- Ympärillä on niin kaunista, täällä on mukava kirjoittaa, sanoo Anna-Riikka Carlson.
Karoliina Laikio
Viikon Vinha
Kymmeniä laatikoita Eeva Kilven päiväkirjoja – välillä piti tehdä salapoliisityötä
Vajaa vuosi sitten Anna-Riikka Carlson jätti työnsä WSOY:n kotimaisen kaunokirjallisuuden kustantajana ja omistautui Eeva Kilven päiväkirjoille, joita on kymmeniä laatikoita.
– Aineisto on ainutlaatuinen, sillä Kilpi kirjoitti päiväkirjoja 83 vuoden ajan. Täällä on mukanani pieni pino käsin kirjoitettuja päiväkirjoja, Carlson kertoo.
Carlson aloitti työnsä viime syyskuun alussa ja työ etenee nyt päiväkirja kerrallaan.
Yksi kouluvuosien päiväkirja vuosilta 1944–1946 on Carlsonin mukaan tosi liikuttava, sillä hän kertoo kokonaisen päiväkirjan verran ensirakkaudestaan Ykä Kinnunen -nimiseen nuoreen mieheen.
Tällä hetkellä Carlson keskittyy 1960-luvun loppuun, jonka aikana tapahtuu muun muassa avioero.
– Tekstiä on oikein vyörynyt hänestä niin, että yhden kesän aikana hän on kirjoittanut useamman päiväkirjan.
Kilven käsialaan Carlson jo ehtinyt tottua, vaikka aluksi hän oli lievästi kauhuissaan.
– Eevan käsiala on aika siisti. Joskus hän on kirjoittanut tosi väsyneenä tai sängyssä, jolloin teksti menee aika matalaksi ja kaartuu marginaalien puolelle. Olen saanut tehdä välillä aikamoista salapoliisityötä.
Aineistosta rakentuu kaksiosainen suurteos. Ensimmäinen osa ilmestyy syksyllä 2027 ja toinen osa helmikuussa 2028, kun Kilpi täyttää 100 vuotta. Ensimmäinen osa ulottuu vuoteen 1978 asti, toinen osa siitä eteenpäin.
Tykkään N-kirjaimesta.
Carlsonilla on yksi selkeä kirjoittamisrutiini.
– Jos en pääse liikkeelle ja aikaa kuluu, keitän vahvaa teetä ja luen hetken. Silloin pääsen hyvien lauseiden ja tekstin maailmaan. Pääsen myös eläytymään ajatukseen, että joku on tämänkin kirjoittanut ja tehtäväni tästä jotenkin jatkaa.
Kirjoittajalta on aina syytä kysyä kirjainkysymys: mistä kirjaimesta tykkäät?
– Tykkään N-kirjaimesta. Se jostain syystä tuntuu omalta. Ehkä se on jäänyt alitajuntaan siitä, kun tyttönimeni on Nieminen, ja toki kun etunimessäni on kaksi N-kirjainta. Sitten se on jotenkin pehmeä kirjain, kuten sanassa onni.
Yöpöydällä lepää tavallisesti monta kirjaa. Mukaan Vinhaan on pakattu Kilven teosten lisäksi, Suvi Auvisen Maailman viimeinen eläin ja Ruoveden kunniaksi Heidi Köngäksen Siivet kantapäissä.
– Mukana on myös Sinikka Vuolan ja Tommi Melenderin Romanihenkilön elämä, aivan mahtava kirja. Se on esseeteos, jossa he pohtivat henkilöhahmojen rakentamista romaneissa ja niiden merkitystä romanitaiteessa.
Aikanaan vaikutuksen tehnyt teos on ollut – kuinka ollakaan – Eeva Kilven Naisen päiväkirja.
– Se on semmoinen kirja, johon usein palaan, kun tuntuu, että olen vähän hukassa, ja josta kuitenkin löydän aina jotakin uutta.
Pelkään ihan hirveästi liikennettä.
Yksi asia, jota Carlsonista ei vielä tiedetä, liittyy autoiluun.
– Minulla ei ole ajokorttia ja pelkään ihan hirveästi liikennettä. En tiedä mistä se juontuu. En ole koskaan ollut missään vaaratilanteessa liikenteessä, mutta pahimmat painajaisetkin liittyvät siihen, että ajan autoa enkä pysty hallitsemaan sitä. Enkä voi käsittää, että joku ajaa ylinopeutta. Haluaisin, että ihmiset kohtelisivat toisiaan kauniimmin myös liikenteessä.
Residenssiaika Ruovedellä on Carlsonille monella tavalla antoisaa.
– On ollut ihan mielettömän hieno työrauha, koska se oma arki kotona helposti hajoaa monenlaisiin velvollisuuksiin.
Samaan aikaan residenssissä on muitakin kirjailijoita, joiden kanssa voi käydä kiinnostavia keskusteluita.
– Ympärillä on niin kaunista, täällä on mukava kirjoittaa. Olen siis tosi innoissani. Tämä on etuoikeutettua työtä, en lähtisi täältä millään pois.


