Helvetinjärven retkeilyreitistö uudistuu kattavasti: uusia taukopaikkoja ryhdytään rakentamaan tämän vuoden aikana, mutta ne eivät valmistu vielä kesän retkeilijöille
Mainio Mökkikunta
Helvetinjärven kansallispuistoon on tulossa uusia retkeilyreittejä ja taukopaikkoja. Tänä kesänä kuljetaan kuitenkin vielä vanhoja polkuja pitkin ja pidetään evästaukoa tutuilla paikoilla.
Haukanhiedalle valmistui jo viime vuoden lopulla kaksi uutta keittokatosta, joissa voi tulistella myös metsäpalovaroituksen aikaan. Nyt sinne suunnitellaan perheille soveltuvaa luontopolkua.
– Helvetinkolun alueelle on suunnitteilla kaksi uutta rengasreittiä. Näiden lisäksi on tulossa puiston kiertävä pidempi vaellusreitti, jonka varrelle rakennetaan uudet telttailupaikat Iso Poikainlammille ja Löyttyjärvelle. Ainakin osa reiteistä ja taukopaikkarakenteista pyritään saamaan käyttökuntoon jo ensi vuoden aikana, luettelee erityisasiantuntija Johanna Väkeväinen Metsähallituksesta.
Helvetinjärven hoito- ja käyttösuunnitelmaan merkityn koko puiston ympäri kiertävän reitin valmistuminen riippuu Väkeväisen mukaan siitä, kuinka paljon rakenteita pitää pystyttää.
– Saattaa olla, että se tulee käyttöön ensi vuoden aikana, mutta en voi sitä ihan luvata. Se riippuu täysin siitä, mitä maastokatselmuksessa selviää. Toivottavasti se saataisiin käyttöön jo vuonna 2024, se olisi aika kiva juttu.
Käytöstä poistettavien listalla ovat puiston eteläpuolella Ruokejärvien ja Valkoisen sekä pohjoisosasta Iso Ruokejärven ja Luomajärven taukopaikat.
Alueen reitistö on uudistumassa hyvinkin kattavasti. Tarkat paikat merkitään maastoon tänä vuonna. Löyttyjärven ja Iso Poikainlammin taukopaikoille on suunnitteilla huussit, nuotiopaikat, laavut ja telttailualue. Samalla kartoitetaan, missä on tarvetta portaikoille tai pitkospuille.
Rakenteita ryhdytään pystyttämään tämän vuoden aikana, mutta ne eivät valmistu vielä kesän retkeilijöille.
Muutama nykyinen taukopaikka poistetaan, mutta ne ovat käytössä ja polttopuuhuolto toimii niin kauan, kunnes uudet valmistuvat, siis ainakin vuoden loppuun asti. Käytöstä poistettavien listalla ovat puiston eteläpuolella Ruokejärvien ja Valkoisen sekä pohjoisosasta Iso Ruokejärven ja Luomajärven taukopaikat.
Uudet taukopaikat tulevat pitkän vaellusreitin varrelle ja vanhat jäävät siitä sivuun, joten ne poistetaan käytöstä. Toinen syy taukopaikkojen poistoon on niiden huollon hankaluus. Järvien jäätyminen on ollut vuosi vuodelta epävarmempaa, eikä polttopuuhuolto ole sen takia onnistunut hyvin moottorikelkoilla joka talvi.
Lisäksi puiston eteläpuoliset taukopaikat ovat niin sanotulla syrjävyöhykkeellä. Siellä kulkemista pyritään vähentämään, jotta luonto saa olla täysin rauhassa.
Reittiä levennettiin ja tasoitettiin, mikä helpottaa Helvetinkolun huoltoa ja esteetöntä retkeilyä.
Helvetin Portilta Helvetinkolulle vievällä pohjoisella polulla tehtiin viime syksynä kunnostustöitä. Reittiä levennettiin ja tasoitettiin, mikä helpottaa Helvetinkolun huoltoa ja esteetöntä retkeilyä.
Töitä jatketaan vielä viimeistelemällä polun pinta. Väkeväisen mukaan työt eivät häiritse suuresti retkeilyä, ja saattaa olla, ettei kulkua tarvitse sulkea laisinkaan viimeistelytöiden aikana.
– Muuten kaikki reitit ovat kuljettavissa ja palvelurakenteet kunnossa.
Haukanhiedan uusilla keittokatoksilla voi tulistella myös metsäpalovaroituksen aikaan.
Harri Sallinen / Metsähallitus
Viime vuonna oli tarkoituksena aidata Helvetinkolun rotko, mutta työ viivästyi tälle kesälle. Väkeväinen kertoo, että solaa ei suljeta isoilla rakenteilla, vaan nykyisiä aitoja parannetaan ja pidennetään. Paikalle tulee opasteita, joissa kehotetaan pysymään pois rotkon pohjalta turvallisuussyistä.
– Mitään näköesteitä ei rakenneta, vaan rotkoa pystyy valokuvaamaan ihan kuin tähänkin asti, Väkeväinen jatkaa.