Ruoveden Asunnot on purkamassa vuonna 1981 rakennetun, 14 asunnon Kanervatie 1:n kerrostalon. Sen purkamisesta tehtiin päätös jo viime vuonna.
Terhi Kääriäinen
Kanervatie 1:n kerrostalon purku alkaa ensi viikolla
Vuokra-asunnot
Ruoveden Asunnot valmistautuu kahden kerrostalonsa purkamiseen. Kerrostalo osoitteessa Kanervatie 1 puretaan elo-syyskuun aikana. Se on ollut tyhjillään jo viime syksystä alkaen.
Ruovedentie 29:n kerrostalon purkuun on haettu purkuavustusta. Talossa asutaan vielä.
Ruoveden Asuntojen toimitusjohtaja Marjukka Latva-Laturin mukaan Kanervatien talon purku-urakoitsijaksi on valittu Purkupiha. Tarkkaa purkamisen aloituspäivää ei kuitenkaan vielä ole tiedossa.
– Tällä tietoa ensi viikolla. Purku alkaa aina sisäpurku- ja haitta-ainetöillä, eikä purkamisen alkua välttämättä helposti huomaa, Latva-Laturi sanoo.
– Purkamisesta saattaa tulla ajoittaista meluhaittaa lähiympäristölle, mutta purkaminen tapahtuu päiväaikaan. Kohteen työmaan ympärille tulee työmaa-aita ja siinä on kyltti, jossa on urakoitsijan yhteystiedot. Jos tulee jotain, niin heihin voi olla yhteydessä.
Purkamisen pitäisi olla ohi viimeistään lokakuussa, todennäköisesti aikaisemminkin.
Purkamisesta saattaa tulla ajoittaista meluhaittaa lähiympäristölle.
Ruoveden Asunnot sai Valtion tukeman asuntorakentamisen keskukselta (Varke) 70 % purkuavustusta Kanervatie 1:n purkamiseen. Purun kokonaiskustannukseksi Latva-Laturi kertoo noin 100 000 euroa.
Onko Kanervatien tontille uusia suunnitelmia?
– Jatkosuunnitelmia ei ole.
Ruovedentien 29:n kerrostalon purkulupahakemuksen lisäksi kohteeseen on haettu Varken purkuavustusta.
– Kun sieltä saadaan päätös, niin sitten lähdetään miettimään talon purkamista.
Tavoite on kuitenkin saada kerrostalo tyhjäksi ennen lämmityskauden alkua. Asukkaille etsitään korvaavat asunnot.
Ruovedentien tontille suunnitellaan uutta hirsirakenteista kerrostaloa. Sen suunnitelmat ovat jo pitkällä, mutta rahoituskuviot ja muut suunnitelmat tarkentuvat syksyn aikana.
Ruovedentien tontille suunnitellaan uutta hirsirakenteista kerrostaloa.
Ruoveden Asuntojen tavoitteena on jatkaa asuntokantansa tiivistämistä.
– Tällä tiivistämisellä me ollaan saatu aikaan se, että käyttöaste on aika hyvä.
Vuokra-asuntojen käyttöaste on tällä hetkellä 92 %.
Ruovedellä kysyntää on etenkin pienemmistä asunnoista. Niitä tarvitaan muun muassa lukio-opiskelijoille.
Marjukka Latva-Laturin mukaan kaikille tänä syksynä opiskelemaan tuleville on pystytty järjestämään asunto.
– Se on ollut meillä myös lupaus, että me se järjestetään.



