­gos­sa ku­vi­on vi­noon, sitä on vai­kea kor­ja­ta nä­ky­mät­tö­mäk­si.

Kas­tel­tu vuo­ta pin­go­te­taan puu­kon pääl­le. Tu­pen si­säl­le lai­te­taan pui­nen te­rä­suo­jus. Sau­ma om­mel­laan kah­del­la neu­lal­la sa­tu­la­pis­toin. Tu­pen voi myös vär­jä­tä.

Puu­kon te­ke­mi­nen ei ole hä­täi­li­jän hom­maa. Pa­sin mu­kaan ai­kaa sii­hen me­nee tup­pei­neen 40–70 tun­tia. Ta­ot­tuun emän­nän­veit­seen ku­lui kol­me kurs­si-il­taa.

At­te käyt­tää omia puuk­ko­jaan veis­tä­mi­ses­sä ja ret­kil­lä. Pa­sin puu­kois­ta vain pari on ko­ris­te-esi­nei­tä, muut ovat käyt­töä var­ten: keit­ti­ö­veit­se­nä, ka­lan fi­le­oin­tiin, ja tyt­tä­ren puu­kot par­ti­o­puu­his­sa.

– Ei nii­tä voi­si myy­dä. Yh­den olen an­ta­nut isäl­le ja yh­den kum­mi­po­jal­le, Pasi li­sää.

Aten työn al­la on par­hail­laan pit­kä­te­räi­nen leu­ku sekä pik­ku­puuk­ko, jos­sa on päh­ki­nä­pui­nen kah­va.

Mok­su­sil­la on pari pa­kil­lis­ta eri­tyis­työ­ka­lu­ja. Har­ras­tuk­seen kuu­luu myös omien työ­ka­lu­jen val­mis­ta­mi­nen. Opis­ton kurs­seil­la käy­vän ei tar­vit­se hank­kia omia työ­ka­lu­ja, vaan kai­ken voi lai­na­ta.

Kurs­si­po­ruk­ka on mies­val­tais­ta, ja ren­nos­sa il­ma­pii­ris­sä kai­kil­ta voi ky­syä neu­voa. Mok­su­set kiit­tä­vät oh­jaa­jaa Mat­ti Läh­de­kor­pea to­del­la tai­ta­vak­si.

Aten haa­veis­sa on teh­dä mah­dol­li­sim­man iso puuk­ko, jos­sa oli­si päh­ki­nä­puu­ta, koi­vua ja vä­lis­sä vä­ri­rai­to­ja. Pasi taas miet­tii seu­raa­vak­si keit­ti­ö­veit­sien te­koa.

Vaik­ka har­ras­tuk­ses­sa ol­laan te­ke­mi­sis­sä polt­ta­vien me­tal­lien ja te­rä­vien sär­mien kans­sa, Atel­le on tul­lut vain ker­ran haa­va sor­meen. Pasi sen si­jaan nau­raa saa­van­sa haa­van lä­hes joka ker­ta huo­li­mat­to­muut­taan, ja ker­ran on pi­tä­nyt käy­dä päi­vys­tyk­ses­sä sor­mi­vam­maa näyt­tä­mäs­sä.

Puu­kon te­ke­mi­nen ei ole hä­täi­li­jän hom­maa.

Ker­ran on pi­tä­nyt käy­dä päi­vys­tyk­ses­sä sor­mi­vam­maa näyt­tä­mäs­sä.