Susu ja Juha Sun­ti­lan lam­mas­kat­ras on ke­sän saa­nut lai­dun­taa va­paa­na Te­rä­lah­den Lop­pis­jär­ven­tien var­rel­la. Sen ver­ran ne ovat ke­säs­tä in­nos­tu­neet, et­tä kah­den lam­paan saa­mi­nen si­sä­ti­loi­hin ke­rit­se­mis­tä var­ten oli oi­kein päi­vä­työ.

– Pi­täi­si ol­la pai­men­koi­ra, nau­rah­taa Juha.

Sel­lais­ta Sun­ti­loil­la ei kui­ten­kaan ole, jo­ten lam­pai­den pe­räs­sä on juos­ta­va it­se.

Ke­rit­se­mis­tä odot­ta­vat pik­ku­kar­si­nas­sa kak­si suo­men­lam­mas­ta. Susu on lu­van­nut näyt­tää, mi­ten ke­rin­tä is­tut­ta­mal­la ta­pah­tuu.

Nel­jä vuot­ta sit­ten maal­le muut­ta­nut pa­ris­kun­ta asui ai­em­min ker­ros­ta­los­sa Tam­pe­reel­la. Maal­le muut­ta­mi­nen ja he­vo­set oli­vat ol­leet haa­vee­na työs­sään lop­puun­pa­la­mi­sen ko­ke­neen Su­sun mie­les­sä jo kau­an. Juha ker­too, et­tä ko­ro­nan myö­tä työt siir­tyi­vät ko­ko­naan etä­teh­tä­vik­si, jo­ten haa­veen to­teut­ta­mi­nen oli oi­ke­as­ti­kin mah­dol­lis­ta.

En­sin pa­ris­kun­ta oli muut­ta­mas­sa Päl­kä­neel­le, mut­ta lo­pul­ta kau­pat teh­tiin ti­las­ta Te­rä­lah­des­sa.

Lammas on kerittäessä istuvassa asennossa.

Sirkku Somero

Tal­li ja he­vo­set oli­vat Su­sul­le tär­kei­tä. Jo lap­se­na hän oli he­vos­tyt­tö, mut­ta rat­sas­ta­mi­nen ei ol­lut kos­kaan mah­dol­lis­ta. Hän päät­ti ope­tel­la tai­don ai­kui­se­na.

Lam­paat puo­les­taan tu­li­vat ti­lal­le sat­tu­man kaut­ta ja vä­hän va­hin­gos­sa.

– Työ­ka­ve­ri­ni isäl­lä oli ne­li­sen­kym­men­tä lam­mas­ta. Kun hän yl­lät­tä­en kuo­li, lam­paat piti myy­dä. Työ­ka­ve­ri­ni päi­vit­te­li, et­tä van­him­pia ei ku­kaan ha­lua. Sa­noin sit­ten, et­tä meil­le vaan, sa­noo Susu.

Nyt lam­pai­ta on 13, osa tä­män­vuo­ti­sia ka­rit­soi­ta.

Lam­paat pi­tää ke­ri­tä kak­si ker­taa vuo­des­sa, ke­väi­sin ja syk­syi­sin. Vuo­si sit­ten Susu kävi Ke­rit­si­jät ry:n kurs­sil­le, jos­sa ope­tet­tiin sy­lis­sä ke­rit­se­mis­tä. En­sim­mäi­se­nä hän ke­rit­si täl­lä tyy­lil­lä omat lam­paat vii­me ke­vää­nä, mut­ta on nyt­te­min ke­rin­nyt mui­den­kin lam­pai­ta.

– Opet­te­lua tämä on vie­lä, hän sa­noo.

Am­mat­ti­ke­rit­si­jät pys­ty­vät ke­rit­se­mään jopa 100 lam­mas­ta päi­väs­sä, mut­ta Su­sul­le kah­dek­san on mak­si­mi.

Keritsemisen jälkeen myös sorkat huolletaan.

Sirkku Somero

Lam­mas saa­daan kah­teen pek­kaan ke­rit­se­mis­pai­kal­le. Su­sul­la on vyö­tä­röl­le kiin­ni­tet­tä­vä la­dat­ta­va ke­rit­sin­lai­te val­mii­na.

Lam­paan kaa­ta­mi­nen on oma tai­to­la­jin­sa, sii­hen­kin on eri­lai­sia tek­nii­koi­ta. Ke­rit­se­mi­sen aluk­si lam­mas on ke­rit­si­jän jal­ko­jen vä­lis­sä ikään kuin is­tu­al­laan. Ke­rit­se­mi­nen al­kaa ma­ha­vil­lois­ta, päät­tyy sel­kään. Ta­voit­tee­na on saa­da lei­ka­ta vil­la yh­del­lä pit­käl­lä ve­dol­la.

Vii­mei­sek­si jo lam­paan ol­les­sa ja­loil­laan vii­meis­tel­lään jäl­jel­le jää­neet tup­sut, mi­kä­li sel­lai­sia on nä­ky­vis­sä.

Susu on aina haaveillut hevosista, nyt hänellä on siihen mahdollisuus. Lulu tuli katsomaan, mitä tallilla tapahtuu.

Sirkku Somero

Juha Suntila tekee suurimmaksi osaksi etätöitä kotoa käsin.

Sirkku Somero

Ke­rit­ty lam­mas on silk­ki­sen ja eh­kä alas­to­man nä­köi­nen. Ke­rit­se­mi­nen te­kee sil­le kui­ten­kin hy­vää: sil­lä on vai­ku­tuk­sia sekä fy­si­o­lo­gi­aan et­tä lam­paan mie­leen. Ai­neen­vaih­dun­ta pi­ris­tyy, uu­het tu­le­vat pa­rem­min kii­maan ja ruo­ka­ha­lu­kin kas­vaa.

Lam­pai­den ke­rit­se­mi­ses­tä sää­de­tään myös eläin­suo­je­lu­lais­sa, se on teh­tä­vä vä­hin­tään ker­ran vuo­des­sa.

Pian edessä on lampaiden siirtäminen talveksi sisälle.

Sirkku Somero

Vil­laa yh­des­tä lam­paas­ta tu­lee muu­ta­man ki­lon ver­ran. Sun­ti­lat ei­vät ole sil­le vie­lä mi­hin­kään myy­neet tai käyt­tä­neet.

– Kun aloi­tin, niin oli vä­hän ro­mant­ti­nen aja­tus, et­tä opet­te­len vie­lä keh­rää­mään­kin. Sen ver­ran olen ko­keil­lut, et­tä to­te­sin, et­tä ei ole mi­nun jut­tu­ni, sa­noo Susu.

– Vil­laa on men­nyt met­sän­vil­je­li­jöil­le, jot­ka lait­ta­vat sitä tai­mi­koi­hin. Ei kuu­lem­ma hir­vet syö, sa­noo Juha.