Ee­va-Kai­sa Pa­lo­vii­ta on tut­tu näky Ruo­ve­den seu­ra­kun­nas­sa. Al­ku­jaan hän tuli kirk­ko-op­paak­si vuon­na 1995, ja sa­maa työ­tä jat­kui nel­jä­nä ke­sä­nä. Avai­met kirk­koon­kin hä­nel­lä on ol­lut vii­mei­set 25 vuot­ta, mut­ta vii­me vii­kol­la ne oli ai­ka pa­laut­taa. Pa­lo­vii­ta on ot­ta­nut vas­taan kant­to­rin työ­pes­tin Mänt­tä-Vilp­pu­lan seu­ra­kun­nas­ta, ja aloit­ta­nut työt siel­lä mar­ras­kuun en­sim­mäi­se­nä päi­vä­nä. Var­si­nai­nen kol­mi­vuo­ti­nen vir­ka­kau­si al­kaa vuo­den alus­sa.

Edel­tä­vis­sä teh­tä­vis­sään Ruo­ve­del­lä hän eh­ti viih­tyä noin 5,5 vuot­ta. Sitä en­nen­kin hän teki si­jai­suuk­sia paik­ka­kun­nal­la mel­kein 20 vuot­ta.

– Kant­to­rin pes­ti al­koi va­pun­päi­vä­nä vuon­na 2020. En­nen työ­suh­teen al­kua si­jais­tin vir­ka­kant­to­rei­den va­pai­ta ja lo­mia.

Sen li­säk­si Pa­lo­vii­ta on pi­tä­nyt per­he­ker­hoa ja ol­lut mu­ka­na rip­pi­kou­lu­työs­sä. Hän vas­ta­si Ruo­ve­den seu­ra­kun­nas­sa myös vies­tin­näs­tä ja tie­dot­ta­mi­ses­ta.

– Ruo­ve­si-leh­den il­moi­tuk­set, mei­dän net­ti­si­vut ja fa­ce­book, Pa­lo­vii­ta lu­et­te­lee.

Mo­ni­puo­li­sen työn­ku­van vuok­si tu­tu­tuk­si ovat tul­leet mo­ne­ni­käi­set seu­ra­kun­nan jä­se­net.

– Mu­ka­vaa­han se on ol­lut, et­tä on ol­lut mo­ni­puo­lis­ta. Hait­ta­puo­le­na on ol­lut, et­tei mi­hin­kään ole oi­kein voi­nut kes­kit­tyä kun­nol­la.

Keik­ka­palk­kai­se­na kant­to­ri­na oli­sin saa­nut tääl­lä jat­kaa.

Mo­ni­am­ma­til­li­nen toi­min­ta ja sen mah­dol­lis­ta­ma työ eri-ikäis­ten hen­ki­löi­den kans­sa kat­sot­tiin Pa­lo­vii­dan eduk­si rek­ry­toin­nin ede­tes­sä, mut­ta uu­des­sa vi­ras­saan naa­pu­ri­seu­ra­kun­nas­sa Pa­lo­vii­ta saa kes­kit­tyä ai­no­as­taan kant­to­rin töi­hin.

– Tu­lin Ruo­ve­del­le Ori­ve­del­tä, ja se oli kans­sa vain kant­to­rin työ­tä. Suu­rin piir­tein sa­man­ko­koi­nen seu­ra­kun­ta, et­tä vä­hän kuin pa­luu sii­hen.

Sen kum­mem­min Pa­lo­vii­ta ei osaa nos­taa esiin mi­tään tiet­tyä asi­aa, mikä hän­tä oli­si ha­ku­vai­hees­sa kiin­nos­ta­nut. Ai­no­as­taan töi­den te­ke­mi­nen, sil­lä hä­nen työ­suh­teen­sa oli­si joka ta­pauk­ses­sa päät­ty­nyt Ruo­ve­del­lä vuo­den lo­pus­sa.

– Ihan ko­ko­naan ei oli­si hom­mat lop­pu­neet. Keik­ka­palk­kai­se­na kant­to­ri­na oli­sin saa­nut tääl­lä jat­kaa, mut­ta työ­suh­de oli­si lop­pu­nut.

Eeva-Kaisa Paloviita on koulutukseltaan markkinoinnin ja viestinnän tradenomi. Viulua ja pianoa hän on soittanut pienestä lähtien, myöhemmin mukaan ovat tulleet myös klarinetti ja harmonikka.

Karoliina Laikio

En­nen va­lin­taa edel­si haas­tat­te­lu ja ko­e­soit­to Vilp­pu­lan kir­kos­sa. Raa­dis­sa oli jä­se­ni­nä muun mu­as­sa kirk­ko­her­ra, kap­pa­lai­nen, ta­lous­pääl­lik­kö ja kirk­ko­val­tuus­ton pu­heen­joh­ta­ja.

– Siel­lä piti esit­tää yk­si hää­mu­siik­ki, yk­si hau­ta­jais­mu­siik­ki, yk­si vir­si ja yk­si Nuo­ren seu­ra­kun­nan vei­su.

Näi­den li­säk­si yk­si vir­si il­moi­tet­tiin vas­ta pai­kan pääl­lä. Pa­lo­vii­dan yl­lä­tyk­sek­si hän sai kui­ten­kin tun­nin ai­kaa val­mis­tel­la sitä.

– Se sat­tui ole­maan mei­dän kon­fir­maa­ti­o­lau­lu, eli ei mul­le mi­kään ko­vin vie­ras vir­si, Pa­lo­vii­ta ker­too.

On­nis­tu­neen ko­e­soi­ton li­säk­si va­lin­ta­ryh­mään teki vai­ku­tuk­sen Pa­lo­vii­dan ja­lat maas­sa -ote, min­kä li­säk­si usei­den soit­ti­mien soit­ta­mi­sen osaa­mi­nen las­ket­tiin eduk­si.

– Viu­lu­han mul­la on ol­lut pää­inst­ru­ment­ti, olen aloit­ta­nut 7-vuo­ti­aa­na. Pi­a­noa olen soit­ta­nut niin kau­an kuin muis­tan. Yli 40-vuo­ti­aa­na olen suo­rit­ta­nut kla­ri­ne­tis­ta mu­siik­ki­kou­lun pe­ru­sop­pi­mää­rän ja nyt saan to­dis­tuk­sen myös har­mo­ni­kas­ta.

Ei täs­tä va­paa­päi­vi­nä­kään oi­kein vält­tä­mät­tä ir­ti pää­se.

Seu­ra­kun­nan hen­gel­li­sen työn te­ki­jä­nä Pa­lo­vii­dan työ­a­jat työ­a­jat­to­ma­na työn­te­ki­jä­nä jat­ku­vat sa­man­kal­tai­si­na.

– Työ­päi­vät on työ­päi­viä, va­paa­päi­vät on va­paa­päi­viä. Vä­lil­lä voi ol­la aa­mul­la, päi­väl­lä ja il­lal­la tai voi ol­la sel­lai­nen päi­vä, et­tä ka­len­te­ris­sa ei ole niin sa­no­tus­ti mi­tään – se on tosi vaih­te­le­vaa.

Tä­män li­säk­si ta­pah­tuu myös suun­nit­te­le­mat­to­mia koh­taa­mi­sia.

– Koko ikä­ni olen tääl­lä asu­nut, niin kaik­ki tun­tee. Jos­kus kyl­lä ju­tel­laan työ­a­si­ois­ta­kin.

Pa­lo­vii­ta pi­tää­kin hen­gel­lis­tä seu­ra­kun­ta­työ­tä elä­män­ta­pa­na.

– Ei täs­tä va­paa­päi­vi­nä­kään oi­kein vält­tä­mät­tä ir­ti pää­se.

Toi­vee­na on tul­la hy­vin ih­mis­ten kans­sa toi­meen.

Par­haak­si asi­ak­si työs­sään Pa­lo­vii­ta nos­taa ih­mi­set, joi­ta hän ta­paa työn ohel­la. Ih­mis­ten kans­sa hä­nen on ol­lut myös help­po Ruo­ve­den seu­ra­kun­nas­sa teh­dä töi­tä.

– Sit­ten taas on se ras­kaus­kin, kun tut­tu­ja ih­mi­siä siu­na­taan ja hau­da­taan.

Mänt­tä-Vilp­pu­las­sa moni asia on vie­lä uut­ta, vaik­ka Pa­lo­vii­ta oli­kin ta­van­nut­kin jo osan seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jöis­tä ai­kai­sem­min.

– Toi­vee­na on tul­la hy­vin ih­mis­ten kans­sa toi­meen.

Työt­kään ei­vät seu­ra­kun­nas­ta jou­lun al­la lopu, sil­lä Pa­lo­vii­ta toi­mii mar­ras­kuun puo­li­vä­lis­tä vuo­den lop­puun ai­no­a­na vi­ras­sa ole­va­na kant­to­ri­na.