Anu­rag Leh­to­nen pak­kaa al­ku­ke­säs­tä Ruo­ve­del­lä au­toon­sa vaat­teet, keit­ti­ö­va­rus­teet, ma­kuu­pus­sin, vas­koo­lit, kir­veen ja la­pi­on. Mu­kaan tu­lee tie­to­ko­ne, kir­jo­ja ja pys­ty­kor­va Mira. Edes­sä on jo­ka­ke­säi­nen keik­ka Pal­siin kul­lan­huuh­don­ta­val­tauk­sel­le.

Pitkäaikainen kaivuukaveri pystykorvien mustalammas Mira.

Anurag Lehtonen

Lä­hei­set ky­se­le­vät ke­väi­sin, et­tä "ek­kais­sää ny läh­re", mut­ta ny­kyi­sin per­he jo tie­tää, et­tä men­tä­vä on.

Ai­kai­sem­min ky­sel­tiin vie­lä "pär­jääk­sää si­äl­lä".

– Mut­ta ei sii­nä au­ta nur­ku­mi­nen, sa­noo Anu­rag.

Pär­jät­ty on, sil­lä Lap­pi on kut­su­nut jo 33 vuo­den ajan. En­sim­mäi­sen ker­ran Anu­rag lif­ta­si sin­ne mie­hen pe­räs­sä vuon­na 1993. Os­viit­ta­na oli Va­san­til­ta ko­tiin Pis­pa­laan jää­nyt pa­pe­ri­lap­pu, jo­hon oli piir­ret­ty sum­mit­tai­nen kart­ta val­taus­pai­kal­le.

Mat­ka muut­ti Anu­ra­gin elä­män suun­nan: tuos­ta mie­hes­tä ja kul­lan­kai­va­jien elä­män­ta­vas­ta tuli koh­ta­lo.

Luonto tarjoaa loputtomasti uusia yllätyksiä.

Anurag Lehtonen

Mik­si pa­laat? 

– Sitä en ole pys­ty­nyt rat­kai­se­maan. Olen tut­ki­nut nais­kul­lan­kai­va­jien vas­tauk­sia ja löy­tä­nyt kol­me syy­tä: kul­ta, luon­to ja yh­tei­sö, vas­ta Anu­rag.

Pal­sis­sa naa­pu­rit ovat lä­hel­lä. Pi­de­tään lät­ty­kes­te­jä, päi­vi­te­tään kul­ta­saa­liit, ai­na löy­tyy jut­tu­ka­ve­ri. Oleel­lis­ta on myös naa­pu­ri­a­pu, kaik­kea ei tar­vit­se it­se osa­ta.

– Tu­lee sem­moi­sia tenk­ka­poi­ta. Kun it­sel­tä al­koi tra­kaan kol­men tuu­man pump­pu, me­nin naa­pu­riin ja pyy­sin, et­tä voit­ko tul­la aut­ta­maan.

Val­tauk­sil­la Anu­ra­gil­ta ky­sy­tään apua asi­ois­sa, jois­sa tar­vi­taan kir­jal­lis­ta osaa­mis­ta. Myös tal­koi­ta hän on hyvä jär­jes­tä­mään.

– Vii­me vuon­na So­ta­jo­en­tie oli yh­des­tä pai­kas­ta huo­nos­sa kun­nos­sa, oli iso kivi pys­tys­sä ei­kä sii­tä pää­seet erä­ret­kei­li­jät ei­vät­kä kul­lan­kai­va­jat. Jär­jes­tin tie­tal­koot, saa­tiin kivi pois ja maa­ta pääl­le.

Iiris ja Elli Anuragin (keskellä) rännitysopissa.

Päivi Käkelä

Lap­piin ve­tää myös luon­to.

– Sen kans­sa so­vus­sa pi­tää pys­tyä elä­mään, sa­noo Anu­rag.

Vaik­ka ko­ke­mus­ta jo on, yl­lä­tyk­siä tu­lee joka päi­vä.

– Yh­te­nä aa­mu­na he­rä­sin kau­he­aan rys­kee­seen, mie­tin, et­tä on­ko kar­hu tul­lut ko­lis­te­le­maan käm­pän reu­naa. Se oli­kin pik­kui­nen jä­nis, joka meni tur­vaan ja tä­ri­si käm­pän lat­ti­an al­la. Män­nyn­lat­vas­ta läh­ti pie­ka­na tai hauk­ka, en ke­rin­nyt nä­ke­mään, ker­too Anu­rag.

Kar­hu­ja hän ei ole kos­kaan näh­nyt, vaik­ka to­den­nä­köi­ses­ti nii­tä lä­hi­suol­la on liik­ku­nut. Lä­his­töl­lä on am­mut­tu­kin yk­si.

– Kai ne­kin tuol­ta kurk­kii, mut­ta minä en nii­tä näe.

Mikä on suu­rin löy­tö­si?

– Se pai­naa 75 ki­loa ja sil­lä on ih­mi­sen nimi.

Va­sant, avi­o­mies, jon­ka sai­rau­del­le me­ne­tet­ty­ään Anu­rag on jat­ka­nut kul­lan­kai­vuu­ta yk­sin.

Ny­ky­ään apu­mie­he­nä val­tauk­sel­la on serk­ku Sami.

Kun kul­ta­saa­liis­ta kui­ten­kin ai­na ti­va­taan, Anu­rag on kek­si­nyt va­ki­o­vas­tauk­sen: al­le kilo ke­säs­sä. Mi­ten pal­jon al­le, se jää kuu­li­jan ar­vat­ta­vak­si.

– En ole löy­tä­nyt suu­ria möt­kä­lei­tä, 5 gram­ma­nen hip­pu on suu­rin. Se on mul­la edel­leen.

Mut­ta suu­rin löy­tö, se 75-ki­loi­nen Va­sant, kul­kee jo­kai­sen au­rin­gon­las­kun het­kes­sä Jääs­ke­läi­sen suol­la.