Kun Ruo­ve­si-leh­den pää­toi­mit­ta­juus yl­lät­tä­en tuli tar­jol­le, mie­tin jäi­si­kö sii­nä pes­tis­sä ai­kaa kir­joit­ta­mi­sel­le. Sii­tä ei kyl­lä tul­lut ole­maan pel­koa.

Lin­jaa ei tar­vin­nut mie­tis­kel­lä, se oli heti sel­vä: pis­tää par­haat sa­nat par­haa­seen jär­jes­tyk­seen. Ruo­ve­si-leh­ti on vas­tuus­sa lu­ki­joil­leen, vain lu­ki­joil­leen, sii­hen ei pää­se ku­kaan ei­kä mi­kään vä­liin, se on maa­il­man kah­den­kes­ki­sin asia.

Pää­toi­mit­ta­ja on ta­san niin hyvä kuin on vii­mei­nen leh­ten­sä.

Nai­set ei­vät Ruo­ve­si-leh­den­kään pöy­tä­kir­jo­jen py­kä­lis­sä niin kau­he­as­ti seik­kai­le – hal­lin­to­his­to­ria kun tup­paa ole­maan mel­ko mie­hi­nen laji – mut­ta si­tä­kin si­tou­tu­neem­min ar­jen as­ka­reis­sa.

Ruo­ve­si-ve­neem­me keik­kui la­man sy­vis­sä syö­ve­reis­sä, mut­ta niin vain me ty­töt joka viik­ko kie­tai­sim­me ha­meen­hel­mat esi­lii­nan vyö­tä­röl­le ja tar­tuim­me ai­roi­hin. Voi si­sa­re­ni ve­sil­lä myrs­ky­ä­vil­lä, ai­na luo­tet­ta­va em­paat­tis-sym­paat­ti­nen laa­tu­kir­joit­ta­ja An­ne­li ja ala­ti asi­an­sa tun­te­va pie­nen hy­myn ja suu­ren vas­tuun Sei­ja!

Ja vie­lä Sirk­ku, mi­nun kul­ta­sirk­ku­se­ni, joka erää­nä ke­sä­nä len­näh­ti pe­sääm­me ja jos­ta oli tu­le­va An­ne­lin vii­tan­kan­ta­ja, pit­kän lin­jan mo­ni­tai­toi­nen ruo­ve­si­leh­ti­läi­nen.

Tee työ­tä ja ra­kas­ta. Nyr­kit sa­ves­sa ja var­paat jääs­sä, ra­kas­ta.

Kau­te­ni osui on­nek­si ai­kaan, jol­loin kult­tuu­ril­la ja luon­nol­la oli it­sei­sar­von­sa.

Olin yö­tä­päi­vää, kah­ta­kät­tä, täyt­tä­pää­tä pää­toi­mit­ta­ja Ruo­ve­si-Leh­ti­nen. Pää­kir­joi­tuk­siin tai­sin pis­tää enem­män vä­riä kuin en­ti­nen lank­ku­maa­la­ri. Tie­sin, et­tä täl­le mi­nun Ruo­ve­te­ni hö­räh­tää, tä­män nos­ton ne taa­tus­ti lu­ke­vat alu­e­ra­di­on leh­ti­kat­sauk­ses­sa, ja tä­mä­pä se ko­hot­taa­kin kul­ma­kar­vo­ja kun­nan­tu­val­la.

Kan­taa otet­tiin. Mitä maa­il­mas­sa Ruo­ve­si-leh­ti oli­si puo­lus­ta­nut jos ei ky­li­ään, kou­lu­jaan, luon­to­aan, kult­tuu­ri­aan? Ku­ka­han muu sen oli­si teh­nyt?

Ruo­ve­si-leh­den kau­te­ni osui on­nek­si ai­kaan, jol­loin kult­tuu­ril­la ja luon­nol­la oli it­sei­sar­von­sa. Nyt mo­nes­ta kun­nan­vi­ras­tos­ta tun­tuu tul­leen mat­kai­lu­toi­mis­to. Hei, me tuot­teis­te­taan…

Mi­kään ei ole niin help­poa kuin luon­to- ja kult­tuu­ri­mat­kai­lun ide­oin­ti. Han­ke­hau­to­moi­den ko­ru­lau­seis­ta vain on pit­kä mat­ka sii­hen, et­tä joku niis­tä oi­ke­as­ti saa lei­pän­sä. Her­ra siis hy­väs­ti Ruo­vet­tä var­jel­koon yli-in­nok­kail­ta, asi­oi­hin pe­reh­ty­mät­tö­mil­tä di­le­tan­teil­ta.

Ruo­ve­si-leh­den ai­ka­ni oli ole­va kau­as­kan­toi­nen tu­le­val­le kult­tuu­rin­tut­ki­jal­le.

Asuin Jääh­dys­ky­läs­sä sa­mal­la mä­el­lä kuin Ant­ti Lie­roi­nen mui­noin. Niin mi­nus­ta tuli Vel­hon­mä­en val­ti­a­tar ja I. K. In­haa tut­kies­sa­ni ys­tä­vys­tyin iso­se­tän­sä elä­män­työ­tä tut­ki­neen Aa­mu Nyst­rö­min kans­sa.

Ka­le­laa puo­les­taan en voi kyl­lin kiit­tää rau­tai­ses­ta opas­kou­lu­tuk­ses­ta. Sain hy­väl­tä emän­näl­tä­ni Ai­vi Gal­len-Kal­le­la-Siré­nil­tä mo­nia tit­te­lei­tä: olin Rva Ruo­ve­si-Leh­ti­nen, Ka­le­lan täh­ti­o­pas ja Vie­nan nei­to.

Niil­lä ni­mil­lä pos­tit kul­ke­vat yhä.

Mut­ta kaik­ki al­koi erään ai­van toi­sen ruo­ve­si­läi­sen kult­tuu­ri­hen­ki­lön ta­paa­mi­ses­ta.

Syk­sy­ni 1988 ko­vim­man uu­tis­keik­ka­ni olin teh­nyt Ka­le­laan, joka oli avau­tu­mas­sa seu­raa­va­na ke­sä­nä. Lop­pu­vuo­des­ta ru­vet­tiin toi­mi­tuk­ses­sa miet­ti­mään jou­lu­jut­tu­jen ai­hei­ta. Olin kah­vi­pöy­däs­säm­me kat­sel­lut Yh­dys­ta­lo­jen ylä­ker­ras­ta Vil­jan­maan kau­pan ta­ka­pi­hal­le ja ker­ran sa­noin työ­ka­ve­reil­le­ni sää­li­vä­ni sitä, et­tä va­ras­ton edes­sä loi­ko­val­la koi­ral­la on niin ly­hyt naru.

Nau­roi­vat mi­nul­le. ”Ei Her­ra Jär­vi­nen pi­dem­pää na­rua tar­vit­se!”

Lukijat ihastuivat Herra Järvisen joulujuttuun, joka ilmestyi Ruovesi-lehdessä 21.12.1988.

Plim, tie­sin et­tä sii­nä on mi­nun jou­lu­jut­tu­ni. Sitä en tien­nyt, et­tä olin me­nos­sa Ruo­ve­den elä­vien le­gen­do­jen ja tu­le­vien ys­tä­vie­ni luok­se. Koi­ra­van­huk­sen vas­taa­not­to oli Ho­tel­li Ruo­ve­des­sä, jon­ne Kai­su Soi­ro oli kat­ta­nut kuu­lun voi­lei­pä­pöy­tän­sä. Her­ra Jär­vi­nen saa­pui ar­mol­li­ses­ti pai­kal­le Aar­ne ja Ee­va Vil­jan­maan kans­sa – ja lop­pu on his­to­ri­aa.

Jou­lu se on Jär­vi­sel­lä­kin, kuu­lui ot­sik­ko. Tänä lem­mik­ki­so­me­ai­ka­na on eh­kä vai­kea ym­mär­tää, mi­ten äl­lis­tyt­tä­vä vai­ku­tus Her­ra Jär­vi­sen jou­lu­ju­tul­la tuol­loin oli.

Jut­tu oli lu­et­tu myös Hel­sin­gis­sä. Al­ku­vuo­des­ta sain pu­he­lun Ai­vi ja Mat­ti Siré­nil­tä. He ha­lu­si­vat ju­tun kir­joit­ta­jan Ka­le­laan op­paak­si.

Muu­toin olem­me Her­ra Jär­vi­sen kans­sa sitä miel­tä, et­tä en­nen Hel­ve­tin kal­li­ot kaa­tu­vat kuin Ruo­ve­si-leh­ti.

Vil­pit­tö­mät on­nit­te­lu­ni te­ki­jöil­le ja lu­ki­joil­le.

Mai­ja Myl­ly­kan­gas
pää­toi­mit­ta­ja 1992–96