Kurun Kiinteistöpalvelu on toiminut osakeyhtiönä 30 vuotta, ja ensi vuonna yrityksen toiminnan alkamisesta tulee kuluneeksi jo 40 vuotta. Nykyisen toimitusjohtajan Inga-Mari Lehden (vas.) mukaan Hilkka Lähdesmäki aloitti toiminnan siivouksilla, minkä vuoksi kurulaiset kyselevät ajoittain vieläkin siivousten perään. Lehden mukaan palveluiden laajentaminen siivouksiin olisi ikään kuin paluu juurille, ja siitä yrityksessä on jo hieman haaveiltukin.
Karoliina Laikio
Kurun Kiinteistöpalvelulla kaksi juhlavuotta peräkkäin
Tammikuun viimeisenä päivänä Kurun Kiinteistöpalvelu on toiminut osakeyhtiönä 30 vuoden ajan. Ensi vuonna juhlitaan myös pyöreitä, sillä yrityksen toiminnan aloittamisesta tulee kuluneeksi 40 vuotta. Toimitusjohtaja Inga-Mari Lehden mukaan se toimi sitä ennen ky:nä ja aivan aluksi Hilkka Lähdesmäen perustamana siivouksiin keskittyvänä yrityksenä.


