Laura Sarvanan sisustusmakuun kuuluvat niin antiikkiset kuin Ikean huonekalut.
Terhi Kääriäinen
Vuoden varrelta
Laura Sarvanan talounelmat toteutuivat Teiskossa: 21-vuotias murolelainen sai graniittisen kivijalan, huolellisen puusepäntyön, kolmen metrin huonekorkeuden ja 120 omenapuun tarhan
Harmaista graniittilohkareista muuratulla kivijalalla seisoo mansardikattoinen talo, joka loistaa syysauringossa. Talo istuu niin hyvin paikalleen vanhan navetan, laitumien ja hoidetun pihan keskelle, että pääoven yläpuolella näkyvä vuosiluku 1999 hämmästyttää. Onko talo todellakin vain reilut parikymmentä vuotta sitten rakennettu?
Laura Sarvana, 21, osti Teiskon Asuntilasta Erkkilän nimellä kulkevan talon vuosi sitten loppukesästä. Kun myynti-ilmoitus osui silmiin netissä, Laura tuli paikalle isänsä kanssa: – Heti ihastuttiin.
Talo seisoo ryhdikkäänä kiviperustuksillaan.
Terhi Kääriäinen
Nykyistä päärakennusta ei välttämättä tunnistaisi samalta paikalta puretun talon valokuvasta.
Terhi Kääriäinen
Rakennusinsinööriopinnot Tamkissa olivat vuosi sitten juuri alkamassa. Laura tiesi muuttavansa joko kaupunkiin tai Erkkilään. Hän oli asunut lukiovuotensa kaupungissa, joten senkin hyvät ja huonot puolet oli nähty. Maalaistalon tyttärenä omakotitalon työt eivät pelottaneet.
Kaverit ihmettelivät alkuun ostopäätöstä, mutta kotiväki Muroleessa kannusti. Selvisi, että paikalla oli kytkös suvun historiaan: se on ollut mummun tädin kotitalo, ja siellä on viettänyt paljon aikaa lapsena myös mummu.
Nyt talosta on muotoutunut koko Sarvanan perheen projekti. Vaari toimii nurmikonleikkaajana. Isoveli viljelee kuuden hehtaarin peltoalaa, ja metsääkin on hoidettava neljän hehtaarin verran. Yläkerran makuuhuoneesta näkyvät 120 omenapuun tarhan takana veljen laiduntavat angusnaudat.
Kun astuu Lauran Sarvanan lempihuoneeseen keittiöön, vaikutuksen tekevät heti yli kolmen metrin huonekorkeus, vanhanmalliset ikkunalaudat, leveät jalkalistat ja puusepän tekemät keittiökalusteet.
Terhi Kääriäinen
Vuoden vanha rottweiler Terttu pitää vahtia Laura Sarvanan kotona Teiskon kirkkotiellä.
Terhi Kääriäinen
Talon myynyt pariskunta oli purkanut huonoon kuntoon päässeen päärakennuksen, kaivattanut kellarille lisää syvyyttä ja pystyttänyt talon pikkutarkkana puusepäntyönä.
Eniten Laura Sarvanaa miellyttävät kokonaisuus ja se tapa, millä talo on rakennettu vanhaa kunnioittaen. Ikkunat, ovet ja osa rungosta ovat peräisin entisestä, arviolta 1930–40-luvulla rakennetusta kaksikerroksisesta talosta.
Alakerrassa sijaitsevat sauna ja kodinhoitotilat, keskikerroksessa keittiö, ruokasali ja olohuone, ja yläkerta on jaettu kahteen suureen makuuhuoneeseen.
300 neliötä lämpiää oman perheen metsästä saatavilla klapeilla ja hirsitalotehtaan pilkkeellä, joita työnnetään puukattilaan. Joka kerrokseen on lisäksi muurattu vesikiertoisen lattialämmityksen tueksi takka, kukin omanlaisensa, esimerkiksi olohuoneessa Eliel Saarisen piirustusten mukainen.
Aurinkoisella kuistilla on hyvä nauttia iltapäiväkahvit tai nokoset.
Terhi Kääriäinen
Vanha piano on edellisiltä asukkailta ostettu.
Terhi Kääriäinen
Taloon pääsi muuttamaan ilman suurempia remontteja. Perinteisten paperitapettien kuositkin miellyttivät uutta omistajaa. Kaikkea ei ole sisustettu vielä valmiiksi asti, vaan Laura etsii rauhassa huonekaluja antiikkiliikkeistä ja Ikeasta.
– Viihdyn täällä omassa vapaudessa. Talo on kivan mallinen ja toimiva. Aion asua täällä kauan, Laura Sarvana suunnittelee.
Uuden kodin ihanin hetki tulee heti mieleen: viime joulu, jota vietettiin koko perheen kesken.
Navetasta on haaveissa saada vuokrattava hevostalli.
Terhi Kääriäinen
Tiilinavetan seinään on maalattu vuosiluku 1937.
Terhi Kääriäinen
Arki pyörii insinööriopinnoissa ja kolmen tilan maataloustöissä.
– Kuulostaa hurjalta yhdistelmältä, mutta mulla on apukäsiä.
Naapuri auraa pihaa. Vaarilla meni kahdeksan tuntia nurmikonleikkuuseen, joten Laura otti neljä lammasta avuksi. Haaveena on vuokrata vanha navetta hevostalliksi.
– En ole katunut tänne muuttoa. Täällä saan elää omanlaisempaa elämää.
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 22.9.2022.