Pit­kä­ai­kai­nen kan­sa­ne­dus­ta­ja, ope­tus­mi­nis­te­ri Juk­ka Gus­tafs­son päät­ti edus­kun­ta­työn­sä vii­me kau­teen. Vii­mei­sen vuo­den ajan hän on val­mis­tel­lut juu­ri il­mes­ty­nyt­tä kir­jaan­sa Si­vis­tyk­sen asi­a­na­ja­ja.

Se ei ole elä­mä­ker­ta, vaik­ka ai­van alus­sa Gus­tafs­son ker­too taus­tas­taan, lap­suu­des­ta ja nuo­ruu­des­ta.

Kir­ja on yh­teen­ve­to Gus­tafs­so­nin yh­teis­kun­ta­po­liit­ti­ses­ta ajat­te­lus­ta ja ku­vaus sen to­teu­tu­mi­ses­ta po­liit­ti­ses­sa työs­sä kan­sa­ne­dus­ta­ja­na ja vai­kut­ta­ja­na, tie­to­kir­ja ja ha­ku­te­os lä­hi­vuo­si­kym­me­nien kou­lu­tus- ja kult­tuu­ri­po­li­tii­kas­ta.

Gus­tafs­son ku­vaa elä­väs­ti ja yk­si­tyis­koh­tai­ses­ti työ­tä edus­kun­nas­sa. Ha­ku­te­ok­se­na kir­ja käy sii­nä, jos kiin­nos­tuk­sen koh­tee­na on am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lu­jen pe­rus­ta­mi­nen, ai­kuis­kou­lu­tuk­sen ke­hit­tä­mi­nen tai 1990-lu­vun lama tai op­pi­vel­vol­li­suu­den laa­jen­ta­mi­nen 18 ikä­vuo­teen. Sa­pat­ti­va­paan ide­as­ta syn­tyy vuo­rot­te­lu­va­paa­jär­jes­tel­mä, jota ”Lex Gus­tafs­so­nik­si­kin” on kut­sut­tu taus­ta­vai­kut­ta­jan­sa mu­kaan.

Hen­ki­lö­koh­tai­sen kas­vun ai­nek­set ri­po­tel­laan jouk­koon rie­muk­kaan omin­ta­kei­ses­ti. Kir­jan si­vul­ta löy­tyy niin mum­mon man­sik­ka­hil­lon maku, rak­kaim­mat ru­no­sä­keet, kuin hai­keus ys­tä­vien me­net­tä­mi­seen

Kult­tuu­ri kul­kee mu­ka­na lap­suu­den te­at­te­ri­ko­ke­muk­set, mu­sii­kin mer­ki­tys, kir­jat (Esi­mer­kik­si vii­si kir­jaa, jot­ka toi­von suo­ma­lais­ten lu­ke­van: Ei­no Lei­no, John Stein­beck, Mika Wal­ta­ri, Väi­nö Lin­na ja Tsin­giz Ait­ma­tov, ker­too Gus­tafs­son).

Kir­jan hen­ki­lö­gal­le­ria on vai­kut­ta­va: Gus­tafs­so­nin ajat­te­lun pe­rus­tan fi­lo­so­fit, opis­ke­lun ja hen­ki­lö­koh­tai­sen elä­män ih­mi­set, po­lii­tik­ko­kol­le­gat. Lai­nauk­sia on niin ru­noi­li­joil­ta, tut­ki­joil­ta kuin fi­lo­so­feil­ta­kin.

Mai­nit­se­mat­ta ei jää suu­ri rak­kaus jal­ka­pal­lo ja sen rei­lun pe­lin Fair Play ar­vot, jota Gus­tafs­son Pal­lo­lii­ton va­ra­pu­heen­joh­ta­ja­na oli Pert­ti Ala­jan kans­sa luo­mas­sa.

Mu­ri­kas­sa ol­tiin ajan her­mol­la.

Kol­ma­so­sa kir­jan si­vuis­ta kuva taus­taa, sitä, mi­ten Gus­tafs­so­nin oma opin­pol­ku kul­ki Pan­si­on Lai­va­te­ol­li­suu­den te­la­kal­ta Kil­ja­van kan­san­kor­ke­a­kou­luun ja Tam­pe­reen yli­o­pis­toon.

Yk­si kas­vun paik­ka oli Me­tal­li­työ­vä­en lii­ton Mu­rik­ka-opis­to Teis­kos­sa, jon­ka vai­heis­sa hän on ol­lut mu­ka­na sen pe­rus­ta­mi­ses­ta läh­tien. Nuo­ri Gus­tafs­son va­lit­tiin Mu­rik­ka-opis­ton reh­to­rik­si.

Teh­tä­vä oli yh­teis­kun­nal­li­ses­ti mer­kit­tä­vä, ydi­na­si­at liit­tyi­vät kou­lu­tuk­sen ke­hit­tä­mi­seen ja laa­jen­ta­mi­seen, taus­tal­la täs­sä­kin laa­ja si­vis­tys­kä­si­tys.

Mu­ri­kas­sa ol­tiin ajan her­mol­la: kurs­si­va­li­koi­maan kuu­li ta­lous­tie­don, kult­tuu­ri­toi­min­nan ja kan­sain­vä­li­sen po­li­tii­kan ai­hei­ta.

– Ja jo vuon­na 1982 tie­to­tek­nii­kan­kurs­sit.

Edis­tyk­sel­lis­tä oli myös se, et­tä ay-kurs­se­ja jär­jes­tet­tiin per­heil­le.

– Mi­nul­le Mu­rik­ka oli elä­män kor­ke­a­kou­lu, sa­noo Gus­tafs­son.

Nä­kö­a­la­pai­kal­la kou­lu­tuk­seen Gus­tafs­son oli­kin, hän on edus­kun­nan si­vis­tys­va­li­o­kun­nan pit­kä­ai­kai­sin jä­sen.

Edus­kun­taan Gus­tafs­son va­lit­tiin en­si ker­taa vuon­na 1986. Ope­tus­mi­nis­te­ri­nä hän toi­mi Jyr­ki Ka­tai­sen hal­li­tuk­ses­sa vuo­si­na 2011­–2013.

Nä­kö­a­la­pai­kal­la kou­lu­tuk­seen Gus­tafs­son oli­kin, hän on edus­kun­nan si­vis­tys­va­li­o­kun­nan pit­kä­ai­kai­sin jä­sen.

Po­liit­ti­sen ar­jen rat­kai­sut syn­ty­vät sy­väl­li­ses­tä nä­ke­myk­ses­tä ih­mi­ses­tä, jon­ka kas­vun yti­mes­sä on si­vis­tys. Ei kou­lu­jär­jes­tel­män tuo­tok­se­na tai tuot­ta­va­na yk­sik­kö­nä. Jo­kai­sel­la on oi­keus op­piin ja sii­nä on myös on­nel­li­sen elä­män avain.

Gus­tafs­son päät­tää kir­jan­sa lai­nauk­seen ihai­le­man­sa si­vis­tys­po­lii­ti­kon Väi­nö Voi­on­maal­ta: ”Opin, va­lis­tuk­sen ja aat­tei­den maa­il­mas­sa val­lit­see ikui­nen nuo­ruus ja ke­vät.”

Jukka Gustafsson: Sivistyksen asianajaja Into, 2024.

Kir­joit­ta­mi­nen tuli uniin

Kir­jan kir­joit­ta­mi­nen oli Juk­ka Gus­tafs­so­nil­le mie­len­kiin­toi­nen pro­ses­si kah­des­sa mie­les­sä.

– Kun ra­ja­sin si­säl­lön si­vis­tyk­sen au­rin­gon­var­jon al­le, se mer­kit­si sitä, et­tä kun suu­ri osa po­liit­tis-yh­teis­kun­nal­li­ses­ta työs­tä­ni on ol­lut muu­ta, niin se jäi kir­jas­ta pois. Tätä tus­kai­lin ja poh­dis­ke­lin. Kui­ten­kin olen on­nel­li­nen ja tyy­ty­väi­nen, et­tä tein tä­män ra­jauk­sen.

Toi­nen asia on si­vis­tyk­sen mer­ki­tyk­sen ko­ros­tu­mi­nen juu­ri nyt, täs­sä ajas­sa.

– Ajan­koh­tai­nen ai­he. Mo­nen fi­lo­so­fin mu­kaan val­heel­li­suu­den ai­kaa on elet­ty 10–15 vuot­ta. Ai­na­han epä­re­hel­li­syyt­tä on ol­lut, mut­ta nyt se on saa­nut uu­sia muo­to­ja. Enää ei po­li­tii­kas­sa py­ri­tä to­tuu­teen tai to­den pu­hu­mi­seen.

Gus­tafs­son sa­noo, et­tä suun­ni­tel­ma kir­jas­ta on ol­lut kir­kas alus­ta saak­ka.

– Kun tein en­sim­mäi­sen työ­suun­ni­tel­man ja si­säl­lys­lu­et­te­lon, niin jän­nä on ol­lut se, et­tä 80 pro­sent­tia sii­tä piti ku­tin­sa. Pää­koh­dat säi­lyi­vät kir­jas­sa, eli pe­ru­sa­ja­tus­työs­sä on­nis­tuin.

Kai­ken kes­ki­ös­sä on siis si­vis­tys, jos­sa on Gus­tafs­so­nin kä­si­tyk­sen mu­kaan ky­sy­mys ai­na tie­tyn­lai­ses­ta ar­vo­poh­jas­ta.

– It­sel­le­ni tär­kei­tä ovat työ­vä­en­liik­keen va­sem­mis­to­lai­set ar­vot, mut­ta myös ylei­set ku­ten va­pau­den kun­ni­oi­tus, yh­teis­vas­tuu ja so­li­daa­ri­suus. Ha­lu­an si­toa si­vis­tys­kä­sit­tee­seen teot ja toi­min­nan. Si­vis­tyk­ses­tä ei voi pu­hua vain sa­no­jen ja kä­sit­tei­den kaut­ta.

Hän viit­taa Mart­ti Lindq­vis­tin aja­tuk­seen sii­tä, et­tä hyvä elä­mä ylit­tää hen­ki­lö­koh­tai­sen on­nen ta­voit­te­lun ra­jat.

It­sel­le­ni tär­kei­tä ovat työ­vä­en­liik­keen va­sem­mis­to­lai­set ar­vot, mut­ta myös ylei­set ku­ten va­pau­den kun­ni­oi­tus, yh­teis­vas­tuu ja so­li­daa­ri­suus.

Kir­jas­sa ei vain se­los­te­ta asi­oi­den kul­kua, vaan Gus­tafs­son on ha­lun­nut saa­da sy­väl­li­syyt­tä.

– Eep­pi­syyt­tä­kin, yh­teis­kun­nan isom­pia lin­jo­ja. Sen ta­kia kä­sit­te­len 90-lu­vun la­maa ai­ka sy­väl­li­ses­ti­kin. Joku oli­si voi­nut jät­tää sen pois, mut­ta la­man ai­kai­sen yh­teis­kun­ta­po­li­tii­kan jäl­kiä jäi niin kult­tuu­rie­lä­mään kuin las­ten kas­vu­e­del­ly­tyk­siin. Sil­loin maas­sa oli hen­ki­nen hätä suu­ri: 400 000 työ­tön­tä ja ter­vei­tä yri­tyk­siä meni nu­rin tu­han­sit­tain.

Kir­jan läh­tee­nä ei­vät ole päi­vä­kir­jat, sel­lai­sia Gus­tafs­so­nil­la ei ol­lut.

Hän on käyt­tä­nyt edus­kun­nas­sa pal­jon pu­heen­vuo­ro­ja ja lu­ke­nut kou­lu-uu­dis­tuk­sis­ta ker­to­es­saan myös mui­den kir­joit­ta­mia kir­jo­ja, esi­mer­kik­si kans­li­a­pääl­lik­kö Num­mi­sen.

– Käy­nyt suo­ma­lai­sen si­vis­tyk­sen his­to­ri­aa sil­tä osin läpi, sy­ven­tä­nyt ja tuo­nut nä­kö­kul­mia esi­mer­kik­si am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lu­jär­jes­tel­män uu­dis­ta­mi­ses­sa, jos­ta käy­tiin kova kes­kus­te­lu niin val­mis­te­lus­sa kuin edus­kun­ta­kä­sit­te­lys­sä.

Jat­koa kir­jal­le Gus­tafs­son ei heti lu­paa.

– Täl­lä het­kel­lä en osaa sa­noa, olen tyh­jen­tä­nyt it­se­ni täl­tä osin. Ve­de­tään hen­keä, var­maan vai­mo­ni­kin on sa­maa miel­tä.

Kir­joit­ta­mi­nen on ol­lut in­ten­sii­vi­nen ko­ke­mus, se tu­lee uniin ja muok­kaa päi­vä­ryt­miä.

– Jos kir­joi­tan, niin var­mas­ti es­see­tyyp­pi­ses­ti. Olen esi­mer­kik­si 36 vuo­den ai­ka­na teh­nyt tu­han­sia ju­na­mat­ko­ja ja ta­van­nut mie­len­kiin­toi­sia ih­mi­siä: jul­ki­suu­den hen­ki­löi­tä, lau­la­jia, soit­ta­jia, yri­tys­joh­ta­jia, ta­val­li­sia ih­mi­siä, jot­ka ovat tul­leet jut­te­le­maan. Sii­tä voi­si saa­da hy­vän kir­jan. On tie­tys­ti va­ka­via po­li­tii­kan asi­oi­ta, jot­ka ovat jää­neet jul­ki­suu­del­ta pii­loon.

Jut­tu jul­kais­tu en­sim­mäi­sen ker­ran Teis­ko-Ai­to­lah­ti-leh­des­sä 19.9. Teis­ko-Ai­to­lah­ti leh­teä jul­kai­see Ruo­ve­den Sa­no­ma­leh­ti Oy.