Va­jaa vuo­si sit­ten An­na-Riik­ka Carl­son jät­ti työn­sä WSOY:n ko­ti­mai­sen kau­no­kir­jal­li­suu­den kus­tan­ta­ja­na ja omis­tau­tui Ee­va Kil­ven päi­vä­kir­joil­le, joi­ta on kym­me­niä laa­ti­koi­ta.

– Ai­neis­to on ai­nut­laa­tui­nen, sil­lä Kil­pi kir­joit­ti päi­vä­kir­jo­ja 83 vuo­den ajan. Tääl­lä on mu­ka­na­ni pie­ni pino kä­sin kir­joi­tet­tu­ja päi­vä­kir­jo­ja, Carl­son ker­too.

Carl­son aloit­ti työn­sä vii­me syys­kuun alus­sa ja työ ete­nee nyt päi­vä­kir­ja ker­ral­laan.

Yk­si kou­lu­vuo­sien päi­vä­kir­ja vuo­sil­ta 1944–1946 on Carl­so­nin mu­kaan tosi lii­kut­ta­va, sil­lä hän ker­too ko­ko­nai­sen päi­vä­kir­jan ver­ran en­si­rak­kau­des­taan Ykä Kin­nu­nen -ni­mi­seen nuo­reen mie­heen.

Täl­lä het­kel­lä Carl­son kes­kit­tyy 1960-lu­vun lop­puun, jon­ka ai­ka­na ta­pah­tuu muun mu­as­sa avi­oe­ro.

– Teks­tiä on oi­kein vyö­ry­nyt hä­nes­tä niin, et­tä yh­den ke­sän ai­ka­na hän on kir­joit­ta­nut use­am­man päi­vä­kir­jan.

Kil­ven kä­si­a­laan Carl­son jo eh­ti­nyt tot­tua, vaik­ka aluk­si hän oli lie­väs­ti kau­huis­saan.

– Ee­van kä­si­a­la on ai­ka siis­ti. Jos­kus hän on kir­joit­ta­nut tosi vä­sy­nee­nä tai sän­gys­sä, jol­loin teks­ti me­nee ai­ka ma­ta­lak­si ja kaar­tuu mar­gi­naa­lien puo­lel­le. Olen saa­nut teh­dä vä­lil­lä ai­ka­mois­ta sa­la­po­lii­si­työ­tä.

Ai­neis­tos­ta ra­ken­tuu kak­si­o­sai­nen suur­te­os. En­sim­mäi­nen osa il­mes­tyy syk­syl­lä 2027 ja toi­nen osa hel­mi­kuus­sa 2028, kun Kil­pi täyt­tää 100 vuot­ta. En­sim­mäi­nen osa ulot­tuu vuo­teen 1978 as­ti, toi­nen osa sii­tä eteen­päin.

Tyk­kään N-kir­jai­mes­ta.

Carl­so­nil­la on yk­si sel­keä kir­joit­ta­mis­ru­tii­ni.

– Jos en pää­se liik­keel­le ja ai­kaa ku­luu, kei­tän vah­vaa tee­tä ja luen het­ken. Sil­loin pää­sen hy­vien lau­sei­den ja teks­tin maa­il­maan. Pää­sen myös eläy­ty­mään aja­tuk­seen, et­tä joku on tä­män­kin kir­joit­ta­nut ja teh­tä­vä­ni täs­tä jo­ten­kin jat­kaa.

Kir­joit­ta­jal­ta on ai­na syy­tä ky­syä kir­jain­ky­sy­mys: mis­tä kir­jai­mes­ta tyk­käät?

– Tyk­kään N-kir­jai­mes­ta. Se jos­tain syys­tä tun­tuu omal­ta. Eh­kä se on jää­nyt ali­ta­jun­taan sii­tä, kun tyt­tö­ni­me­ni on Nie­mi­nen, ja toki kun etu­ni­mes­sä­ni on kak­si N-kir­jain­ta. Sit­ten se on jo­ten­kin peh­meä kir­jain, ku­ten sa­nas­sa on­ni.

Yö­pöy­däl­lä le­pää ta­val­li­ses­ti mon­ta kir­jaa. Mu­kaan Vin­haan on pa­kat­tu Kil­ven te­os­ten li­säk­si, Suvi Au­vi­sen Maa­il­man vii­mei­nen eläin ja Ruo­ve­den kun­ni­ak­si Hei­di Kön­gäk­sen Sii­vet kan­ta­päis­sä.

– Mu­ka­na on myös Si­nik­ka Vuo­lan ja Tom­mi Me­len­de­rin Ro­ma­ni­hen­ki­lön elä­mä, ai­van mah­ta­va kir­ja. Se on es­see­te­os, jos­sa he poh­ti­vat hen­ki­lö­hah­mo­jen ra­ken­ta­mis­ta ro­ma­neis­sa ja nii­den mer­ki­tys­tä ro­ma­ni­tai­tees­sa.

Ai­ka­naan vai­ku­tuk­sen teh­nyt teos on ol­lut – kuin­ka ol­la­kaan – Ee­va Kil­ven Nai­sen päi­vä­kir­ja.

– Se on sem­moi­nen kir­ja, jo­hon usein pa­laan, kun tun­tuu, et­tä olen vä­hän hu­kas­sa, ja jos­ta kui­ten­kin löy­dän ai­na jo­ta­kin uut­ta.

Pel­kään ihan hir­ve­äs­ti lii­ken­net­tä.

Yk­si asia, jota Carl­so­nis­ta ei vie­lä tie­de­tä, liit­tyy au­toi­luun.

– Mi­nul­la ei ole ajo­kort­tia ja pel­kään ihan hir­ve­äs­ti lii­ken­net­tä. En tie­dä mis­tä se juon­tuu. En ole kos­kaan ol­lut mis­sään vaa­ra­ti­lan­tees­sa lii­ken­tees­sä, mut­ta pa­him­mat pai­na­jai­set­kin liit­ty­vät sii­hen, et­tä ajan au­toa en­kä pys­ty hal­lit­se­maan sitä. En­kä voi kä­sit­tää, et­tä joku ajaa yli­no­peut­ta. Ha­lu­ai­sin, et­tä ih­mi­set koh­te­li­si­vat toi­si­aan kau­niim­min myös lii­ken­tees­sä.

Re­si­dens­si­ai­ka Ruo­ve­del­lä on Carl­so­nil­le mo­nel­la ta­val­la an­toi­saa.

– On ol­lut ihan mie­let­tö­män hie­no työ­rau­ha, kos­ka se oma ar­ki ko­to­na hel­pos­ti ha­jo­aa mo­nen­lai­siin vel­vol­li­suuk­siin.

Sa­maan ai­kaan re­si­dens­sis­sä on mui­ta­kin kir­jai­li­joi­ta, joi­den kans­sa voi käy­dä kiin­nos­ta­via kes­kus­te­lui­ta.

– Ym­pä­ril­lä on niin kau­nis­ta, tääl­lä on mu­ka­va kir­joit­taa. Olen siis tosi in­nois­sa­ni. Tämä on etuo­i­keu­tet­tua työ­tä, en läh­ti­si tääl­tä mil­lään pois.